Skip to main content

Vatvomatta paras

Blogikirjoitus   •   Tammi 15, 2018 09:22 EET

Juttelin kerran lämpimikseni ystäväni kanssa, kuinka voisin perustaa jonotustilanteisiin palvelun, jossa kerron, minkä jonoista minä valitsisin, niin asiakas voisi sitten mennä ihan mihin tahansa muuhun jonoon, muttei siihen. Huiman liikeideani takana oli kokemukseni siitä, että usein juuri se jono, jonka minä valitsen, ei liiku mihinkään. Ja muissa jonoissa ihmiset etenevät reippaaseen tahtiin.

Kyseinen ystäväni naurahti kohteliaasti vitsilleni, mutta jatkoi sitten ihan vakavissaan. Hän opiskeli nimittäin psykologiaa ja tiesi, että meillä useimmilla on vastaava kokemus jos toinenkin, ja että se liittyy siihen, että aivomme rekisteröivät epäonnistumiset aktiivisemmin kuin onnistumiset. Ohitamme mielestämme kaikki ne kerrat, jolloin valitsemamme jono etenee jouhevasti, kun taas ikävä kokemus jää mieliimme herkemmin.

Ilmiön taustalla on aivojemme vanhin osa, jossa mm. uhkaavat tilanteet laukaisevat meissä ”taistele tai pakene” -reaktion.

Juristina en tohdi mennä asiaan syvemmälle, mutta sen verran sanon kuitenkin, että meidän kaikkien on hyvä tietää, että aivomme tekevät meille moisia temppuja. Kokemukseni jonoista on aika harmiton. Sen sijaan ei ole lainkaan harmitonta, että arjen kanssakäymisessä niin töissä kuin perheessäkin muistamme positiivista huomattavasti herkemmin saamamme negatiivisen palautteen. Usein näkee kirjoitettavan, että tarvitsemme kolmesta neljään positiivista palautetta neutraloimaan yhden negatiivisen.

Jos minä esimerkiksi kerron työntekijälle ensin tärkeimmät asiat eli vaikkapa sen, kuinka hienosti hän on onnistunut kahdessa tärkeimmässä tehtävässään ja sen jälkeen kerron, kuinka kolmannessa on vielä vähän parantamisen varaa, niin on se kyllä harmi, jos työntekijän aivot saattavat rekisteröidä kokonaisviestin niin, että huonosti on mennyt. Minun on osattava viestiä siis vielä paremmin, että kuulija oikeasti ottaa vastaan ansaitsemansa kehut.

Nyt tiedän myös, miksi entisessä ammatissani saamani negatiivinen palaute jäi hyvin mieleen, vaikka lehdistöseuranta ja gallupit kertoivat faktana positiivisten viestin selvästi suuremmasta määrästä. Kunpa olisin nuorena tuntenut tämän aivojen toimintatavan.

Samankaltainen tausta on myös vatvomisella. Meidän on evoluution kannalta ollut järkevää muistaa vaaralliset tai uhkaavat kokemuksemme ja lisäksi miettiä niitä jälkeenpäin, jotta osaisimme varautua ensi keralla paremmin. Kuulostaa järkevältä tiettyyn rajaan asti tänä päivänäkin. Virheistä oppii. Mutta jos virheen tai negatiivisen palautteen miettiminen jää päälle, ei siitä opi kukaan yhtikäs mitään. Turha vatvominen on kuluttavaa, hyödytöntä ja terveydelle vaarallista. Vaikka vanhat aivomme kutsuvat meitä vatvomaan, on meidän parasta keksiä keinot lopettaa moinen vanhojen kaivelu.

Duodecimin terveyskirjasto sanoo mm. näin: ”Tutkimusten mukaan huolien murehtiminen ja vatvominen voi olla haitallista. Se altistaa masennukselle ja ahdistukselle ja voi johtaa liialliseen syömiseen ja juomiseen.” Ja vielä näin: ”Usein vatvominen on haitallista, koska se heikentää itseluottamustamme ja ongelmien ratkontakykyä. Se myös synnyttää negatiivista ajattelua, pessimismiä ja surullisuutta.” Teksti löytyy kokonaisuudessaan terveyskirjastosta hakusanalla stressi.

Stressi puolestaan on sydänriski, minkä vuoksi kaikki ne keinot, joilla voimme katkaista oman tai läheisemme vatvomisen, ovat sydäntyötä parhaimmillaan. Hyviä keinoja siirtää ajatukset murheissa rämpimisestä muulle ovat mm. liikunta, kulttuuri ja ystävien tapaaminen. Kaikki asioita, joita voi tehdä myös sydäntoiminnassa. Jos olet oikein kova vatvomaan, voi sellainen temppu toimia, että päätät varata vatvomiselle vain yhden hetken päivässä ja vaikka kirjoittaa huolesi tuolloin paperille. Sitten loppupäivä on tarkoitettu muihin tunnelmiin. Tämäkin ohje löytyy sieltä terveyskirjastosta.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy