Ohita
​Tekstiviestit auttavat sydänpotilasta elämäntapamuutoksissa

Uutinen -

​Tekstiviestit auttavat sydänpotilasta elämäntapamuutoksissa

Sydänpotilas saattaa säästyä uusilta sydänoireilta puhelimeen lähetettyjen tekstiviestien avulla. Australialaistutkijat ovat saaneet tästä äskettäin selviä viitteitä.

Tutkimuksessa oli mukana 710 sydänpotilasta, joista puolet sai tavallisen hoidon lisäksi viikoittain neljä tekstiviestiä. Ne räätälöitiin potilaan riskien mukaan ja koskivat tupakoinnin lopettamista, liikunnan lisäämistä ja terveellisen ruokavalion noudattamista. Toinen puoli potilaista sai vain tavallista hoitoa. Potilaiden keski-ikä oli 58 vuotta ja seuranta-aika oli kuusi kuukautta.

Tekstiviestejä saaneiden potilaiden LDL-kolesterolitasot laskivat merkitsevästi enemmän kuin verrokeilla, myös heidän verenpaineensa ja painonsa laskivat. He lisäsivät myös merkitsevästi enemmän liikuntaa ja vähensivät tupakointia merkitsevästi enemmän kuin tavallista hoitoa saaneet.

Suuri osa potilaista piti tekstiviestejä hyödyllisinä, helposti ymmärrettävinä ja niitä oli heidän mielestään sopiva määrä. Tutkijat muistuttavat kuitenkin, että seuranta-aika oli lyhyt eikä pitkäaikaisvaikutuksista voi tämän tutkimuksen perusteella tehdä päätelmiä.

Tutkimus julkaistiin The Journal of the American Medical Association -lehdessä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Sydänliiton mediapalvelu

Sydänliiton mediapalvelu

Lehdistön yhteyshenkilö Mediatiedustelut Sydänliitolle 0405861919
Eeva Hietalahti

Eeva Hietalahti

Lehdistön yhteyshenkilö Johtaja, tuotteet, palvelut ja viestintä +358 40 586 1919

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).