Skip to main content

​Tuija Brax on vuoden liikuttava johtaja

Uutinen   •   Syys 06, 2017 14:40 EEST

Kuva Tiina Eloranta.

Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax on saanut vuoden liikuttavan johtajan palkinnon, joka myönnetään vuosittain johtajalle, joka konkreettisilla toimillaan, esimerkillään ja kannanotoillaan edistää liikkumista ja liikuntaa niin omassa organisaatiossaan kuin yhteiskunnassa laajemmin. Palkinto luovutettiin Braxille Johtajuussymposiumissa keskiviikkona 6.9. Tampereella.

Valinnan perusteissa korostettiin, että Tuija Brax on aktiivinen vaikuttaja ja aikaansaava tekijä, joka positiivisella elämänasenteellaan ja toimintatavallaan edistää mm. kansalaisjärjestöjen ja poliittisten päätöksentekijöiden yhteistyötä. "Koko valtakunnan politiikan, ministeriöiden ja kunnallispäättäjien ja myös muiden kansalaisjärjestöjen apua tarvitaan liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseen", koripalloa nuoruudessaan Pirkkalan Virissä pelannut Brax sanoo.

Braxille onkin kertynyt luottamustehtäviä politiikan ohella mm. liikunnan ja kirkon parista. Braxin arjen työ Sydänliiton pääsihteerinä on työtä liikunnan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Samalla hän on tehnyt näkyväksi johtajan roolin liikunnan edistäjänä. Sydänliitto kutsuukin kaikki mukaan terveystalkoisiin ja kasvavaan joukkoon, joka tekee päivittäin jotain terveytensä ja hyvinvointinsa eteen.

Vuoden johtaja liikunnan edistäjänä -palkinnon myöntää kolmihenkinen työryhmä, johon kuuluvat Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri, Liikkuva seurakunta -toimintamallin puheenjohtaja ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun kehitysjohtaja. Palkinnon myöntämisen erityisiä perusteita ovat mm. konkreettiset toimet liikunnan edistämiseksi omassa johtajan tehtävässä, innovaatio työn ja liikunnan saralla, yhteisöllisyyden kasvattaminen liikunnan ja urheilun keinoin ja kansainvälinen ajattelu sekä uudistuvan johtajuuden osoittaminen henkilökohtaisesti. 

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti