Skip to main content

Neuvokas perhe valloitti Suomen – juhlaseminaari kertoo miten

Lehdistötiedote   •   Joulu 04, 2018 07:32 EET

Lapsiperheille suunnattu ja heidän vahvuuksiin keskittyvä Neuvokas perhe -elintapaohjaus on valloittanut koko Suomen. Yli 4 000 terveydenhoitajaa ja muuta ammattilaista on koulutettu Neuvokas perhe -menetelmään noin 200 koulutuksessa ympäri Suomen. Pitkä kehitystyö huipentui vuosina 2017-2018, kun Neuvokas perhe nostettiin yhdeksi hallituksen kärkihankkeeksi.

Helsingin Paasitornissa 11.12. juhlistamme tätä saavutusta ja nostamme ammattilaisten upeaa osaamista esiin. Lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin eteen tehdään hienoa työtä kaikissa Suomen kunnissa.


Mikä Neuvokas perhe?

Suomen Sydänliiton toimintaan kuuluva Neuvokas perhe -menetelmä tarjoaa työvälineet neuvoloiden ja alakoulujen terveydenhoitajille lapsiperheiden elintapaohjauksen tueksi. Menetelmä nostaa esiin perheen vahvuudet ja arjessa jo toimivat asiat. Menetelmä rohkaisee perheitä itse arvioimaan ja seuraamaan omia terveystottumuksiaan sekä asettamaan mahdollisia tavoitteita elintapojen muutokselle.

Terveydenhoitajat kokevat Neuvokas perhe -menetelmän tuovan heille työtavan, jonka kautta on mahdollista saada perheet kokemaan onnistumista arjen valinnoissaan.

Terveydenhuollon ammattilaisten kommentteja:

"Näppärä, vaikuttava ja perheen näkökulmasta kannustava menetelmä! Helppokäyttöinen työkalu terveydenhoitajan vastaanotolle." - terveydenhoitaja Keski-Suomesta.

"Ihan huippu työväline alakoulussa, jota käytän päivittäin! Ihanan positiivinen ote!" - kouluterveydenhoitaja Satakunnasta.

Neuvokas perhe tarjoaa vinkkejä lapsiperheen arkeen (esim. syöminen, liikunta, nukkuminen, ruutuaika). Erityistä tukea Neuvokas perhe -menetelmä tarjoaa ylipainoisten lasten perheille. Neuvokas perhe -materiaalit auttavat perhettä huomaamaan onnistumisia sekä löytämään ne asiat, joihin itse mahdollisesti haluavat muutosta eikä syyllistä vanhempia. Paljon vinkkejä hyvinvoivaan perhearkeen ja ammattilaisten elintapaohjaukseen löytyy www.neuvokasperhe.fi.


Juhlaseminaari 11.12.2018

Juhlaseminaari esittelee miten ja miksi Neuvokas perheestä tuli valtakunnallinen terveydenhoitajien menetelmä. Esiintymässä ovat menetelmän kehittäjiä, käyttäjiä sekä asiakkaita. Seminaari päättyy paneeliin, jossa käydään keskustelua lasten ylipainon ehkäisystä ja hoidosta -mikä toimii ja mitä voisimme tehdä paremmin.

Juhlaseminaarin ohjelma, livelähetys ja tallenne

Median ilmoittautumiset seminaariin: elisa.luomaranta@sydanliitto.fi

Haastattelupyynnöt ja median yhteydenotot:

Terhi Koivumäki   

Kehittämispäällikkö 

terhi.koivumaki@sydanliitto.fi
p. +358 50 309 4499 

Elisa Luomaranta

Neuvokas perhe -pääkouluttaja

elisa.luomaranta@sydanliitto.fi
p. +358 46 921 4820

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 70 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 223 paikalliseen sydänyhdistykseen, 16 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy