Lehdistötiedotteet

NUORET RUOSUT HAASTE KIRKOLLE JA JÄRJESTÖILLE

2013-03-22 14:35 Ruotsin kirkko Nuorten ruotsinsuomalaisten tilanne on nostettava esiin, mikäli suomen kielen halutaan tulevaisuudessa säilyvän. Kaksi kolmasosaa vähemmistöstä kuuluu toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaisiin. Tämän väestöosan tarpeet huomioitava ruotsinsuomalaisessa kirkollisessa elämässä ja järjestötoiminnassa, joissa nuorten osallisuutta on lisättävä.

Uppsalan seurakuntatyö palkitaan

2013-03-08 08:00 Ruotsin kirkko Ruotsin kirkon suomenkielisen työn stipendi ”inspiroivasta uudistustyöstä” on myönnetty Uppsalan suomalaiselle seurakuntaryhmälle. Seurakunnan toiminta on parantanut suomalaisten lasten ja vanhusten asemaa Uppsalassa.

Ruotsinsuomalaisille omat Kauneimmat joululaulut

2012-12-04 11:56 Ruotsin kirkko Kauneimpia joululauluja lauletaan Ruotsin kirkossa tänäkin vuonna mutta ensimmäistä kertaa vihkosta, joka on koottu Ruotsissa. Vihkosta on otettu 30 000 kappaleen painos.

Kirkkohallitus päätti vähemmistöpanostuksista

2012-06-14 13:34 Ruotsin kirkko Kirkkohallitus on tänään päättänyt toimenpiteistä, joilla Ruotsin kirkon vähemmistökielistä työtä kehitetään. Ensi vuonna käynnistyy diakonia- ja lapsi-nuoristotyötä kehittävä hanke.

Palveleva puhelin uudistuu

2012-05-07 12:01 Ruotsin kirkko Ruotsin kirkon Palveleva puhelin muuttaa päivystysaikaa ja panostaa palvelun markkinointiin. Puhelin päivystää tästä illasta alkaen klo 21-00 välisenä aikana numerossa 020-26 25 00.

Vähemmistöoikeuksissa edelleen puutteita

2012-03-06 10:39 Ruotsin kirkko Kansallisten vähemmistöjen oikeuksissa on vielä paljon parantamisen varaa. Tämä ilmenee Euroopan neuvostolle laaditussa tuoreessa raportissa. Neuvosto vierailee Ruotsissa tällä viikolla ja tapaa vähemmistöjärjestöjä. Raportissa ”Våga vara minoritet” selvitetään sitä, missä määrin Ruotsi on toteuttanut vähemmistösopimusten vaatimia toimia.