2012-03-06 13:23 Arla Ingman
2012-03-06 13:23 Arla Ingman
2012-01-12 11:18 Atria Oyj
2011-12-19 11:14 Arla Ingman Lahjoitimme tänä vuonna yhteistyökumppaneiden joulukortteihin tarkoitetut varat hyväntekeväisyyteen. Hyväntekeväisyyskohteeksi valitsimme WWF:n luonnonsuojelukohteen, Itämeren.
2011-12-12 23:31 Valtioneuvosto
2011-12-01 13:19 Sok SOK avaa Pietariin yhdeksännen Prisman torstaina joulukuun 1. päivänä. Myymälä sijoittuu viihde- ja kauppakeskus Warshavski Ekspresiin, joka sijaitsee vilkkaan Obvodniy-kanavan varrella.
2011-11-15 13:29 Valtioneuvosto
2011-11-11 10:47 Arla Ingman Porvoon Nuorkauppakamari on valinnut Arla Ingmanin liiketoiminnan kehittämisjohtaja Kai Gyllströmin Itä-Uudenmaan Vuoden nuoreksi johtajaksi 2011.
2011-10-21 14:25 Arla Ingman Arla Ingman on mukana Suomen suurimmilla kauppatieteiden opiskelijoille suunnatuilla uramessuilla. Aalto-yliopiston ja Hankenin yhteistyössä järjestämät ARENA-messut järjestetään keskiviikkona 9.11.2011 Helsingissä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennuksessa.
2011-09-09 09:30 Arla Ingman Arla Ingmanin ja Kuusamon Osuusmeijerin omistama maidonjalostusyhtiö JK Juusto Kaira Oy aloittaa sulatejuustojen tuotannon Kuusamossa. Kuusamon juustolassa on jo aiemmin valmistettu kaikki Arla Ingmanin kotimaiset ns. keltaiset juustot, viipaleet ja raasteet.
2011-09-08 11:22 HSY Pääkaupunkiseudulla toimiva Ilmastoinfo tarttuu kuumaan perunaan ja kokoaa ruoka-alan vaikuttajia saman pöydän ääreen Sanomataloon tiistaina 13.9. kello 17–19. Tervetuloa kuulemaan tiukkaa keskustelua, tilaisuuteen on vapaa pääsy.