Lehdistötiedotteet

Norwegian tilaa kolme uutta Dreamliner 787-9 -konetta

2014-05-07 10:58 EEST Norwegian Norwegian on sopinut kolmen uuden kaukoreiteille tarkoitetun Boeing 787-9 Dreamlinerin tilauksesta. Kaksi koneista toimitetaan yhtiölle vuonna 2016 ja kolmas vuonna 2017. Kyseessä on uusi, tänä vuonna kaupalliseen käyttöön otettu Dreamlinerin malli, joka on entistäkin ympäristöystävällisempi ja aiempaa mallia suurempi.

Sonera Stadium täyttyy tiistaina koirista ja jalkapalloilijoista

2014-05-05 10:29 EEST Invalidiliitto Ti 6.5.2014 klo 18–20 Invalidiliiton joukkue haastaa HJK Naiset hyväntekeväisyysottelussa Helsingin Sonera Stadiumilla. Pelitauon aikana yleisö pääsee tutustumaan lähemmin avustajakoiratoimintaan. Pelin päätyttyä tapahtuman musiikista ja energisistä esiintymisistä vastaavat Kliff sekä Axl Smith ja Tanssikoulu DCA:n tanssijat. Tapahtuman tavoitteena on kerätä varoja uusiin avustajakoiriin.

Uusi sukellustapahtuma Kyproksella

2014-04-28 14:38 EEST Kyproksen Matkailutoimisto Larnakan pikkukaupungissa järjestetään 23.–30. kesäkuuta viikon pituinen sukellustapahtuma "Zenobia Week".

Joulupukki siirtyi matkanteossa online-aikaan

2014-04-28 08:00 EEST Travellink Joulupukki vie matkoillaan hyvää tahtoa ja vetää uusia joulumatkailijoita Suomeen. Joulupukin matkustaminen siirtyi uuteen aikakauteen, kun Joulupukkisäätiö valitsi Travellink Liikematkat viralliseksi matkatoimistokseen.

Aktiivimatkatapahtuma Turussa 23.4.2014

2014-04-22 14:32 EEST KILROY Finland

2014-04-22 11:00 EEST Linnanmäki Vapaapudotustorni Kingi on hurjapäiden takuuvarma suosikki kesälle 2014. Vauhtihirmujen lisäksi Linnanmäki huomioi alkavalla huvipuistokaudella monipuolisesti myös muita asiakaskohderyhmiä, sillä kesän teema ”Kulttuuri rantautuu Linnanmäelle” ei jätä ketään kylmäksi.

O’NEILL lompakko kuoret älypuhelimille

2014-04-17 15:30 EEST Tura Scandinavia AB Tura Scandinavia AB julkaisee lompakkokuori valikoiman klassiselta O´Neill tuotemerkiltä. O´Neill on tunnettu surffaus ja talviurheilu merkki ympäri maailmaa.

2014-04-17 09:29 EEST Helsingin Sataman uutiset Eteläsataman Olympiaterminaalin viereistä siltaa peruskorjataan. Työt alkavat 23.4.2014 ja valmistuvat joulukuussa 2014.Raitiovaunut 2 ja 3 ovat poikkeusreitillä 5.5.-15.6. Reitille tulee korvaava bussi 3x. Lisätietoja: www.hsl.fi. Olympiaterminaalin edessä oleva raitiovaunupysäkki suljetaan, bussille perustetaan väliaikaiset pysäkit.

Icelandair lisää vuoroja Washingtoniin

2014-04-15 14:40 EEST Icelandair Icelandairin Washingtonin reitti muuttuu ympärivuotiseksi sen positiivisen tuloksen ja kehityksen ansiosta. Tulevalla talvikaudella Washington DC:n lennetään 4-5 viikkovuoroa.

Flybe Finland appoints Maunu Visuri as new Managing Director

2014-04-15 11:22 EEST Flybe Flybe Finland has appointed Maunu Visuri as new Managing Director as of May 20, 2014. Visuri has nearly twenty years aviation experience in various leadership roles. He joins Flybe Finland from Nordic Global Airlines where he was their CEO and prior to that he has worked in various leadership roles at Finnair.