Lehdistötiedotteet

Uusi äänivaimennettu Flexovit-timanttilaikka

2013-05-21 11:01 Saint-Gobain Abrasives AB Flexovit lanseeraa uuden äänivaimennetun timanttikatkaisulaikan, joka takaa huomattavasti alhaisemman melutason. Uusi Flexovit Mega-Line MaXX Silent –laikka parantaa näin ollen työskentelyolosuhteita ja häiritsee vähemmän ympäristöä.

2013-05-17 15:06 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Monttuja, reikiä, halkeamia, painumia, uria, heittoja, vaarallisia kohtaamisia ja painorajoituksia: arkipäivää nykypäivän tienkäyttäjälle. Tiestön ylläpitäminen nykyisillä varoilla on johtanut jo siihen, että päällystevaurioita korjataan ”paluu menneisyyteen -menetelmällä”, eli muuttamalla teitä sorapintaisiksi.

2013-05-17 10:33 Tredea Oy Tampereen korkeakoulujen Unipoli Tampere -verkoston ja Tredea Oy:n mentorointiohjelmat kansainvälisille tutkintoopiskelijoille ja työuransa alussa oleville maahanmuuttajille ovat houkutelleet tänä vuonna ennätyksellisen paljon mentorihakijoita yrityksistä ja organisaatioista. Tiedusteluja ja hakemuksia on tullut pääkaupunkiseutua myöten.

ManpowerGroup, Nokia ja Pajat Solutions palkittiin parhaista vastuullisista yhteistyökumppanuuksista

2013-05-14 19:30 Finnish Business & Society Ensimmäistä kertaa järjestetyn European CSR Award -yritysvastuukilpailun suomalaisvoittajat palkittiin tänään Yritysvastuuverkosto FIBSin RATKAISUN PAIKKA 2013 -tapahtumassa Helsingissä. Yrityksiä palkittiin yhteistyöhankkeista, jotka ovat auttaneet ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia ja tuoneet samalla liiketoiminnallista hyötyä yrityksille.

Yritysvastuun asiantuntijat koolla RATKAISUN PAIKKA -tapahtumassa Helsingissä 14.5.2013

2013-05-14 01:00 Finnish Business & Society Lähes 900 yritysvastuualan asiantuntijaa, päättäjää ja vaikuttajaa kokoontuu tänään Helsingin Wanhaan Satamaan Yritysvastuuverkosto FIBSin RATKAISUN PAIKKA 2013 -tapahtumaan. Kyseessä on vuoden suurin vastuullisen yritystoiminnan tapahtuma Suomessa.

2013-05-13 08:30 G4S Suomalaisia huolestuttavat kodinturvallisuudessa eniten vesivahingot

2013-05-03 08:31 Helsingin Sataman uutiset Helsingin sataman kautta kulkevan yksiköidyn tavaraliikenteen määrä oli huhtikuussa 800 000 tonnia, 2 % viime vuotta vähemmän. Laivamatkustajia oli huhtikuussa 800 000. Liikenteen kehitys seuraa maan taloustilanteen kehittymistä.

2013-04-25 11:58 McDonald’s Oy McDonald’s palkkaa yli 400 nuorta töihin kesäksi. Osa tulee kesätöihin, mutta osa jää työskentelemään ravintoloihin pidemmäksi aikaa.

Keskisen Kello Oy valitsi Viskanin verkkokaupparatkaisun

2013-04-19 12:17 Viskan Oy Ab Kellojen ja kultasepänteosten vähittäiskauppa Keskisen Kello Oy, on kasvattanut verkkomyyntiään odotettua nopeammin. Uuden verkkokaupparatkaisun toimittaja on Viskan Oy Ab. Vuonna 2009 aloitetun verkkokauppakokeilun myötä vanhan alustaratkaisun rajoitukset alkoivat tulla vastaan.

PUMA appoints Björn Gulden as new CEO

2013-04-18 18:27 Puma Nordic Herzogenaurach, Germany, 18 April 2013 – The Administrative Board of PUMA SE today appointed Björn Gulden (47) as the Sportlifestyle company’s new Chief Executive Officer (CEO), effective 1 July 2013. He succeeds Franz Koch who left the company at the end of March.