Lehdistötiedotteet

2014-04-07 07:16 EEST Deloitte Suomi on yksi maailman parhaista maista, kun mitataan, kuinka valtio kykenee vastaamaan väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Tämä ilmenee tuoreesta Social Progress Index 2014 -tutkimuksesta. Suomi sijoittui vertailussa kahdeksanneksi. Kaikki Pohjoismaat ylsivät kymmenen parhaan maan joukkoon. Ensimmäiseksi sijoittui Uusi-Seelanti ja viimeiseksi Tšad.

2013-09-18 12:00 EEST Invalidiliitto Vuoden 2013 Esteettömyyspalkinto on myönnetty Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölälle esteettömän yhteiskunnan edistämiseksi tehdystä elämäntyöstä. ARMI ry:n ja Invalidiliitto ry:n palkinto luovutettiin Savoy-teatterissa Helsinki Design Weekin yhteydessä Dreaming and Doing -seminaarissa 18.9.2013.

16.7 Porin SuomiAreenalla raivataan esteitä ja suunnitellaan tulevaisuuden Suomea

2013-07-15 12:11 EEST Invalidiliitto Invalidiliitto järjestää Helppo liikkua 2030 -innovaatioverstaan Porissa tiistaina 16.7 klo 14-15.15 Eetunaukion lavalla osana MTV3:n SuomiAreenaa. Innovaatioverstaassa pohditaan mm. millainen on toimiva kaupunkiympäristö, miltä näyttävät julkiset tilat vuonna 2030, millaisia ovat tulevaisuuden asumis- ja matkustusmuodot ja miten palvelut onnistutaan tuomaan ikääntyvän väestön saataville.