Uutinen -
Uusi ohje Verohallinnolta: Asiakkaan maksun käyttäminen eri veroille
Verohallinto on julkaissut uutta ohjeistusta OmaVero-palvelussa käsiteltävien verojen maksamista varten. Ohje koskee osakeyhtiöitä, osuuskuntia, yhdistyksiä ja säätiöitä.
Eri verolajeilla on omat viitenumeronsa. Viitenumero määrää, mille verolle/veroille maksu kulloinkin käytetään. Omat viitenumeronsa ovat esimerkiksi näillä verolajeilla:
- oma-aloitteiset verot
- osakeyhtiöiden ja muiden yhteisöjen tuloverot: ennakot, lisäennakot ja jäännösvero
- perintövero
- lahjavero
Myös palautuksen ajankohta ja palautusraja vaikuttavat verojen käyttöjärjestykseen. Verohallinnossa on työn alla myös ohje palautusten käsittelystä.