Lehdistötiedote

IT:ssä toiminnallisuus ja systemaattisuus kustannussäästöjä olennaisempaa

Herlevi Capital Oy

2012-05-03 15:08

Työttömyyskorvausten maksatusta varten Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassalla on oma ohjelma. SYT-kassalla ei ole varsinaista omaa palkattua ATK-tukihenkilöä. Ongelmien ilmaantuessa he ovat turvautuneet oman, muuta kuin pääsääntöisesti ATK-asioita hoitavan työntekijän tai maksatusohjelmiston toimittajan apuun.

 – Puhelinjärjestelmämme uusimisesta on puhuttu jo jonkin aikaa. Hallituksemme jäsen oli kuullut Herlevi Capitalista ja sen kokonaistarjonnasta aiemmin, joten hallituksessa otettiin esille myös IT-laitteiden uusiminen, kertoo kassanjohtaja Merja Jokinen.

 Toimiston ja henkilökunnan määrän kasvaessa tietokoneita ja kopiokoneita oli ostettu kulloisenkin tarpeen mukaan. Laitteiden uudistamisessa ei lähdetty nyt hakemaan ensisijaisesti rahallisia säästöjä kuukausikustannuksiin. Olennaisempaa oli laitteiden ja ohjelmien toiminnallisuudet sekä systemaattinen käyttöönotto ja sujuva tukipalvelu.

 – Vaikka minulla oli illuusio helposti menevästä käyttöönotosta, ennakoin silti stressiä. Kaikki sujui kuitenkin keskimäärin hyvin. Asetusten kanssa vaadittiin erityistä säätämistä johtuen pääosin yhteensopivuudesta maksatusjärjestelmämme ja salaustemme kanssa.

 Käyttöönottoon liittyvää koulutusta Jokinen piti hyvänä. Hän totesi, että opitun omaksuminen ja käytäntöön siirtäminen vaatii jokaiselta työntekijältä ja käyttäjältä omaa uteliaisuutta ja aktiivisuutta. Kill4IT-konseptin myötä SYT-kassalla on nyt kaikki valmiudet myös pilvipalveluiden hyödyntämiseen.

 Kumppanuus Herlevi Capitalin kanssa vapautti ATK-asioita oman toimensa ohella hoitavan henkilön resurssit siihen työhön, jossa hän on parhaimmillaan.

– Minulla on 100 %:n luotto Kill4T-tiimiin.  Minulle ja koko kassan toiminnalle on tärkeää, että homma toimii eikä minun tarvitse olla huolissaan, kiteyttää Jokinen.

Luokittelu

Aiheet:
Tietokone, Televiestintä, IT
Tunnisteet:
it-kumppani
tarmo herlevi
ict
it
tietokone
puhelin
it-ulkoistus
puheratkaisu
mobiilivaihde
elisa
herlevi capital oy
kill4it
liittymä
windows-puhelin