2013-05-16 13:55 Invalidiliitto
Lehdistötiedote
Joukkoliikenteen palvelutaso on vahvistettu
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
2012-02-20 15:06Keski-Suomen ELY-keskus on määritellyt toimialueelleen joukkoliikenteen palvelutason. Päätöksellä vahvistettu palvelutaso suuntaa ELY-keskuksen toimia joukkoliikenteen järjestämisessä ja hankinnassa. Palvelutasot on määritelty tietyille yhteysväleille. Näitä ovat yhteydet aluekeskuksista Jyväskylään sekä kuntakeskuksista aluekeskuksiin. Myös maakunnan ulkopuolelle suuntautuvat yhteydet ovat olleet tarkastelussa mukana.
Palvelutasoa halutaan nostaa Joutsa-Jyväskylä, Toivakka-Jyväskylä, Konnevesi-Äänekoski, Hankasalmi-Jyväskylä sekä Virrat-Keuruu yhteysväleillä. Näiden kohteiden kustannusvaikutuksiksi on arvioitu noin 300 00 euroa vuositasolla.
Palvelutasomäärittelyn lähtökohtana on ollut, että se vastaa alueen tarpeita. Määrittely on tehty yhteistyössä kuntien, muiden toimivaltaisten viranomaisten, Keski-Suomen liiton ja muiden toimijoiden kanssa. Asukkaiden mielipiteitä joukkoliikenteen palvelutasosta selvitettiin kuntien nettisivuilla julkaistulla kyselyllä. Palvelutasomäärittely kuvaa yhteistä tahtotilaa siitä, millaista joukkoliikenteen palvelutasoa tavoitellaan vuoteen 2016 mennessä.
Jyväskylän kaupunki toimivaltaisena viranomaisena myös Laukaan ja Muuramen kunnassa määrittelee alueensa joukkoliikenteen palvelutason.
Lähtökohtana työssä on ollut Liikenneviraston ohjeet palvelutasomäärittelytyölle, palvelutasoluokille ja –kriteereille.
Lisätietoja: Ylitarkastaja Rauni Malinen, puh. 040 7090 339
Luokittelu
- Aiheet:
- Matkailu
Puhallustikan MM-kilpailut alkavat lauantaina


