2013-05-21 13:25
LG Electronics Nordic
Miksi avata koko jääkaappia, kun ottaa sieltä eniten käyttämänsä ruokatavaran? LG:n uus...
Lehdistötiedote
Luomun kasvu kiihtyy
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
2012-05-07 17:55Maatalouden ympäristötuen erityistukisopimusten hakuaika päättyi huhtikuun lopussa. Sopimuksia haettiin kohtuullisen paljon, niitä tuli Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen yhteensä 186 kpl, joista kokonaan uusia sopimuksia koskevia hakemuksia oli 78.
Luomuviljely reilussa kasvussa
Luonnonmukainen tuotanto kääntyi kolme vuotta sitten selvään nousuun. Myönteinen kehitys jatkuu edelleen, uutta luomualaa haettiin Kaakkois-Suomessa peräti 1400 ha. Luonnonmukaisesti viljelty peltoala on tänä vuonna jo lähes 12 000 ha, joka on yli 8 % kokonaispeltoalasta. Kokonaan uutta luomusopimusta haki 19 viljelijää. Näiden tilojen keskiala on n. 53 ha, joten luonnonmukaiseen tuotantoon siirtyy jälleen pinta-alaltaan keskimääräistä suurempia tiloja
Erityistukien haku (kpl) Kaakkois-Suomessa vuonna 2012 
Suojavyöhykkeissä tasaista, lietelannan sijoittaminen edistää vesien- ja ilmansuojelua
Vesien suojelun kannalta keskeistä erityistukimuotoa, suojavyöhykkeitä, haettiin kuitenkin kokonaisuudessaan jonkin verran laimeammin kuin monena edellisenä vuonna (47 hakemusta, joista uusia 19). Suojavyöhykesopimuksien kokonaismäärä ei tänä vuonna juurikaan kasva, koska monta katkolla olleita sopimuksia jätettiin uusimatta.
Lietelannan sijoittamista koskeva sopimusta sen sijaan haettiin edelleen runsaasti (23 kpl). Toimenpiteen odotetaan merkittävästi vähentävän lietelannan levitykseen liittyviä ravinnehuuhtoutumia ja kaasumaisia päästöjä.
Ei-tuotannolliset investoinnit edelleen haussa
Kesäkuun loppuun mennessä viljelijöillä ja rekisteröidyillä yhdistyksillä on mahdollisuus hakea ns. ei-tuotannollista investointitukea monivaikutteisten kosteikkojen perustamiseen tai arvokkaiden perinnebiotooppien alkuraivaukseen. Erityisesti yhdistysten odotetaan löytävän ei-tuotannollisten ympäristöinvestointien mahdollisuudet.
Tiedotteen kuva (jpg.)
Lisätietoja
Jyrki Pitkänen, yksikön päällikkö, 040 717 1272
Anu Koistinen, asiantuntija, 040 717 1283
Kristiina Seppälä, asiantuntija, 040 717 1277
Luokittelu
- Aiheet:
- Ruoka, juoma
Ylellisen jääkaapin ovessa kätevä lisäsäilytystila
