2013-05-17 10:33 Tredea Oy Tampereen korkeakoulujen Unipoli Tampere -verkoston ja Tredea Oy:n mentorointiohjelmat ...
Lehdistötiedote
Venäjä on monien mahdollisuuksien ja byrokratian maa
Editor Helsinki Oy
2012-04-02 09:02Jos vain hyväksyy, että Venäjä on erilainen liiketoimintaympäristö ja toimii alusta lähtien sen mukaisesti, voi itänaapurin valloittamisesta tulla yritykselle todellinen menestystarina, kertoo Konsun toimitusjohtaja Pirjo Karhu.
Yritysten mielenkiinto Venäjää kohtaan on helppo ymmärtää – talous kasvaa, valtio on velaton ja kasvun mahdollisuuksia löytyy useilta aloilta. Keltanokat ovat kuitenkin vaarassa jäädä venäläisen byrokratian jalkoihin, jolloin asiantuntija-apu on tarpeen. Taloushallinnon ja juridiikan asiantuntijayritys Konsu on opastanut kansainvälisiä toimijoita alkuun Venäjällä jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.
– Liiketoiminnan aloittamisen vaikeus Venäjällä on aivan toista kuin esimerkiksi Suomessa, korostaa Konsun toimitusjohtaja Pirjo Karhu.
– Kansainväliset vertailututkimukset tukevat omaa pitkäaikaista kokemustamme. Maailmanpankin ja IMF:n tekemässä 183 maan vertailussa jo sähköliittymän hankinta oli Venäjällä kaikkein hankalinta, joten yrityksen perustaminen ja pyörittäminenkään ei ole aivan yksinkertaista, Karhu havainnollistaa.
Alku aina hankalaa…
Konsu lähti tutkimaan liiketoimintamahdollisuuksia Venäjällä 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa oli lama ja Neuvostoliitto romahtanut. Alku oli kaoottinen ja monista yrittäjistä vain vahvimmat selvisivät, sillä vakiintunut lainsäädäntö ja toimintatavat puuttuivat. Kehitys on sen jälkeen ollut hurjaa.
– Lainsäädäntö on viime vuosina vakiintunut ja viranomaistoiminta järkeistynyt, mutta yritysten kannalta maassa on vielä tekemistä. Esimerkiksi palvelu- ja rakennusaloilla on yhä hyödyntämätöntä potentiaalia, Karhu toteaa.
…mutta lopussa kiitos seisoo
Vientimahdollisuuksia voisi löytyä myös johtamisopeista.
– Venäjällä on totuttu autoritääriseen johtamiseen ja siihen, että pomo käskee, Karhu sanoo. Kulttuuri on kuitenkin hiljalleen muuttumassa yritysmaailman kansainvälistymisen myötä, kun muualta tulleet johtajat iskostavat uudenlaisia toimintamalleja ympärilleen. Konsun Venäjän toimipisteissä työskentelee enimmäkseen paikallisia, mutta johtajat ovat aina tulleet ulkomailta.
– Olemme olleet liikkeellä suunnitelmallisesti ja pyrkineet luomaan toimintakulttuurin, jossa hyvästä työstä palkitaan. Avainasemassa myös Venäjällä toimiessa on ollut hyvä johtaminen: selkeä vastuujako on niin henkilökunnan kuin asiakkaiden etu, Karhu pohtii menestyksen syitä. Konsun tavoitteet ovat alusta pitäen olleet korkealla ja Venäjälle lähtö on ollut erittäin onnistunut ratkaisu.
Kova työ on tuottanut tunnustusta. Venäjän duuma on myöntänyt Pirjo Karhulle johtamispalkinnon jo kahtena vuonna.
Lue lisää aiheesta Asiantuntijakanava Editorista, www.editori.fi.
Kiinnostus kansainvälisten osaajien mentorointia kohtaan ennätyksellistä
