Monityöurabloggaaja Mira: Punaisen sävyjä ja siirtotatuointeja

”Rakastan työtäni, mutta tänään en vain jaksa.”

Käsi ylös jos sinusta on koskaan tuntunut tältä. Itse olen paininut tämän asian kanssa jo tovin. Eikä tämä toki ole ensimmäinen kerta työurallani kun näin tapahtuu, mutta jos ei ensimmäinen, niin ensimmäisiä kertoja kun puhun siitä ääneen.

Itselläni ei ollut talvilomaa viime vuonna ja väsymyksen merkit rupeavat painamaan sekä vuoden yhtäsoittoinen 3-vuorotyön teko näkymään. Olen myös sairastanut tänä keväänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin (ainakin aikuisiällä), kipeänä on tullut vietettyä aikaa kolmena peräkkäisenä kuukautena. Kesälomaa on viime aikoina odotettu ja siihen valmistauduttu.

Väsymys ja kipeänä olemisen tuottama turhautuneisuus on nostanut myös ajatuksia / tunteita pintaan muilla osa-alueilla joiden kanssa olen paininut aika ajoin liittyen työelämääni.

Itse olen sitä sukupolvea, joka hyväksyy jo tatuoinnit kauttaaltaan ja henkilökohtaisesti olen niiden suuri fani. Työssäni tatuoinnit on kielletty näkyvillä paikoilla, joten tämä tuo hirmuisen määrän rajotteita itseni toteuttamiselle.

Tatuointeihin liittyvä kaipaus kumpusi taas esiin muutama ilta sitten, kun olin ystäväni luona käymässä ja vaihdoimme kuulumisia pitkästä aikaa viinilasin äärellä. Hän oli ostanut lapsilleen monta arkkia siirtotatuointeja ja toisen lasin kohdalla saimme kuningasidean laittaa samanlaiset tatuoinnit kyynäsvarteen. Tähän kohtaan ottaisin varmasti myös pysyvän tatuoinnin, jos siihen olisi mahdollisuus.

Toinen omaan ulkonäkööni liittyvä alue, joka on pinnalla selkeästi useammin kuin tatuoinnit on kaipaamani punainen hiusten väri. Ennen nykyistä työtäni minulla oli yli kymmenen vuotta punaiset hiukset ja viimeiset vuodet sävy oli pysynyt samana: täyteläisen kirsikan punaisena.

Aloittaessani nykyisessä työssäni oli edessä hiusten värjäys luonnolliseen väriin ja vaikka aikaa on kulunut kohta kaksi vuotta, on kaipuu silti vanhaan suuri.

Onnekseni olen koko kesäkuun lomalla ja kiitos hiusvärien kehityksen, olen löytänyt punaisesta kevytvärin, joka pysyy pari viikkoa kerrallaan ja katoaa kokonaisuudessaan ennen kuin työt taas koittavat.

En tiedä johtuuko jaksamattomuuteni jostain näistä vai kaikkien näiden yhdistelmästä, mutta kaikesta tästä huolimatta on ollut hyvin huojentavaa huomata, että nämä tunnetilat ovat oikeutettuja, eikä ne tee minusta tai sinusta huonompaa työtekijää. Sisälläni asuva perfektionisti – niin työ-, kun yksityiselämässä – on nähtävästi menettämässä otettaan hyvällä tavalla.

Vaikka työni onkin antanut minulle todella paljon ja haluan luoda vielä pitkän uran ammatissani, en voi kieltää etteikö se olisi myös ottanut. Nämä ovat tietysti sopeutumisasioita ja moni olisi varmasti sopeutunut paremmin kuin minä. Tilanteet, missä minulla ei ole vaihtoehtoja, ovat aina olleet hankalia minulle.

Ravintola-alaa aikaisemmin paljon tehneenä voin sanoa, että työn ihanuus oli myös siinä, että ulkonäkökriteereitä ei ollut ja työ-, sekä vapaa-ajalla sai näyttää samalta.

Vaikka ymmärränkin yritysten politiikan yhdenmukaisessa ulkonäössä ja kulttuurivaikutteiset tekijät.

Tiivistettynä voisi sanoa, että kaikki tunteet ovat ok näistä asioista ja omista mielipiteistä pitää pystyä puhumaan ääneen ja olemaan rohkea. Kokonaisuus ratkaisee ja myös nämä asiat ovat osa isompaa kuvaa.

Mira Vanhanen

Matkailualalta valmistunut, ravintola-alaan rakastunut ja nykyisin lentoemäntänä työskentelevä monityöurabloggari.