Skip to main content

ZALARIS osavuosikatsaus: Vuoden 2015 toisen neljänneksen tulos ennätyksellinen

Lehdistötiedote   •   Elo 20, 2015 09:01 EEST

Palkanmaksu- ja henkilöstöpalveluiden johtava toimittaja Zalaris jatkaa vahvaa taloudellista kasvua sekä neljännesvuosittaista tulostaan. Kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana yrityksen liikevaihto kasvoi kaikissa segmenteissä. Sen myötä yrityksen kokonaisliikevaihto kasvoi 29,9 prosenttia verrattuna vuoden 2014 toiseen neljännekseen ja on nyt 92 miljoonaa NOK. Ensimmäisen vuosipuoliskon EBIT oli 10,0 %.

”Tiimimme on työskennellyt määrätietoisesti tuottaakseen arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme. Koko organisaatiossamme on jatkuvasti meneillään parannuksia ja positiivista kehitystä, ja hyödynnämme positiivista henkeä, joka on kasvanut oltuamme ensimmäiset 12 kuukautta Oslon pörssiin listattuna pörssiyhtiönä”, toteaa Hans-Petter Mellerud, Zalariksen toimitusjohtaja ja perustaja.

Zalariksen palkanmaksu- ja henkilöstöpalveluiden piirissä on yli 170 000 työntekijä ja asiakkaina on eräitä Pohjoismaiden suurimpia yrityksiä. Kesäkuussa aloimme toimittaa palveluita TeliaSoneralle Norjassa, määräajassa toimitetun onnistuneen käyttönottoprojektin jälkeen. Myös tammikuussa solmittu sopimus palveluiden tuottamisesta ruotsalaiselle Global Fortune 500 -yritykselle, jossa on noin 20 000 työntekijää, on valmisteluvaiheessa ja etenee suunnitelmien mukaan. Hanke käynnistyy tammikuussa 2016.

”Pilvipalveluratkaisujamme kohtaan tunnetaan yhä suurempaa kiinnostusta. Investointimme bisneskehityskapasiteettiin kantaa nyt hedelmää. Potentiaaliset uudet asiakkaat ovat kiinnostuneet innovatiivisista tuotteistamme ja palveluistamme. Myös aiempien asiakkuuksien kiinnostus uusiin pilvipalveluihin sekä nykyisten palveluiden maantieteelliseen laajentamiseen on kasvanut”, toteaa Mellerud.

Mellerudista on erityisen palkitsevaa kertoa, että eräs Norjan tunnetuimmista valtiollisista yrityksistä on valinnut Zalariksen palveluntuottajakseen koko tarvitsemiensa HR-pilvipalveluiden laajuudelta. Sopimus on määrä allekirjoittaa vuoden 2015 kolmannen neljänneksen aikana.

Zalaris tarjoaa täyden palvelun palkanlaskennan ja ulkoistetun HR:n ratkaisujen lisäksi niihin liittyvän konsultoinnin ja pilvipalvelun suurille yrityksille, siten mahdollistaen parhaat käytännöt ja standardoidut rajat ylittävät prosessit, jotka vähentävät kuluja ja optimoivat kykyjen hallinnointia. Zalariksen toiminta kattaa tällä hetkellä Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi vielä Puolan ja Intian, ja yritys myös valmiina laajentamaan muihin maihin. Zalaris on SAP BPO kumppani.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti