Skip to main content

Palkittu finanssiteknologiayritys Zmarta laajentuu Suomessa – toimitusjohtajaksi nimitetty Tuomas Riski

Lehdistötiedote   •   Touko 16, 2016 17:04 EEST

Ruotsalainen fintech-yritys Zmarta on nimittänyt maaliskuun lopussa toimitusjohtajakseen Suomessa Tuomas Riskin, 39, joka ryhtyy luotsaamaan yritystä nopean laajentumishankkeen läpi. Riski siirtyy tehtävään Bigbankin Suomen-maajohtajan paikalta. Aikaisemmin hän on toiminut kulutusluottoalalla GE Moneyn, Santanderin sekä Ferratum Groupin palveluksessa eri tehtävissä.

Zmarta tarjoaa kuluttajalle nopean keinon lainanantajien ja lainatarjousten kilpailuttamiseen. Sen palvelun kautta asiakkaat löytävät laadukkaat ja luotettavat lainanantajat yksinkertaisesti ja pystyvät valitsemaan niiden tarjousten joukosta lainan itselleen parhaiten sopivilla ehdoilla.

”Esimerkiksi lentojen ja lomamatkojen kilpailuttaminen on ollut tiedostaville suomalaisille kuluttajille tuttua jo pitkään. Lainojen hinnoissa ja ehdoissa on isoja eroja, ja niiden vertailu on ollut työlästä. Zmarta haluaa vakiinnuttaa kilpailuttamiskulttuurin myös arjen raha-asioihin”, Riski kertoo.

Zmarta valittiin huhtikuussa European Fintech Awards -kilpailussa yhdeksi Euroopan sadasta lupaavimmasta fintech-yrityksestä.

”Näin merkittävä kansainvälinen tunnustus on meille tärkeä asia, ja olemme iloisia siitä, että innovatiivisuutemme on pantu merkille. Fintech-sektori kehittyy nyt nopeasti ja luo koko ajan uusia, tavallista kuluttajaa hyödyttäviä palveluita”, Riski sanoo.

Tavoitteena nopea kasvu ensiluokkaisen palvelumuotoilun avulla
Zmartan vertailupalvelu kattaa Suomessa jo yli kymmenen eri pankkia ja rahoitusyhtiötä. Palvelun tärkein etu on sen nopeus: Zmartan kilpailutuspalvelu on integroitu suoraan lainanantajien järjestelmiin.

Yrityksen päämääränä on tuoda palvelun piiriin lisää lainantajia vielä kuluvan vuoden aikana. Seula on kuitenkin tiukka, ja paneeliin valitaan vain laadukasta palvelua tarjoavia toimijoita.

Jatkossa Zmarta aikoo laajentua myös lainojen kilpailuttamisen ulkopuolelle, esimerkiksi säästämiseen ja sijoittamiseen. Ruotsissa Zmarta tarjoaa jo nyt mahdollisuuden vakuutusten kilpailuttamiseen. Yrityksen uudet palvelut nojaavat korkeatasoiseen palvelumuotoiluun, ja palveluja kehitetään myös varta vasten Suomeen.

”Kasvamme digitaalinen kehitys edellä, mutta aina kuluttajien ehdoilla. Laadukkaita ja asiakasta aidosti hyödyttäviä digitaalisia palveluita ei synny, jos käyttäjä unohtuu suunnitteluvaiheessa”, Riski kertoo.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tuomas Riski
tuomas.riski@zmartagroup.com, puh. 044 256 9485

Zmarta on rahoituspalveluyritys, joka on osa kansainvälistä Zmarta Group -konsernia. Yhtiöllä on yli kymmenen vuoden kokemus lainojen, vakuutuksien ja sijoitusten kilpailuttamisesta sekä välittämisestä. Zmarta toimii Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Saksassa.