Press release -

​KANSALLINEN TERVEYSTEKNOLOGIAN YRITYSKIIHDYTTÄMÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLE

Uusi terveysteknologiaan keskittyvä yrityskiihdyttämö aloittaa toimintansa pääkaupunkiseudulla. Yrityskehitysammattilaisten perustama Vertical -kiihdyttämö on saanut pääkumppanikseen maailman suurimman kulutuselektroniikkavalmistajan Samsung Electronicsin. Yrityskiihdyttämö aloittaa toimintansa Espoon Otaniemessä, josta sen on suunniteltu laajenevan Helsingin Meilahden ja Viikin kampuksille. EIT ICT Labs tukee Verticalin yrityksiä kansainvälistymisessä.

Alkava yritystoiminta on monella tavalla panostuksen kohteena laman kourista irti pyristelevässä Suomessa. Terveysteknologia on identifioitu yhdeksi selkeäksi kasvualueeksi, lisäpanostuksen kohteeksi ja sitä kautta uuden yrittäjyyden ja työllisyyden lähteeksi. Kolmen ministeriön (TEM, STM ja OKM), Tekesin ja Suomen Akatemian viime toukokuussa julkistama kansallisen terveysalan kasvustrategian toteutus etenee lukuisin rinnakkaisin toimenpitein.Helsingin kaupungin ja Helsingin Yliopiston maanantaina julkaisema selvitys laittaa lisävauhtia alan kehitykseen.

“Suomi on jo nyt yksi kymmenestä maasta maailmassa, jotka vievät enemmän terveysteknologiaa kuin tuovat. Alan kotimainen liikevaihto on nyt 3 miljardia euroa vuosittain ja meillä on tavoitteena kasvattaa tätä vientiä merkittävästi tulevina vuosina alalle perustettavien uusien innovatiivisten yritysten ja jo maailmanlaajuisesti menestyneiden yritysten kuten Samsung kanssa avoimen innovaation hengessä yhteistyössä,” sanoo Vertical -kiihdyttämön vetäjä Pekka Sivonen.

“Tulemme toimimaan hyvin tiiviissä yhteistyössä Helsingin, Espoon ja muiden Tekesin rahoittamien Innovatiiviset Kaupungit (INKA)-ohjelman toimijoiden kanssa ja siten nyt aloittamamme toiminta on luonteeltaan kansallista, mutta kansainväliseen liiketoimintaan tähtäävää. Toimintamme nojaa vahvasti kaksi ja puoli vuotta sitten perustamaamme nuorten terveysteknologiayritysten HealthSPA-klusteriin, johon kuuluu yli 200 yritystä.”

”Samsungille yhteistyö pohjoismaisten teknologiayritysten kanssa on tuottanut jo merkittäviä tuloksia. Nyt meillä on mahdollisuus hakea näitä tuloksia systemaattisesti myös terveysteknologian ja älykkäitä laitteita hyödyntävän elämän toteuttamiseksi yhteistyössä Espoossa sijaitsevan tutkimus- ja tuotekehitysyksikkömme kanssa. Firstbeat-yhtiön innovaatiot sydämen pulssin mittaamiseksi on hyvä esimerkki teknologiasta jota Samsung Electronics on lisensioinut Suomesta ja liittänyt osaksi maailmanlaajuisesti myynnissä oleviin älyrannekkeisiin, älypuhelimiin ja taulutietokoneisiin, sanoo Samsung Electronics Nordicin varatoimitusjohtaja Marko Nurmela. ”Kumppanuutemme Vertical kiihdyttämön kanssa tukee täydellisesti yritysvastuu-strategiaamme Nuorten Innovaattoreiden tukemiseksi. Näemme terveysteknologian ja älykkään elämän innovaatioiden olevan todella mielenkiintoinen toimintakenttä nuorille yrittäjille ja yrityksille Suomessa ja muualla Pohjoismaissa,” Nurmela jatkaa.

Suomessa meneillään olevan terveysalan kokonaisuudistus, terveelliset elämäntavat ja puhdas ravinto yhdistettynä korkeaan mobiili- ja ohjelmisto-osaamiseen ovat kokonaisuus, joka kiinnostaa useita kansainvälisiä toimijoita. Vertical -kiihdyttämö tulee julkistamaan vuoden 2015 aikana useita kansainvälisiä yhteistyökumppanuuksia, joista maailman suurin kulutuselektroniikkavalmistaja Samsung on ensimmäinen.

"EIT Helsinki on ollut alusta saakka mukana niin HealthSpa:n kuin Vertical-kiihdyttämön synnyttämisessä. Eurooppalaisen verkostomme yksi keskeisistä painopisteistä on terveyden ja hyvinvoinnin teknologiset innovaatiot. Tuemme jo tällä hetkellä start-upien kasvua ja yhteistyömme Vertical-kiihdyttämön kanssa on tähän erinomainen jatke. Meidän roolimme on kytkeä Vertical eurooppalaiseen verkostoomme Englannissa, Espanjassa, Hollannissa, Italiassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa ja Unkarissa ja näin auttaa kiihdyttämön yrityksiä kansainväliseen kasvuun, " toteaa Marko Turpeinen, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT ICT Labs Helsingin vetäjä.

“Helsingin kaupungille maan johtavana yliopisto- ja sairaalakeskittymänä terveysteknologia-alan alkavat yritykset tuovat luonnollisesti lisäpotentiaalia uuteen yritystoimintaan ja uusiin työpaikkoihin. Haluamme luoda pääkaupunkiseudusta solmukohdan, jossa terveysteknologian maailmanluokan toimijat kohtaavat avoimen innovaation hengessä innovatiiviset startupit. Yhdessä alan toimijat luovat teknologiaa ja tuotteita jotka mullistavat ihmisten tapaa hoitaa terveyttä ja hyvinvointiaan ympäri maailmaa,” toteaa Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

“Espoolle mukanaolo terveysteknologian kiihdyttämöyhteistyössä antaa mahdollisuuden kehittää ja ottaa käyttöön uutta teknologiaa siten että se on kehitetty yhdessä loppuasiakkaan eli espoolaisten terveydenhuollon asiakkaiden kanssa”, määrittelee Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso. “Olemme halukkaita avaamaan terveydenhuollon järjestelmää ja prosesseja sovitusti niin että uusille terveysteknologian yrityksille syntyy koemarkkina, ja sitä kautta referenssejä kansainväliseen vientiin.”

“Helsingin yliopistolla on pitkä perinne korkeatasoiseen tutkimukseen perustuvasta startup-toiminnasta, johon ollaan juuri parhaillaan tekemässä merkittäviä lisäpanostuksia. Helsingin Yliopiston kaikkien kampusten laaja-alainen life science–alueen osaaminen sekä erityisesti Meilahden voimakkaasti lähivuosina HUS:n kanssa kehittyvä lääketieteen alan keskittymä Academic Medical Center Helsinki luovat todella hedelmällisen maaperän uuden yrittäjyyden synnyttämiselle ja jatkojalostamiselle." Helsingin Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen määrittelee. “Helsingin yliopisto haluaa olla kiinteä osa koko maatamme uudistavaa startup-liikettä ja edesauttaa kehitystä, jossa meillä koulutetut osaajat löytävät kumppaneikseen teknologian, liiketoiminnan, markkinoinnin ja rahoituksen osaajia perustaakseen uusia menestystarinoita.”

”Aalto-yliopiston innovaatioekosysteemi on viime vuosina synnyttänyt satoja digitalisaatioon ja ohjelmisto-osaamiseen perustuvia menestystarinoita. MIT:n toteuttamassa vertailussa Aalto-yliopiston Startup toiminta asettuu maailman terävimpään kärkeen. Nyt käynnistyvä terveysteknologian kiihdyttämö yhdistää yrittäjyysosaamisemme ainutlaatuisella tavalla vahvaan terveysteknologioiden ja lääketieteen osaamiseen. Tavoitteena on synnyttää kymmeniä uusia yrityksiä Aalto Health Factory, Startup Sauna, Aalto Venture Program ja AppCampus -kokemusten pohjalta" toteaa Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.

“Metropolia on Suomen suurin ammattikorkeakoulu mm. sosiaali- ja terveydenhoidon, tekniikan ja kulttuurin aloilla. Siksi meillä on parhaat edellytykset kouluttaa hyvinvointiteknologian asiantuntijoita ja kehittäjiä sekä tuottaa käytännössä testattuja, toimivia ratkaisuja yhteiskuntaan. Kaikkia osaajia tarvitaan tulevaisuuden terveysteknologiaa kehittävissä yrityksissä ja näemme paljon yhteistyömahdollisuuksia Vertical-yrityskiihdyttämön kanssa. Haluamme yhteistyön kautta tarjota opiskelijoillemme paitsi työmahdollisuuksia uusissa yrityksissä myös mahdollisuuden ryhtyä yrittäjäksi,” määrittelee Metropolian rehtori Riitta Konkola yhteistyön tavoitteita.

”Laurea on uutta osaamista tuottava palveluinnovaatioiden ammattikorkeakoulu, jonka koko Uudenmaan kattavassa toiminnassa yrittäjyyden edistäminen ja työelämälähtöisyys on keskeisessä asemassa. Meille yhteistyö yrityskiihdyttämön kanssa tuo uusia mahdollisuuksia toteuttaa ‎kansallista innovaatiotoimintaa private-public –ympäristössä syntyvien uusien start-upien kanssa. Yhteistyö tukee sitä vahvaa ja pitkäjänteistä toimintaa mitä Laureassa on tehty sosiaali- ja terveysalan innovaatiotoiminnassa, tutkimuksessa sekä opetuksessa. Yhteistyön kautta Laurean opiskelijat saavat yhä paremmat tiedot ja taidot tulevaisuutta varten.”, Laurean tutkimuksesta, kehityksestä ja innovaatioista vastaava vararehtori Kyösti Väkeväinen sanoo.

Samsung Electronics Co., Ltd.inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta ideoilla ja teknologioilla, joiden avulla uudelleen määritämme ihmisten käsitykset televisioista, älypuhelimista, tableteista, kameroista, kodinkoneista, tulostimista, LTE-järjestelmistä, lääketieteellisistä laitteista ja puolijohteista.Älykoti- ja Digital Health -ratkaisumme ovat osoitus siitä, että olemme myös johtava toimija esineiden internet -tuotealueella. Palveluksessamme on 307 000 työntekijää 84 maassa. Lisätietojawww.samsung.com/fija virallisessa blogissamme:global.samsungtomorrow.com

Terveysteknologiaan ja älykkääseen elämään keskittyvä Vertical-yrityskiihdyttämö toimii yrittäjävetoisesti kokeneiden ammattilaisten vetämänä. Kahdesti vuodessa vedettävään 4-6 kuukauden kiihdyttämö-ohjelmaan valitaan kerrallaan 15 aikaisen vaiheen yritystä terveysteknologian, hyvinvoinnin, biotieteen ja ravitsemuksen aloilta. Kiihdyttämö tarjoaa yrityksille kehitysympäristön, toimitilat, kansainvälisen tason valmennusohjelman, järjestää rahoitusta ja tarjoaa apua ja yhteyksiä markkinointiin ja tuotteiden kansainväliseen levitykseen yhteistyössä ohjelman partnereiden kanssa.

Lisätietoja:

Pekka Sivonen +358 45 895 0966 email: pekka@vertical.vc

Marko Nurmela +46 706 144664 email: m.nurmela@samsung.com

Tomi Mäkelä, Academic Medical Center Helsinki, +358 50 528 6128 email: tomi.makela@helsinki.fi

Topics

  • Education

Categories

  • healthspa
  • vertical
  • samsung
  • marko turpeinen
  • otaniemie
  • innovation
  • ict
  • terveysteknologia
  • terveys

About EIT ICT Labs

EIT ICT Labs is a pan-European education and research-based innovation organisation founded on excellence. The mission of EIT ICT Labs is to drive European leadership in ICT innovation for economic growth and quality of life. EIT ICT Labs is a Knowledge and Innovation Community of the European Institute of Innovation and Technology. By linking education, research and business, EIT ICT Labs empowers ICT top talents for the future and brings ICT innovations to life.

The ecosystem is characterised by an open and collaborative way of working with partners representing global companies, leading research centres, and top ranked universities in the field of ICT. Since 2010, EIT ICT Labs is consistently mobilising talents, ideas, technologies, investments as well as business across Europe and beyond.

Contacts

Edna Ayme-Yahil

Press contact Head of Communications Europe +33644091928

Michael Mast

Press contact Marketing & Communications Manager GERMANY +49 160 256 8358

Emma Joy

Press contact Communications Manager Media relations

Laura Meijere

Press contact Marketing & Communications Manager, Trento - ITALY +39 366 5870924

Tanja Rauniaho-Mitchell

Press contact Marketing & Communications Manager, Helsinki - FINLAND

Chantal Garnier

Press contact Marketing & Communications Manager, Paris - FRANCE Tel : + 33 6 84 44 92 72

Marianne Loor

Press contact Marketing & Communications Manager, Stockholm - SWEDEN +46734606894

Andrea Boródi

Press contact Marketing & Communications Manager Budapest