Skip to main content

Vain viisi viikkoa jäljellä vuoden pakkaustapahtumaan!

Pressmeddelande   •   Sep 06, 2016 09:38 CEST

Shaping the future of the global packaging industry

Pohjoismaiden tärkeimmät pakkausalan messut 2016 saapuvat 5.–6. lokakuuta Tukholman Kistamässaniin. Messuihin on viisi viikkoa aikaa, ja messuosastoja on vapaana enää 40 neliömetriä.

Odotamme, että osastot on myyty loppuun messujen käynnistyessä, sanoo Jennie Heidenfors, joka toimii Easyfairs-pakkausmessujen projektipäällikkönä Pohjoismaissa.

Pohjoismaiden markkinoille lanseerattiin täysin uusia messutapahtumia – Label & Print, Luxury Packaging ja Packaging Innovations. Ne tekevät seuraa Empack-tapahtumalle lokakuussa ja ovat ylittäneet kaikki odotukset! Vastaanotto on ollut hyvin positiivista ja myös kansainvälinen kiinnostus on ollut suurta. Kistamässaniin saapuu lokakuussa noin 200 näytteilleasettajaa, joista lähes 50 tulee muualta kuin Ruotsista. Kaiken kaikkiaan edustettuna on yli 20 maata.

Luvassa on myös kansainvälinen seminaariohjelma, jonka tasoista ei koskaan aiemmin ole nähty Pohjoismaissa. Kahdelle messulavalle astelee maailmankuuluja suunnittelijoita Yhdysvalloista, Japanista ja Alankomaista sekä tunnettuja pohjoismaisia vaikuttajia pakkausalalta.

Tänä vuonna helpotamme ulkomaisten messuvieraiden osallistumista tarjoamalla kolme erilaista pakettitarjousta, jotka tekevät messuilla vierailemisesta helppoa ja kustannustehokasta.

Tuskin maltamme odottaa lokakuun 5. ja 6. päivää! Tuntuu mahtavalta, että voimme tänä vuonna tarjota lukuisia uutuuksia ja kaikkien aikojen kansainvälisimmän kohtaamispaikan, sanoo Jennie Heidenfors.

Yhteenveto seminaariohjelmasta:

  • Fumi Sasada, Japan Package Design Associationin (JPDA) puheenjohtaja ja Japan Design Associationin neuvoston puheenjohtaja
  • Nancy Janes (Iso-Britannia), WW Graphics Business Development Director, Hewlett-Packard
  • DUS Architects (Alankomaat),3D-tulostuksen asiantuntija
  • Ronald Lewerissa (Alankomaat), Creative Director FLEX/the INNOVATIONLABissa, joka toimii pakkausinnovaatioiden parissa ja jonka asiakkaisiin kuuluvat AKZO Nobel, Unilever, Albert Heijn, Philips, SAB Miller ja LEGO
  • Debbie Millman (Yhdysvallat), kirjailija, kouluttaja, tuotemerkkistrategi ja Design Matters -podcastin vetäjä. Debbie Millman on Sterling Brandsin Chief Marketing Officer, joka työskentelee yli 200 kansainvälisesti tunnetun tuotemerkin parissa, mm. Burger Kingin uudelleen brändäys ja Star Wars -oheistuotteet.
  • Karim Rashid (Yhdysvallat) on yksi sukupolvensa tuotteliaimmista muotoilijoista. Hän on saanut yli 300 tunnustusta ja työskennellyt yli 40 maassa. Rashidin palkittuihin luomuksiin kuuluvat mm. pakkaukset Methodille, Paris Baguettelle, Kenzolle ja Hugo Bossille.
  • Leland Maschmeyer (Yhdysvallat), Collinsin Executive Creative Director ja perustaja. Collins on New Yorkissa ja San Franciscossa toimiva tuotemerkki- ja suunnittelutoimisto. Maschmeyer on voittanut työstään lukuisia palkintoja, ja hänen portfolioonsa kuuluvat mm. Spotifyn, Aldon ja Vitamin Waterin kansainväliset tuotemerkkiuudistukset, Microsoft Store -kauppojen suunnittelu ja pakkaussuunnittelu Targetille ja eosille.

Tietoa Easyfairs-pakkausmessuista Tukholmassa 2016
Mikä? Pohjoismaiden tärkein kohtaamispaikka pakkausalan toimijoille 2016. Kattava tapahtuma, joka esittelee pakkauskoneet, pakkaustekniikat, innovatiiviset materiaalit, fiksut pakkausratkaisut, etiketti- ja merkkauslaitteet, 3D-tulostusta, luovaa pakkausmuotoilua, ylellisiä pakkauksia ja paljon muuta.
Miksi? Yli 200 näytteilleasettajaa yli 20 maasta, 2 messulavaa, konferensseja ja workshopeja, palkintoja, seurustelua ja verkostoitumista alan ihmisten kanssa jne.
Paikka? Kistamässan, Tukholma
Aika? 5. lokakuuta klo 9–17 ja 6. lokakuuta klo 9–16
Hinta? Maksuton! Nouda pääsylippusi osoitteesta www.easyfairs.com/packagingstockholm
Lisätietoja: Jennie Heidenfors, projektipäällikkö, +46 (0)31 899 542, jennie.heidenfors@easyfairs.com

Easyfairs arrangerar idag 200 mässor i 19 länder (Algeriet, Belgien, Danmark, Förenade Arabemiraten, Finland, Frankrike, Kanada, Nederländerna, Norge, Portugal, Ryssland, Schweiz, Singapore, Spanien, Storbritannien, Sverige, Tyskland, USA och Österrike,). 

Artexis driver elva mässanläggningar i Benelux-länderna, Tyskland och Norden (Gent, Antwerpen, två anläggningar i Namur, Mechelen-Bryssel Nord, Mons, Hardenberg, Gorinchem, Venray, Kistamässan i Stockholm och Malmömässan i Malmö).

Under räkenskapsåret 2016–2017 sysselsätter koncernen över 700 personer och beräknas omsätta 167 miljoner Euro.

För mer information, besök vår hemsida www.easyfairs.com

Kommentarer (0)

Lägg till kommentar

Kommentera

Genom att skicka din kommentar accepterar du att dina personuppgifter behandlas i enlighet med Mynewsdesks Integritetspolicy.