Tiedote -

AbbVie sijoittui Great Place to Work –tutkimuksessa sijalle 7

  • AbbVie Oy sijoittui Great Place to Work –tutkimuksessa keskisuurten yritysten sarjassa sijalle 7
  • AbbVie Oy on Great Place to Work –tutkimuksessa ainoa listalle sijoittunut lääkeyritys

AbbVie Oy on palkittu Great Place to Work 2019 -tutkimuksessa Suomen 7. parhaana työpaikkana keskisuurten yritysten sarjassa. AbbVie Oy on sijoittunut tutkimuksessa omassa sarjassaan jo viisi kertaa 20 parhaimman yrityksen joukkoon. Lisäksi AbbVie on sijoittunut hyvin kansainvälisesti Great Place to Work –tutkimuksissa.

”Olemme otettuja tästä huomionosoituksesta sekä kiitollisia työntekijöillemme, jotka tekevät AbbViesta yhden Suomen parhaimmista työpaikoista. Great Place to Work –tutkimuksien mukaan työntekijämme kokevat vahvasti, että heille annetaan vastuuta ja heihin luotetaan. Lisäksi sisäinen me-henkemme on vahva ja sitä rakentavat nimenomaan työntekijämme”, sanoo AbbVien henkilöstöjohtaja Reeta Heino.

AbbViella yhteishenkeä luodaan muun muassa yhdessä tekemällä.

”Yhdessä tekemällä rakennamme sisäistä kulttuuriamme. Esimerkiksi loppuvuodesta 2018 pidimme neulomistalkoot ja neuloimme kasseittain sytomyssyjä syöpää sairastaville. Jokainen työntekijämme osallistui myssyjen neulomiseen”, Heino kuvailee.

Ylpeys omasta työstään

Great Place to Work 2019 –tutkimuksen mukaan AbbVien työntekijät ovat ylpeitä työstään ja työnantajastaan. Tuloksien mukaan muita vahvuuksia ovat AbbVien välittävä ja ystävällinen ilmapiiri sekä työntekijöiden tunne siitä, että oma työpanos on tärkeä.

”Työntekijämme tulevat töihin innoissaan ja kokevat ylpeyttä tekemästään työstään. Meillä vallitsee vahva auttamisen ilmapiiri ja meillä puhalletaan yhteen hiileen. Tämä on enemmän kuin työpaikka ja täällä ihmiset todella välittävät toisistaan”, Heino kertoo.


Great Place to Work Finland on jo 16 vuoden ajan tutkinut ja listannut Suomen parhaita työpaikkoja. Nyt julkaistussa tutkimuksessa oli mukana noin 150 organisaatiota, joissa työskentelee yhteensä noin 45 000 työntekijää. Vastaava tutkimus tehdään yli 50 maassa ympäri maailmaa. Vuosittain Great Place to Work –instituutti julkistaa myös Euroopan parhaat työpaikat ja maailman parhaat monikansalliset työpaikat. AbbVie on sijoittunut vuonna 2018 myös yhdeksi Euroopan ja maailman parhaista työpaikoista.

Lisätietoja:

Reeta Heino
henkilöstöjohtaja, AbbVie Oy
Puh. +358 40 9022 396
reeta.heino@abbvie.com

Anna Kojo
viestintäpäällikkö, AbbVie Oy
Puh. +358 50 3085 616
anna.kojo@abbvie.com

FI-ABBV-190024/02.2019

Aiheet

  • Kunniamerkit, kunnianosoitukset

Kategoriat

  • gptw
  • great place to work

Tietoja AbbViesta

AbbVie on maailmanlaajuinen, tutkimuslähtöinen biolääkealan yhtiö, joka aloitti toimintansa vuonna
2013. AbbVie keskittyy kehittämään maailman vakavimpiin sairauksiin lääkkeitä, joiden kliininen teho on osoitettu selkeästi ja potilashyöty on merkittävä. Toimimme immunologian, onkologian, virologian ja neurologian terapia-alueilla. Maailmanlaajuisesti AbbVie työllistää noin 30 000 henkeä. AbbViella on Suomessa noin 85 työntekijää ja toimistomme sijaitsee Espoossa. Lisätietoa AbbViesta saat osoitteista www.abbvie.fi ja www.abbvie.com

Yhteyshenkilöt

Kaisa Raitio

Lehdistön yhteyshenkilö External Affairs Manager +358 40 5450 491 

Matthew Iles

Lehdistön yhteyshenkilö General Manager +358 40 7500 225