Ohita
ARE on mukana Rakennusteollisuuden turvallisuusviikossa

Uutinen -

ARE on mukana Rakennusteollisuuden turvallisuusviikossa

Rakennusteollisuuden turvallisuusviikkoa vietetään 13.–17.5.2024. Talotekniikkayritys ARE haastaa turvallisuusviikolla kaikki työntekijänsä työkohtaisten riskienarviointien tekoon.

ARE:lla panostetaan vahvasti ennakoivaan turvallisuustyöhön. Talotekniikkayrityksessä on käytössä muun muassa vastuullisuushavainnot, joita arelaiset voivat raportoida havaitsemistaan positiivisista ja negatiivisista turvallisuus- tai ympäristöhavainnoista. Lisäksi työkohteissa toteutetaan työmaan tai kiinteistön turvallisuustilaan perehtyviä turvallisuuskävelyitä. Uusimpana työkaluna arelaisten käyttöön on otettu työkohtainen riskienarviointi.

”Turvallinen työympäristö rakentuu pala palalta, yhdessä omien työkavereiden kanssa toteutettuna. Työkohtaisella riskienarvioinnilla työntekijä voi tuumata työtään ja sen sisältämiä riskejä ennen työn aloitusta. Tavoitteena on oppia katsomaan ympärille ja ennakoimaan mahdolliset vaaranpaikat”, ARE:n turvallisuuspäällikkö Mikko Tiainen kertoo.

Työkohtaisten riskienarvioiden tekemisen odotetaan kotiutuvan arelaisten arkeen yhtä menestyksekkäästi, kuin vastuullisuushavainnoista raportoinnin.

”Viime vuonna 2023 arelaiset raportoivat huikeat 23 918 vastuullisuushavaintoa. Ylpeänä voin myös mainita, että alkuvuonna tammi-huhtikuun välisenä aikana havaintoja oli tehty jo 10 041 kappaletta”, Tiainen iloitsee.

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Mikko Tiainen

Mikko Tiainen

työturvallisuuspäällikkö 040 300 5784

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi