Uutinen -
Strategian mukainen vastuullisuustyö etenee: Arelaiset mukana Learnsyn pilottiprojektissa
ARE huolehtii strategiansa mukaisesti henkilöstönsä vastuullisuusosaamisen edistämisestä. Arelaisia osallistui loppukeväästä Learnsyn palvelukehitysprojektiin, joka kokosi yhteen näkemyksiä vastuullisuudesta ja sen osaamisen kehittämisestä.
Talotekniikka-ala voidaan nähdä haasteellisena ilmastonmuutoksen kannalta, sillä rakennettu ympäristö on merkittävä tekijä Suomen kasvihuonekaasupäästöissä. Alalla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia kestävän kehityksen edistämiseen.
”Vastuullisuustyömme sisältää yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa koko arvoketjun matkalla. Loppukädessä kuitenkin henkilöstömme rooli kestävien ratkaisujen löytämisessä ja niiden toteuttamisessa on ratkaiseva, ja siksi osallistaminen ja koulutukset ovat tärkeitä. Tavoitteinamme Learnsyn projektiin osallistumiselle oli saada suunnitelmallisuutta relevanttien ESG-teemojen mukaiseen osaamisen kehittämiseen, lisätä ymmärrystä vastuullisuuskoulutuksen kentästä, ja saada tuotua vastuullisuutta osaksi työntekijöidemme arkea”, vastuullisuuspäällikkö Kati Koikkalainen sanoo.
Lisätietoa vastuullisuusosaamisen kehittämiseen
Learnsyn pilottiprojektin kolmivaiheiseen selvitykseen sisältyi haastatteluita, kysely ja työpajoja. Aiheissa perehdyttiin ARE:n vastuullisuustavoitteisiin, arjen vastuullisuushaasteisiin sekä vastuullisuusosaamisen tarpeisiin.
”Arelaiset osoittivat projektin aikana vahvaa kiinnostusta vastuullisuusteemoja kohtaan ja halua olla mukana vaikuttamassa. Vastuullisuuden koettiin sulautuneen osaksi arkityöskentelyä, erityisesti vakiintuneiden turvallisuuskäytäntöjemme osalta. Vastuullisuuden muiden teemojen jalkauttamiseksi kaivataan kuitenkin lisää konkretiaa ja selkeää yhteyttä arjen työhön. Lisäksi viestinnällä, esimerkillisellä johtamisella ja esihenkilötyöllä koettiin olevan merkittävä vaikutus siihen, millaisen jalansijan vastuullisuus saa arelaisten asenteiden muodostumisessa”, Koikkalainen kertoo.
"Koulutuksen hyödyt tunnistetaan paremmin sen liittyessä suoraan omaan tekemiseen. Esimerkiksi päivittäinen työskentely asiakkaiden omien vastuullisuustavoitteiden edistämiseksi kasvattaa sitoutumista. Tästä näkökulmasta osaamisen kehittäminen on keino vahvistaa vastuullisuustyön merkityksellisyyttä”, Koikkalainen päättää.
"ARE:lla panostetaan henkilöstön kouluttamiseen ja herätellään keskustelua siitä, miten jokainen työntekijä voi omalla panoksellaan edistää kestävää kehitystä. Hyödynnämme projektin löydöksiä syksyllä julkaistavan digitaalisen Learnsy-vastuullisuusalustan kehitystyössä. Alusta kannustaa ja motivoi työntekijöitä sitoutumaan vastuullisuustyöhön oppimisen kautta”, Learnsyn Suvi Ferraz kertoo.
Lisätietoja:
Kati Koikkalainen, ARE
kati.koikkalainen@are.fi
Suvi Ferraz, Learnsy
suvi@learnsy.fi