Ohita
Sari Kaikkonen nimitetään ARE:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 14. helmikuuta 2025 alkaen.
Sari Kaikkonen nimitetään ARE:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 14. helmikuuta 2025 alkaen.

Tiedote -

Sari Kaikkonen nimitetään ARE-konsernin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Sari Kaikkonen nimitetään ARE:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 14. helmikuuta 2025 alkaen. Hänen vastuualueelleen kuuluu yhtiön talousjohtamisen lisäksi tietohallinto. Kaikkonen on toiminut väliaikaisena talousjohtajana huhtikuusta 2024 lähtien.

Sari Kaikkosella on monipuolinen kokemus asiantuntijatiimien johtamisesta. Hän on toiminut muun muassa talousjohtamisen tehtävissä yli 20 vuotta Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa rakentamisen, teknisen suunnittelun ja konsultoinnin, tukkukaupan ja tuotantotoiminnan aloilla.

"Olen iloinen, että saamme pitää Sarin kaltaisen kokeneen osaajan ARE:n talousjohtajan tehtävässä. Rekrytoinnilla varmistamme myös hyvin käynnistyneen kehityksen jatkumon", sanoo toimitusjohtaja Jari Mikkonen.

”Otan haasteen innolla vastaan. On ilo jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötä yhdessä eri toimintojen kanssa. Uskon, että yhdessä pystymme varmistamaan kannattavan kasvun nyt ja tulevaisuudessa”, sanoo Kaikkonen.

Sari Kaikkonen, KTM, MBA

Yhtiön palveluksessa ja johtoryhmän jäsenenä huhtikuusta 2024 alkaen

Keskeinen työkokemus
- Omistaja ja CEO, Oiva Partners Oy 2009 – (Interim CFO roolit ja liiketoimintakonsultointi)
- 2009 Talousjohtaja, Oy Gustav Paulig Ab in Helsinki
- 2008 CFO, Puukeskus
- 2005–2007 Group CFO at Ramboll Gruppen A/S
- 2003–2005 CFO at Ramboll Finland Oy
- 2001–2003 CFO at Meridea Financial Services Oy

Keskeiset luottamustehtävät
- 2018–2023, Hallituksen jäsen UN Women Suomi
- 2020–2022 Hallituksen jäsen, Terawatt Oy
- 2016–2017 Hallituksen puheenjohtaja, Valuecode Oy, 2015–2016 hallituksen jäsen

ARE:n johtoryhmän kokoonpano 14.2.2025 alkaen:

Jari Mikkonen, toimitusjohtaja
Sari Kaikkonen, talousjohtaja
Anne Piiparinen, liiketoimintajohtaja, projektit
Jyri Seppänen, liiketoimintajohtaja, palvelut Etelä-Suomi
Ari Kinnunen, liiketoimintajohtaja, palvelut Itä- ja Länsi-Suomi
Rene Zidbeck, liiketoimintajohtaja, energia- ja asiantuntijapalvelut
Mikael Väisänen, vt. hankintajohtaja
Toni Hautakoski, henkilöstöjohtaja
Tuomas Santala, lakiasiainjohtaja
Maiju Nupponen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Peter Ramstedt, toimitusjohtaja ARE Sverige AB

Laajennetussa johtoryhmässä varsinaisten jäsenten lisäksi:
Lauri Pönniö, johtaja, Service Management Office,
Katja Pekkanen, johtaja, Project Management Office,
Henry Keihäs, tietohallintojohtaja,
Tomi Virola, asiakaskokemusjohtaja
Jesper Mäkinen, yritysjärjestelyt (Head of M&A) sekä
henkilöstön edustajat.

Kategoriat


ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995
Media Content Panel
ARE-82.jpg
ARE-82.jpg
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Tiedoston tallennusmuoto:
.jpg
Koko:
6000 x 4005, 8,62 MB
Lataa
Media Content Panel
Sari Kaikkonen.jpg
Sari Kaikkonen.jpg
Lisenssi:
Käyttö mediassa
Tiedoston tallennusmuoto:
.jpg
Koko:
600 x 820, 104 KB
Lataa

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE

Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi