Ohita

Uutisarkisto

  • Arlan maitotiloilla tuotetaan kultamitalin arvoista maitoa

    Kuusi Arla Suomi -yhteistyöryhmän maitotilaa on palkittu kultaisella Walter Ehrströmin säätiön mitalilla. Kultamitali on maidontuottajille tunnustus siitä, että tilalla tuotettu maito on ollut korkeinta E-laatuluokkaa yhtäjaksoisesti jo 25 vuoden ajan. Yksi palkinnon saajista on kiteeläinen Piiroomäen tila, josta Sari Rouvinen vastaa yhdessä puolisonsa Arto Rouvisen kanssa.

  • Arla-maidontuottajia on mukana Ranuan mittavassa biokaasulaitoshankkeessa

    Ympäristöministeriö on myöntänyt Pohjois-Suomen Biokaasu Oy:lle 4,1 miljoonan euron avustuksen biokaasulaitoksen rakentamiseksi Ranualle. Biokaasuyhtiö on 21 tuottajan omistama yritys ja omistajien joukossa on yksitoista Arla Suomi -yhteistyöryhmän maidontuottajaa. Biokaasulaitos on merkittävä tekijä maitotilojen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.

  • Tutkimus paljastaa: kotikokkaaja ei ole yksin keittiökömmähdystensä kanssa

    Maustepurkista on hulahtanut ruokaan vahingossa reippaasti enemmän maustetta, kuin reseptiin oli alun perin tarkoitus laittaa? Näin on käynyt kolmelle neljästä suomalaisesta. Palohälytin on alkanut soimaan ruokaa laittaessa? Niin on tapahtunut seitsemälle kymmenestä. Kattila on palanut pohjaan niin, että se oli entinen? Sekin on tuttua neljälle kymmenestä. Muun muassa nämä asiat nousivat esiin, ku

  • Arla investoi Sipoossa – yrityskauppa mahdollistaa tuotannon laajentamisen

    Arla vauhdittaa liiketoimintansa kasvua investoimalla tuotantotiloihin ja tuotantokapasiteetin kasvattamiseen Sipoon meijerissä. Arla Oy on ostanut Ingman Groupilta kiinteistö- ja palveluyhtiö Massby Facility & Service Ltd. Oy:n kokonaisuudessaan. Kaupan myötä Arlan tuotantotilat laajenevat. Lisäksi Arla investoi uuteen tuotantolinjaan ja sähköasemaan.

  • Eljas Tuovisesta tulee Arlan myyntijohtaja vuoden 2024 alussa

    Arla Oy on nimittänyt Eljas Tuovisen vähittäiskaupasta vastaavaksi myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.1.2024 alkaen. Uudessa tehtävässään Tuovinen painottaa Arlan Future26-strategian mukaisesti Arla-brändin vahvistamista ja kestävää kehitystä.

  • Kyselyn mukaan lasten ja nuorten hyvinvointi on heikentynyt – MLL ja Arla kampanjoivat vahvistaakseen lasten itsetuntoa ja kaveritaitoja

    THL:n Kouluterveyskyselyn (2023) tulokset herättävät huolen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta. Isoa joukkoa lapsia ja nuoria kuormittaa yhä enemmän kiusaaminen, yksinäisyys, ahdistuneisuus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL ja Arla kampanjoivat yhdessä, jotta jokainen nuori kokisi olevansa arvokas ja lasten kasvulle tärkeät kaveritaidot kehittyvät.

  • Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen uusi pääyhteistyökumppani on Arla Pro

    Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailuiden uusi pääyhteistyökumppani Arla Pro arvostaa ravintola-alan suomenmestaruuskilpailuiden alalle tuomaa nostetta ja vilkasta keskustelua. Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailut keräävät alan kovimpia tekijöitä kamppailemaan suomenmestaruuksista sekä järjestämään vuosi vuodelta parempia kilpailuja.

Näytä lisää