Tiedote -
Feminiinin ääni ja Seireenien mykistyminen: Heli Keskikallion ja työryhmän Seireenien laulu ensi-illassa 4.10.
Heli Keskikallion ja työryhmän Seireenien laulu on vaiennettujen äänien puolestalaulu, -kuiskaus ja -huuto. Se avaa ambivalentin, feminiinisyyttä kaikuvan maiseman, jossa kuiskailevat, laulavat, nauravat, kirkuvat, huohottavat, hymisevät ja aaltoilevat ruumiit muodostavat soivia, väriseviä, tuntuvia, tilallisia ja muuntuvia äänikudelmia.
Seireenien laulu yhdistää esitystaidetta, nykytanssia ja äänitaidetta. Teoksesta nähdään kuusi esitystä Omapohja-näyttämöllä Helsingissä 4.-12.10. Heli Keskikallion ohjaamassa teoksessa lavalla nähdään neljä tanssijaa, Johanna Karlberg, Ella-Noora Koikkalainen, Lotta Suomi sekä koreografi Heli Keskikallio. Teoksen äänisuunnittelijana toimii Miki Brunou, tilasuunnittelijana Bea Tornberg ja valosuunnittelijana Saana Volanen. Seireenien laulu on osa Esitystaiteen seuran syksyn 2024 ohjelmistoa ja se on Esitystaiteen seuran osatuottama teos.
Esitys on inspiroitunut Seireeneistä, jotka filosofi Adriana Cavareron mukaan ovat “vaarallisimpia äänellisiä olentoja, joita länsi on koskaan kuvitellut.” Seireenien äänessä kaikuu se mikä kulttuurisesti mielletään vaaralliseksi ja ylijäämäksi, sen aistillisuuden voimassa piilevän vaaran vuoksi. Odysseuksen purjehdittua Homeroksen Odysseiassa seireenien ohi turvallisesti järjen voiman avulla, laulut ovat haavoittuneet.
“Seireeneissä minua kiehtoo niiden ambivalentti, muuttuvainen ja ristiriitainen olemus. Seireenit ovat äänellisiä olentoja, jotka samaan aikaan ovat runollisia laulajia, suojelijahahmoja, kaikkitietäviä sanoin resitoijia sekä viettelyn ääniä. Ne ovat vuosituhansien ajan laulaneet, soittaneet, lumonneet, itkeneet, suojelleet, mykistäneet ja mykistyneet eri tarinoissa ja mytologioissa”, työryhmän koreografi ja koollekutsuja Heli Keskikallio kertoo.
Esityksen taustalla on feminiinin vaientamisen historia. Keskeinen kysymys työskentelyssä on: Mitä jos otamme feminiinin vakavasti ja annamme sille tilaa?
“Seireeneissä kiteytyy teoksemme tematiikka, ja niissä on luettavissa miten feminiiniin on suhtauduttu eri aikoina. Cavarero on kirjoittanut, että siellä missä on laulua, melodiaa ja ääntä, siellä on yleensä myös feminiinistä kokemusmaailmaa. Hänen mukaansa myytit seireeneistä viittaavat feminiinin äänen mahdollistamaan transgressiivisuuteen. Feminiiniä ääntä ja laulua ei voi kesyttää; se häiriköi järjen järjestelmää johdatellen toisaalle, toisenlaiseen olemisen järjestelmään”, Keskikallio kuvailee.
“Teoksessa työstämme feminiiniä ääntä, ruumista ja tilaa. Lähestymme feminiiniä laatuna ja energiana, joka ei liity vain naiseksi itsensä identifioiviin, vaan toimii aktiivisena voimana kaikkialla. Feminiini sysätään usein syrjään, ja edelleenkin hiljennetään - tai se hiljentää itsensä, koska se on opetettu siihen”, Keskikallio pohtii.
Heli Keskikallio on koreografi ja tanssitaiteilija, joka työskentelee esityksen, tanssin sekä monimateriaalis-ruumiillisen ajattelun parissa tehden esityksiä ja esityksellisiä tapahtumia. Lisäksi hän on fasilitoinut taiteellisia yhteentulemisia, kirjoittanut tanssitaiteellisesta ajattelusta ja tanssin kentän toiminnasta alan julkaisuihin sekä toiminut tanssin opettajana ja ohjaajana eri yhteyksissä. Keskikallion töitä on esitetty mm. Esitystaiteen seuran, Mad House Helsingin ja Circus Maximuksen ohjelmistoissa sekä URB, Kaktus ja PlatformNord –festivaaleilla. Töidensä kautta hän haluaa tuoda esiin aistisen ja ruumiillisen ajattelun tärkeyttä järjen ja logiikan lävistämässä ympäristössämme.
Esitystaiteen seura on helsinkiläinen esitystaiteen elinympäristö. Seura kokoaa yhteen esittävien taiteiden ammattilaisia eri taiteen aloilta. Seuran toiminnan erityispiirteitä ovat kollegiaalinen jakaminen, jatkuva opiskelu, taiteenalat ylittävä toiminta ja taiteen uudet muodot sekä esitystaiteen kehittäminen. Esitystaiteen seura tuottaa vuosittain yhdestä neljään esittävien taiteiden reuna-alueille sijoittuvaa teosta.
Heli Keskikallio ja työryhmä: Seireenien laulu
Esitykset:
pe 4.10. klo 19:00 | Ensi-ilta
su 6.10. klo 15:00
ti 8.10. klo 19:00
ke 9.10. klo 19:00
pe 11.10. klo 19:00
la 12.10. klo 15:00
Paikka: Omapohja-näyttämö, Itäinen teatterikuja 3 C, Helsinki
Hinnat:
Peruslippu 20€
Alennuslippu (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, taiteen ammattilaiset) 10€
Erityisalennuslippu* 5€
*Erityisalennuslippuja on rajoitettu määrä kuhunkin esitykseen. Alhaisemmalla hinnalla haluamme varmistaa, ettei lipun hinta muodosta estettä esityksen kokemiseen.
Lipunmyynti Esitystaiteen seuran verkkosivuilta: https://www.esitys.fi/lippukauppa
Teoksen työryhmä:
Koreografi Heli Keskikallio
Tanssijat Johanna Karlberg, Ella-Noora Koikkalainen, Lotta Suomi
Äänisuunnittelija Miki Brunou
Tilasuunnittelija Bea Tornberg
Valosuunnittelija Saana Volanen
Äänikonsultaatio Tua Hakanpää
Tuotanto Heli Keskikallio
Osatuottaja: Esitystaiteen seura
Kuvat: © Giovanni Ambrosio/Black Spring Graphics Studio: black-spring-graphics.com
Tukijat: Koneen säätiö ja Helsingin kaupunki
Residenssit: Saaren kartano, Vanhan kaivoksen residenssi
Pressiliput, lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Tuottaja Sonja Korkman
+358 44 725 77 00
info@esitys.fi
Linkit:
Linkki ladattavaan lehdistökuvaan:
https://drive.google.com/file/d/1CSG6KPQ_CWaPedIza5Cf0RkRK6r5rKKf/view?usp=sharing
Lue lisää teoksesta: https://www.esitys.fi/performances/seireenien-laulu
Heli Keskikallion verkkosivut: https://helikeskikallio.weebly.com/
Esitystaiteen seura: https://www.esitys.fi/
Linkit
Aiheet
Kategoriat
Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.
Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.