Ohita
Figure Humaine. Kuva: Ville-Veikko Niemelä.
Figure Humaine. Kuva: Ville-Veikko Niemelä.

Tiedote -

Nykytanssia ulkona: Favela Vera Ortizin teos Figure Humaine esitetään eri puolilla Helsinkiä

"Tanssitaide kuuluu kaikille". Nykytanssikoreografi Favela Vera Ortizin teos Figure Humaine nähdään maksuttomissa ulkoilmaesityksissä Helsingissä heinä-ja elokuussa. Ihmisyyttä ja ihmisenä olemisen kerroksellisuutta käsittelevän sooloteoksen esittää tanssija Elina Valtonen.

"Haluamme tuoda korkeatasoista nykytaidetta kaupunkilaisille, saavutettaviin ympäristöihin. Toiveena on, että teos kohtaa myös sellaisia katsojia, joille nykytanssi on ennestään tuntematonta", koreografi Favela Vera Ortiz toteaa.

Figure Humaine on koskettava sooloteos, jossa olemisen kerrokset siivilöityvät ytimeksi yhdessä kehossa. Yksi keho esittää sekä yksilöä että ihmiskuntaa. Teos on valmistettu vuonna 2020 Cite Internationale des Arts -taiteilijaresidenssissä Pariisissa. Koronavuonna kansainvälinen ensi-ilta peruuntui, ja teos julkaistiin vain videoversiona. Osa videoteoksesta oli Suomessa esillä viime vuonna Teatterimuseon Syvää liikettä - suomalaisen nykytanssin kansainvälinen historia -näyttelyssä. Nyt tanssiteos esitetään livenä yleisölle ensimmäistä kertaa.

Ulkoilmaesitysten sarja käynnistyy lauantaina 22.7.2023 klo 15 ja 16 Oodin edustalla. Myöhemmin esityksiä nähdään mm. Tervasaaressa, Liisanpuistikossa ja Villa Lill Kallvikissa. Kesto n. 20 minuuttia. Maksuttomat esitykset toteutetaan Helsingin kaupungin projektiavustuksen turvin.

Muut esityspaikat ja lisätiedot: http://www.iki.fi/fvo

Favela Vera Ortiz, koreografi
fvo@iki.fi
050 584 4824

Aiheet

Kategoriat

Alueet


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi