Ohita
Kuva Kati Kallion ohjaamasta tanssielokuvasta Time Subjectives in Objective Time. Kuvaaja: Aleksey Patentniy
Kuva Kati Kallion ohjaamasta tanssielokuvasta Time Subjectives in Objective Time. Kuvaaja: Aleksey Patentniy

Tiedote -

Suomalainen tanssielokuva ensimmäistä kertaa kansainvälisellä Clermont-Ferrand lyhytelokuvafestivaalilla

Maineikkaalla Clermont-Ferrandin lyhytelokuvafestivaalilla nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös suomalainen tanssielokuva. Kati Kallion ohjaama lyhytelokuva ‘Time Subjectives in Objective Time’ esitetään festivaalin ‘Let’s Dance’ -sarjassa 28.1.-5.2.2022 välisenä aikana.

Vuonna 2017 valmistunut elokuva on yhteistyö venäläisen tanssiryhmä ZONK’A:n ja kuvajaa Antti Ahokoivun kanssa. Elokuvassa kolme tanssijaa kulkevat läpi vanhan, pysähtyneeseen aikaan jääneen, tehdasrakennuksen. Meditatiivisessa elokuvassa haastetaan katsoja pohtimaan aikaa usealla eri tasolla. Aikaan joka oli, on ja on tuleva.

“On suuri kunnia olla mukana Clermontin -festivaaleilla Let’s Dance retrospektiivi -sarjassa, jossa esitetään monia merkkiteoksia vuosien varrella.” kertoo festivaaleille osallistuva Kallio. Hän matkustaa festivaalille edustamaan elokuvaansa, mutta myös katsastamaan elokuvia tuleviin kuraatioihin.

Suomalaisen ja ranskalaisen tanssielokuvan näytös Pariisin Suomen instituutissa

Kati Kallio on kuratoinut yhteistyössä ranskalaisen Ciné-corps -festivaalin kuraattorin Virginie Combetin kanssa tanssielokuvanäytöksen Pariisin Suomen instituuttiin. ‘8 Way to Dance Out’ niminen näytös nähdään sunnuntaina 6.2.2022 Suomen instituutissa klo 18:00. Kuratointiyhteistyö jatkuu vuoden 2022 Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaalin ohjelmistossa.

“Kuratointi on ollut kiinnostava prosessi. Ehdotimme toisillemme tanssielokuvia omasta maastamme, joista sitten ristiin valikoimme Pariisissa näytettävät elokuvat. Tästä yhteistyöstä on syntynyt monipuolinen kahdeksan elokuvan näytös, missä tanssi ja käsiteltävät teemat ja aiheet nivoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.” luonnehtii Kallio.

Lisätietoa:

Time Subjectives in Objective Time -elokuva
PressKit (elokuvalinkin salasana saatavilla lehdistölle)
Valokuvat

8 Ways To Dance out -näytös / Institut Finlandais
6.2.2022 klo.18:00
Osoite: 60 Rue des Écoles, 75005 Paris, France
https://www.institut-finlandais.fr/en/blog/event/if-screenings-n28-8-ways-to-dance-out/

Yhteystiedot:

Kati Kallio
+358 40 6575998
kati.maria.kallio@gmail.com
www.katikallio.com

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi