Ohita
Laura The Light of All & Lätsä: AVARUUSANTENNIT 'Henkinen avaruusmatka'
Laura The Light of All & Lätsä: AVARUUSANTENNIT 'Henkinen avaruusmatka'

Tiedote -

Tähtilapset maailmalla -trilogia saa kolmannen osansa kahden erilaisista energioista teoksissaan ammentavan taiteilijan yhteistyön tuloksena

Laura The Light of All:n ja Lätsän uusin yhteisteos AVARUUSANTENNIT 'Henkinen avaruusmatka' saa ensi-illan su 9.7.2023 klo 14 Helsingissä. Esitys on kolmas pienoisesitys osana 'Tähtilapset maailmalla' kokonaisuutta.

Tähtien välissä kulkeva tai hortoileva B-luokan musiikillinen tanssiesitys, joka sisältää taikoja, taitoja, taitamattomuutta, tajunnallisuutta ja tajuttomuutta. Esityksen kohtaukset pyörivät, kiemurtelevat, jumittavat ja liikkuvat irtipäästämisen, kiinnijäämisen, tukkeutumisen ja avautumisen teemoissa intuitiivisen sekopäisesti. Avaruusantennit kytkeytyvät taajuuksiin ja paljastavat katkoksia.

Lauran aiempia erilaisia pienoisesityksiä eri muotisuunnittelijoiden, muusikoiden ja myös tuoksujen kanssa on nähty mm. Helsinki Design ja Fashion Weekillä, Helsingin muotiliikkeissä ja kuvataidegallerioissa, muoti- ja musiikkivideoilla niin kotimaassa kun kansainvälisesti.
Hänen viimeisin kriitikoiden hehkuttama näyttämöteos koreografina ja tanssijana oli yhdessä tanssitaiteilija Paula Tuovisen ja Go Go -tanssiryhmä Kuumien Putkien kanssa tehty Blondit. Tämän pöljyyttä juhlistavan esityksen ensi-ilta oli Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa joulukuussa 2018 ja teos valittiin myös Euroopan 20 lupaavimman esityksen joukkoon Aerowaves Twenty21 – ohjelmistoon.
Viime vuosina hän on työskennellyt aktiivisesti kuvataiteilija Sara Pathiranen kanssa luoden Uuden ajan tanssivideotaidetta.

Esitykset su 9.7. klo 14:00 ja 19:00
Paikka: Liisa Pentti + Co -studio, Laivakatu 5K, Helsinki
Kesto: n. 40 min
Vapaa pääsy!

Kokonaissuunnittelu, koreografia, esiintyminen,asut, tekstit: Laura The Light of All
Esiintyminen, yhdessä luominen, Lätsän biisit ja omat räppiosuudet: Lätsä
Silkkimaalaukset asuissa: Sara Pathirane
Mentori ja avaruusapu: Lin Da

Lisätiedot:
Laura The Light of All / Laura Pietiläinen
laura.thelightofall@gmail.com +358443385361

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi