Ohita
Teea Aarnion sinkku Kokko julkaistaan 12.5.2023. Valokuvaaja Elvi Keränen, graafinen suunnittelu Tuomas Saikkonen ja Teea Aarnio.
Teea Aarnion sinkku Kokko julkaistaan 12.5.2023. Valokuvaaja Elvi Keränen, graafinen suunnittelu Tuomas Saikkonen ja Teea Aarnio.

Tiedote -

Teea Aarnion tulevan ensilevyn neljäs sinkku ´Kokko´ saattelee kuulijan keskikesän rytmiin

Muusikko, säveltäjä ja sanoittaja Teea Aarnio julkaisee odotetun ensilevynsä ‘Väki’ 19.5.2023 yhteistyössä Eclipse Musicin kanssa. Levyn neljäs singlejulkaisu ’Kokko’ julkaistaan 12.5.2023. ’Kokko’ on musiikkia kesän laituritansseille ja yöttömien öiden sylissä seikkaileville rakastuneille. Kappale on saanut innoituksensa meksikolaisesta norteño-musiikista ja suomalaisesta lavatanssikulttuurista. Väki-ensilevy on syntynyt yhteistyössä musiikkituottaja Jukka Backlundin kanssa.

Kirjoitin kappaleen jokunen vuosi sitten juhannusyönä. Olen aina nauttinut valtavasti keskikesän ajasta ja siitä erityisestä luonnon väreilystä. Usein myös juhannusöisin kirjoitan jonkun uuden, erikoisen kappaleen. Oli hauskaa että ulos putkahti eräänä juhannuksena tällainenkin, Kokko." Aarnio kertoo, ja jatkaa samaan hengenvetoon "Kun vuonna 2017 lähdimme rakentamaan ensilevykokonaisuutta Jukan kanssa, kävi ilmi että olemme kumpikin suorastaan mittumaari-faneja; se on meille kummallekin todella inspiroivaa aikaa. Lähdimme työstämään Kokko-kappaletta yhdessä, ja studioäänityksissä tekstikin löysi lopullisen uomansa. Tuleva ensilevyni kulkee melkoisen tripin monenlaisista syvyyksistä keskikesän iloihin, ja Kokko on levyn päätösraita. Hauska yksityiskohta on se, että levyn studiosessiot päättyivät juuri ennen juhannusta, studiossa oli siis aidosti kesähuumainen meno kun koko porukalla siellä touhusimme. Toivon että Kokko soisi monissa mökkiradioissa tulevana kesänä!”

Teea Aarnion ensilevy on kolmikielinen globaalin musiikin levy, jossa soi pohjoisen pallonpuoliskon maisemat ja tyylillisesti liikutaan ennakkoluulottomasti kansanmusiikkivaikutteiden, laulelman, jazzin, sekä fuusiomusiikin parissa. Yksi kimmoke levyn synnylle on ollut monissa eri kaupungeissa ja useissa maissa asuneen Aarnion juurettomuuden tunne ja huoli eriarvoistumisen kasvusta Suomessa. Väki-ensilevy juhlii luontosuhdetta ja yhteisöllisyyttä.

”Jukan kanssa mietimme paljon sitä, että miten hieno taideteosmuoto onkaan levykokonaisuus – pitkäsoitto. Mua vaivasi silloin monet asiat Suomen musiikkikentällä, etenkin naispuolisen tekijän näkökulmasta. Olin ehtinyt nähdä ja kokea kaikenlaista, tosi masentaviakin juttuja. Vastalääkkeeksi syntyi Väki-ensilevyteos ja tämä rempseä rakkauslaulu.” Aarnio kertoo.

Kokenut musiikintekijä Aarnio on kypsytellyt levyteosta rauhassa ja kokee nykyhetken hedelmälliseksi omaäänisen ensilevyn julkaisemiselle. Yhteistyö kansainvälisen musiikkituottaja Jukka Backlundin kanssa palautti Aarnion uskon tekijyyteen, musiikkialaan, taiteen voimaan ja uusiin alkuihin.

Vuonna 2020 Aarnio julkaisi musiikillisten lyhytelokuvien sarjan yhteistyössä tuotantoyhtiö Playart Productionsin kanssa, ja sarja alustaa tulevaa Väki-levyjulkaisua. Teea Aarnion muusikkoudessa yhdistyy nykyesitystaiteen piirteet ja monialainen taiteilijuus, ja häntä inspiroi luonnon ja kulttuurien moninaisuus.

Kokko-kappaleen on miksannut Tommi Vainikainen, ja masteroinut Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering. Ensemblen äänitti Oona Kapari ja vokaalisessiot äänitti musiikkituottaja Jukka Backlund. Kappaleella kuullaan Aarnion (laulu, vihellys ja taustalaulut) ja Backlundin (syntetisaattorit, ohjelmointi) lisäksi tuttuja huippumuusikkoja:

Antti Kujanpää - flyygeli
Tero Hyväluoma - mandoliini
Harri Kuusijärvi - haitari
Ape Anttila - kontrabasso
Oskari Lehtonen - perkussiot, rummut

YHTEYDENOTOT, HAASTATTELUPYYNNÖT, LEVYN PROMOKAPPALEET:
Tapio Ylinen / Eclipse Music
tapio@eclipsemusic.fi, 041 314 2890

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi