Ohita
Tragikoominen Strange Plant on lastenesitys aikuisille

Tiedote -

Tragikoominen Strange Plant on lastenesitys aikuisille

Koreografi Jenni Kivelä on tunnettu tanssia ja teatteria yhdistävistä, humoristisista ja tarkkanäköisistä teoksista. Hän on tehnyt tilausteoksia lukuisille tanssiryhmille vuosien varrella. Nyt hän on tehnyt ensimmäisen sooloteoksen itselleen.

”Sooloteos on syntynyt haaveesta tutkia ja katsella teosta sisältäpäin, kulkea sen maastossa ja uppoutua esityksen maailmaan esiintyjänä, synnyttää materiaalia ja elää sitä samaan aikaan. Nuoruudessa oli haave olla tanssija, tanssija Kenneth Kvanströmin teoksessa, heittäytyä kumimurskaan maastokengät jalassa, olla virtuositeettinen, hurja, hypätä korkealle, olla Wim Vandekeybusin ryhmässä ja ainakin nähdä niiden esitys livenä. Sitten tuli muita haaveita. Nyt on nyt. Minusta tuli Strange Plant”, Jenni Kivelä kertoo.

Strange Plant on puolipoutaisen vinksahtanut sooloteos, lastenesitys aikuisille. Teoksen sisällä kasvaa naivistinen hahmo, ihmisen ja huonekasvin välimaastossa. Hahmo, joka on lajinsa viimeinen edustaja, joka ihmettelee kevättä ja puutarhalehtiä, maastoutuu seinustalle, löytää kuolleita eläimiä puutarhastaan ja tutkii pimeää puoltaan. Esitys liikkuu tragikoomisuuden ja vakavuuden rajapinnoilla.

Strange Plant kantaesitetään Tanssin voima -festivaalilla Kanneltalossa, Helsingissä sunnuntaina 3.10.2021. Teoksen esityskieli on englanti.

STRANGE PLANT

Koreografia, tekstit, esitys: Jenni Kivelä
Dramaturgia: Eira Virekoski
Äänisuunnittelu: Pauli Riikonen
Valosuunnittelu: Mia Kivinen
Pukusuunnittelu: Liisa Pesonen
Tila: Mia Kivinen, Liisa Pesonen
Tuotanto: Kiltit ihmiset

Kesto noin 40 minuuttia.

Teosta ovat tukeneet: Taiteen edistämiskeskus, Samuel Huberin Taidesäätiö, Helsingin kaupunki, Suomen Kulttuurirahasto

Residenssit: Koneen Säätiö #kotiresidenssi, Zodiak Z-free, Esitystaiteen seuran syysresidenssi, Liisa Pentti +Co kesäresidenssi

Lisätiedot:

Koreografi Jenni Kivelä, jenni.kivela@iki.fi

http://www.jennikivela.com

Aiheet

Kategoriat


Arts Management Helsinki on edistyksellinen ja jatkuvasti kehittyvä taidekentän asiantuntijayritys, joka toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä.

Arts Management Helsinki viestii edustamiensa taiteilijoiden teoksista, verkostonsa ajankohtaisasioista ja taidemaailman uutisista.

artsmanagement.fi

Taiteilijan puolella, taiteen asialla.

​Arts Management Helsinki toimii freelancereiden, vapaiden taiteilijoiden ja taideyhteisöjen kumppanina ja työyhteisönä. Toiminnan fokuksessa on taiteilijoiden toimintaedellytysten parantaminen, uudenlaisten kumppanuuksien ja yhteistyömallien luominen sekä tuotannollisten rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen Suomessa.

Arts Management Helsinki
Iso Roobertinkatu 36
00120 Helsinki
Suomi