Ohita
Tutkimus: suomalaisten turvallisuuden tunne ei ole horjunut

Lehdistötiedote -

Tutkimus: suomalaisten turvallisuuden tunne ei ole horjunut

Taloustutkimuksen toteuttama Turvallisuusbarometri 2018 osoittaa, että suomalaiset kaipaavat silti lisää turvallisuuspalveluja.

AVARN Securityn teettämän Turvallisuusbarometri 2018 -tutkimuksen* mukaan viime vuoteen verrattuna suomalaisten arkiturvallisuuden tunne on pysynyt samana tai jopa hieman parantunut (65 %). 29 %:n turvallisuuden tunne on heikentynyt hieman ja 5 %:n paljon.

Kaikkiaan 85 prosentin mielestä Suomi on tällä hetkellä joko erittäin tai melko turvallinen maa, 13 prosentin mielestä jokseenkin turvallinen. Turvallisuus sai yli neljän keskiarvon kaikissa vastaajaryhmissä, kun maksimipistemäärä on viisi.

– On mielenkiintoista ja samalla erittäin positiivista, etteivät menneen vuoden dramaattiset tapahtumat meillä ja muualla ole horjuttaneet ihmisten turvallisuuden tunnetta. Suomi koetaan edelleen turvallisena maana, sanoo AVARN Securityn toimitusjohtaja Juha Murtopuro.

Tutkimus osoitti, että huolenaiheista eniten yleisellä tasolla – vaikkakaan eivät arkiturvallisuuden tunteeseen vaikuttaen – ovat nousseet huoli poliisien vähenemisestä, ihmisten välinpitämättömyys yleistä turvallisuutta kohtaan, pakolaisvirrat, ilmastonmuutos, maailmanpoliittinen tilanne ja päihteiden lisääntynyt väärinkäyttö. Eniten suomalaiset ovat huolissaan poliisien määrän vähenemisestä. Se sai keskiarvon 3,53 asteikolla 1–5.

Turvattomuutta koetaan eniten ravintoloissa, kaduilla ja julkisissa tiloissa. Ihmiset kokevat, että turvallisuutta eniten lisäävät poliisi, muut ihmiset kadulla sekä vartijat ja järjestyksenvalvojat. Suurin osa suomalaisista eli 90 % on sitä mieltä, että vartijoita voisi olla enemmän (44 %) tai ainakin sen verran kuin nyt (46 %). Heidän määränsä yhdessä poliisien määrän ja näkyvyyden kanssa koetaan tärkeänä.

Suomalaiset pitävät vartijoiden työtä hyvin merkityksellisenä yleisen turvallisuuden kannalta. 91 prosentin mielestä tämä on erittäin, melko tai jokseenkin tärkeää. Enemmän heitä kaivataan yleisötapahtumiin, kauppoihin ja ostoskeskuksiin sekä kaduille ja toreille. Ihmiset kokevat, että vartijoiden tärkeimmät ominaisuudet ovat rauhallisuus, hyvä palveluasenne ja kärsivällisyys, ei niinkään heidän fyysinen olemuksensa tai vaikkapa kielitaito.

AVARN Securityn Turvallisuusbarometri -tutkimus on jatkoa vuosina 2017 ja 2012 toteutetuille tutkimuksille. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisten turvallisuuden tunnetta ja syitä mahdolliseen turvattomuuteen sekä suhtautumista yksityisiin turvapalveluyrityksiin.

Linkit

Aiheet


AVARN Security on strateginen ja vastuullinen turvallisuuskumppani yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille. Yhtiö tuottaa turvallisuusratkaisuja, kuten turvatekniikkaa, hälytyskeskuspalveluja, vartiointia ja järjestyksenvalvontaa sekä arvokuljetus- ja rahankäsittelypalveluita. AVARN Securityn lähes 2 800 työntekijää palvelevat valtakunnallisesti 17 toimipisteen kautta. AVARN Security on osa Sector Alarm Groupia.

Yhteyshenkilö/-t

Jonna Häkkilä

Jonna Häkkilä

Lehdistön yhteyshenkilö markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 50 421 1499