Ohita

Tiedote -

Hybridityö on vuoden 2021 HR-trendi

Korona on muuttanut työelämää vuonna 2020, mutta jatkuuko sama vuodenvaihteen jälkeen? Ja mitä muuta HR-asioissa on pinnalla vuonna 2021? Katso asiantuntijan neljän HR-trendin lista.

Koronavirus muutti etenkin asiantuntijayritysten työn läsnätyöstä etätyöksi kertaheitolla. Muutos jää ainakin osittain pysyväksi, vaikka positiivisten rokoteuutisten myötä paluu normaalimpaan arkeen olisikin mahdollista vuoden 2021 aikana. Moni asia on etätyössä helpompaa kuin esimerkiksi hälisevässä avokonttorissa, mutta uudenlainen tapa tehdä töitä on tuonut myös haasteita johtamiseen, itsensä johtamiseen ja työhyvinvointiin.

Yritysten taloushallinnon ja HR:n asiantuntijapalveluita tarjoavan Azets Insightin toimitusjohtaja Ulla Nikkanen listasi neljä trendiä, jotka leimaavat ensi vuotta HR-rintamalla ja jotka yritysten HR-asiantuntijoiden ja esihenkilöiden tulisi ottaa huomioon.

1. Yhteenkuuluvuuden ja työhyvinvoinnin merkitys kasvaa

Etätyön pysyvä lisääntyminen voi koetella yksilöiden sitoutumista organisaatioon. Poissa silmistä, poissa mielestä -tyyppinen tilanne saa helposti aikaan sen, että yksilöt kokevat olevansa irrallisia suorittajia eivätkä koe olevansa vahva osa tiimiä tai koko organisaatiota.

2. Psykologinen turvallisuus ja luottamus korostuvat

Läsnä- ja etätyön yhdistäminen vaatii myös yrityksen toimintakulttuurin ja johtamisen kehittämistä. Esihenkilöt tarvitsevat tukea siihen, miten rakentaa ja ylläpitää psykologista turvallisuutta ja luottamusta – virtuaalijohtamisessa korostuvat tunnepuolen asiat.

3. Työpaikan käsite laajenee

Paikkariippumaton työskentely asettaa uusia haasteita. HR:n on varmistettava, että työsuojelun vaatimukset täyttyvät myös silloin, kun työpiste sijaitsee työntekijän kotona tai työtä tehdään kenties kokonaan eri maasta. Suomen rajojen ulkopuolella työskentely haastaa varmistamaan verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Hybridityö haastaa myös nykyiset työympäristöt ja laittaa useimmat organisaatiot miettimään minkä verran ja minkälaista toimitilaa jatkossa tarvitaan.

4. Muutoskyvystä tulee kilpailuvaltti

Muutosaika vaatii organisaation kaikilla tasoilla joustavuutta, mukautumista, kykyä muuttaa ajatteluaan sekä kehittää itsensä johtamisen ja oman työn johtamisen taitojaan. Muutoskyvystä tulee organisaatioille ja työntekijöille valttikortti, ja hyviin johtamistaitoihin kuuluu kehittää henkilöstön muutostaitoja.

Aiheet


Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava yritys, joka palvelee asiakkaita henkilökohtaisesti niin digitaalisesti kuin paikallisesti. Yli 6 500 asiantuntijaamme auttavat asiakkaitamme keskittymään liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa. www.azets.fi

Yhteyshenkilöt

Ulla Nikkanen

Ulla Nikkanen

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director Azets Finland +358 10 756 4424

Keskity liiketoimintaan ja saavuta tavoitteet

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 7 000 työntekijää sekä yli 600 kumppania. Palvelemme 120 000 asiakasta Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Asiakkaisiimme kuuluu eri toimialojen ja kokoluokan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita.

Azets Groupiin kuuluvat myös palkittu kansainvälinen yritys- ja yksityisverotus- ja kirjanpitobrändi Blick Rothenberg sekä Pohjoismaissa toimivat yritykset Karabingruppen, Legeregnskap, Isännöinti Luotsi ja Idur.

Autamme asiakkaitamme keskittymään
liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa.