Ohita
Täysin uusi MINI-perhe: erottuva, minimalistinen ja innovatiivinen

Tiedote -

Täysin uusi MINI-perhe: erottuva, minimalistinen ja innovatiivinen

MINI jatkaa määrätietoisesti matkaansa kohti täysin sähköistä mallistoa ja esittelee kaksi uuden MINI-perheen jäsentä IAA:ssa Münchenissä syyskuussa. Viidennen sukupolven 3-ovinen MINI Cooper -malli on suunniteltu urbaaniin ajonautintoon. MINI Countryman on puolestaan kasvanut ja sopii vielä aiempaakin paremmin seikkailuihin kaupungin rajojen ulkopuolella.

Aloitettuaan autonvalmistuksen uudelleen vuosituhannen vaihteessa MINI on kehittynyt premium-merkiksi ja samalla myös uudistanut itseään toistuvasti hylkäämättä omia juuriaan ja perinnettään. Jatkuva kehitys ja kyky luoda säännöllisesti uusia trendejä ovat luoneet suuren fanikunnan MINIlle maailmanlaajuisesti. MINI toimitti 300 000 autoa maailmanlaajuisesti viime vuonna ja näistä 15 prosenttia oli täyssähköisiä.

Nyt esiteltävät täysin uudet MINI Cooper ja MINI Countryman ovat molemmat täysin sähköisiä. Ne yhdistävät erottuvan muotoilun, edistyksellisen voimansiirtoteknologian ja digitaalisen kokemuksen.

Sähköisen mikroauton tunnelma ja mukaansatempaava käyttäjäkokemus vievät MINIn perimän uudelle tasolle. Uusi MINI-perhe vie ajonautinnon, käyttäjäkokemuksen ja merkin vastuullisen asenteen uuteen aikaan. Tämä kokonaisvaltainen muutos matkalla täysin sähköiseksi autovalmistajaksi vuoteen 2030 mennessä heijastuu uutuusmallien muotoilussa. Se yhdistää perinteiset MINI-arvot edistyksellisiin innovaatioihin.

Uusien MINI-mallien muotoilu on modernia, puhdaslinjaista ja keskittyy olennaiseen. Lyhyet ylitykset, lyhyt konepelti, pitkä akseliväli ja suuret pyörät – uuden mallisukupolven mittasuhteet ovat perinteistä MINIä. Upotetut ovenkahvat sekä lokasuojien listojen ja kylkien ilmanottoaukkojen puuttuminen korostavat selkeää ja modernia kokonaisvaikutelmaa.

MINIlle tunnusomainen luova tilankäyttö tarjoaa maksimaalista joustavuutta ja mahdollistaa suuren vaihtelevuuden sisustuksen suhteen.

Käyttäjäkokemus ottaa huomattavan teknologisen harppauksen kosketus- ja ääniohjaukseen optimoidulla MINI Operating System 9 -järjestelmän avulla. Pyöreä, halkaisijaltaan 240 millimetrinen OLED-näyttö toimii mittaristona sekä toimintojen ohjaimena.

Täysin uusi Mini Cooper

Viidennen sukupolven täysin uudessa ja sähköisessä kolmiovisessa MINI Cooperissa korostuu merkin perinne ikonisena kaupunkiautona tunnusomaisella MINI-muotoilulla ja urbaanilla ajonautinnolla yli 60 vuoden ajalta.

Viidennen sukupolven MINI Cooper on saatavana Cooper E -mallina sekä suurempitehoisena ja pidemmän toimintamatkan Cooper SE -mallina. Uudessa MINI-perheessä "Cooper" viittaa kaikkiin MINIn 3-ovisiin ja 5-ovisiin malleihin sekä MINI Cabrioletiin. Aiemmin ”Cooper” oli moottoreiden mallinimi.

MINI Cooper E kiihtyy 0–100 km/h 7,3 sekunnissa, teho on 135 kW/184 hv ja vääntömomentti 290 Nm. MINI COOPER SE kiihtyy 0–100 km/h 6,7 sekunnissa, teho on 160 kW/218 hv ja vääntömomentti 330 Nm. WLTP-testisyklissä määritetty toimintasäde on 305 kilometriä MINI Cooper E:lle (akkukapasiteetti 40,7 kWh) ja 402 kilometriä MINI Cooper SE:lle (akkukapasiteetti 52,2 kWh).

MINI Cooperin akkua voidaan ladata 11 kW:n tehoisesti vaihtovirtalatauksella. Pikalataus tasavirralla on mahdollista MINI Cooper E:ssä 75 kW:n teholla ja Cooper SE:ssä jopa 95 kW:n teholla. Pikalatausasemalla tämä mahdollistaa akun lataamisen 10 prosentista 80 prosenttiin alle 30 minuutissa. Reitin suunnittelu MINI Navigation -palvelun avulla varmistaa, että korkeajänniteakku lämpenee ihanteelliseen lämpötilaan tehokasta latausta varten etukäteen. Tämä voi lyhentää latausaikaa merkittävästi, erityisesti kylmissä ulkolämpötiloissa.

Minimalistinen muotoilu

Sisustuksessa etuosan muotoilu palaa klassisen MINIn eleganttiin minimalistiseen muotoiluun, johon kuuluu kapea kojelauta ja monitoimiohjauspyörä. Uudelleen suunnitellussa yksinkertaistetussa kytkinpalkissa, jossa on viisi kytkintä, on kaikki ajoon liittyvät toiminnot. Se on sijoitettu kuljettajalle ihanteellisesti pyöreän mittarin alle.

Uusi sisustakokemus luodaan pääasiassa tekstiilipinnoilla. Erityisesti MINIn sisustukseen kehitetty kudontaprosessi luo kaksivärisen tekstiilin ja näin helppohoitoisen sekä monipuolisen rakenteen. Kaikissa täyssähköisen MINI Cooper -mallin versioissa ovat korkealaatuista Vescin keinonahkaa olevat istuimet, kun taas kaikki istuimissa, kudotuissa pinnoissa, auton sisäkatossa ja lattiassa käytetyt tekstiilit ja langat on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista.

MINI Countryman

Uusi MINI Countryman on kuusi senttimetriä korkeampi ja kolmetoista senttimetriä pidempi kuin edeltäjänsä. Huomattavasti edeltäjäänsä suurempana se tarjoaa entistä enemmän tilaa ja mukavuutta. Leveämmät pyöräkotelot ja selkeä, moderni muotoilu korostavat karun MINI-seikkailijan crossover-estetiikkaa.

MINI Countryman E kiihtyy 0–100 km/h 8,6 sekunnissa, teho on 150 kW/204 hv ja vääntömomentti 250 Nm. Nelivetoinen MINI Countryman SE ALL4 kiihtyy 0–100 km/h 5,6 sekunnissa, teho on 230 kW/313 hv ja vääntömomentti 494 Nm. WLTP-testisyklin mukaan määritetty toimintasäde on 462 kilometriä MINI Countryman E:lle ja 433 kilometriä MINI Countryman SE ALL4:lle (molempien akkukapasiteetti 66,45 kWh).

MINI Countrymanin akkua voidaan ladata jopa 22 kW:n tehoisesti AC-latauksella. Pikalataus (DC) on mahdollista molemmissa täyssähkömalleissa 130 kW:n teholla. Tämä tarkoittaa, että alle 30 minuutin lataus pikalatausasemalla riittää lataamaan akun 10 prosentista 80 prosenttiin. Reitin suunnittelu MINI Navigation -palvelun avulla pikalatausasemalle varmistaa, että korkeajänniteakku saavuttaa ihanteellisen lämpötilan tehokasta latausta varten etukäteen.

Uusi MINI Countryman on sisätiloiltaan suurin ja tilavin saatavilla oleva MINI-malli suuren mukautettavuutensa ansiosta. Selkeästi muotoiltu kojelauta ja ovipaneelit on päällystetty kudotuilla tekstiilipinnoilla. MINI Operating System 9 on optimoitu kosketus- ja ääniohjaukseen ja nostaa huomattavasti MINI-ajonautintoa.

Ulkopuolen ja sisäpuolen ovenkahvat ovat pystyasennossa. Yhdistettynä tummennettuun panoraamalasikattoon ja etu- ja takaistuimien selkeisiin, yksinkertaistettuihin muotoihin, tunnelma uudessa MINI Countrymanissa on erityisen valoisa ja tilava. Suurempi koko tarjoaa lisää pää- ja jalkatilaa ja laajentaa näin kompaktin premium-luokan crossoverin tilankäyttöä.

Selkeät muodot kojelaudassa ja lisääntynyt tila etuistuimilla antavat sisätilalle modernin ja ilmavan tunteen. Uudessa MINI Countrymanissa olkapään ja kyynärpään alueella on melkein kolme senttimetriä lisää leveyttä. Myös takaistuinten hartialeveyttä on kasvatettu 2,5 senttimetrillä.

Ajoneuvon takarivin istuimien paikkaa voidaan säätää pituussuunnassa jopa 13 senttimetriä. Tämä antaa joko erittäin mukavan jalkatilan takana tai lisää tavaratilaa. Kolmen takaistuimen selkänoja on myös yksilöllisesti säädettävissä kuuteen asentoon. Kun takaistuin on taitettu alas, myös kookkaat esineet voidaan helposti kuljettaa 460 litrasta 1 450 litraan säätyvässä tavaratilassa. Auton vetokyky on jopa 1 200 kg ja vetokoukun saa lisävarusteena.

Kattava Driving Assistant Professional -lisävarustepaketti sisältää uuden toiminnon, joka auttaa kuljettajaa valitsemaan oikean liittymän. Ensimmäistä kertaa MINI Countryman tarjoaa myös puoliautomaattista ajamista moottoritien kaltaisilla teillä 60 km/h nopeuteen saakka. Tähän nopeuteen saakka kuljettaja voi ottaa kätensä pois ohjauspyörältä, kunhan hän seuraa liikennettä tiiviisti. Kuljettajan on oltava valmis ohjaamaan ja jarruttamaan aktiivisesti milloin tahansa.

Uusi perävaunuavustaja MINI Trailer Assistant auttaa peruuttamaan pysäköintipaikkaan perävaunun kanssa ja tarjoaa neuvoja vaadittavasta ohjauspyörän kulmasta peruuttaessa.

Uutuusmallien tarkat tekniset tiedot ja hinnat kerrotaan myöhemmin syksyllä. Lisäksi MINI Aceman esitellään huhtikuussa 2024 premium-luokan crossover-malliksi pienautojen segmenttiin.


Linkit

Aiheet


BMW Group
BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI, Rolls-Royce ja BMW Motorrad ja joka tarjoaa myös rahoitus- ja liikkuvuuspalveluita. BMW Groupilla on 30 tuotantolaitosta maailmanlaajuisesti, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi yli 2,4 miljoonaa autoa ja yli 202 000 moottoripyörää vuonna 2022.BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2021 oli 111,2 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 16,1 miljardia euroa. Vuoden Vuoden 2021 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 118 909 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen.

http://www.bmwgroup.com/
Facebook: http://www.facebook.com/BMWGroup
Twitter: http://twitter.com/BMWGroup
YouTube: http://www.youtube.com/BMWGroupview
Instagram: https://www.instagram.com/bmwgroup
LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/bmw-group/

Yhteyshenkilöt

Jaana Palomäki

Jaana Palomäki

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä +358 40 592 2945

BMW Group Suomi tuo maahan BMW ja MINI -automalleja sekä BMW Motorrad -moottoripyöriä

BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI, Rolls-Royce ja BMW Motorrad ja joka tarjoaa myös rahoitus- ja liikkuvuuspalveluita. BMW Groupilla on 30 tuotantolaitosta maailmanlaajuisesti, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi yli 2,55 miljoonaa autoa ja yli 209 000 moottoripyörää vuonna 2023. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2023 oli 155,5 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 17,1 miljardia euroa. Vuoden 2023 lopussa yhtiöllä oli yhteensä 154 950 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen.