Ohita
Äni Jaatisen upeita teippauksia näkee niin autoissa kuin liiketiloissa
Äni Jaatisen upeita teippauksia näkee niin autoissa kuin liiketiloissa

Blogikirjoitus -

BNI tarjoaa taiteilijalle tärkeän yhteisön

Vakava sairastuminen toi BNI Flow Stadi -ryhmän Äni Jaatiselle kipinän uranvaihdokseen, ja ravintola-alan työt vaihtuivat taiteen tekemiseen. BNI on ollut jo neljän vuoden ajan tälle ryhmän ilopillerille tärkeä apu asiakashankinnassa.

Äni Jaatinen työskenteli aiemmin ravintola-alalla edeten vähitellen hampurilaisravintolan kassalta tasokkaan kokous- ja juhlahuvilan emännäksi. Vuonna 2013 vain 23-vuotias Äni sairastui täysin yllättäen vakavaan aivotulehdukseen, josta selviytyminen oli täpärällä. Sairaalassa oli runsaasti aikaa ajatella, mitä hän elämältä oikeasti halusi.

”Päätin, että jos paranen, alan työskennellä taiteilijana. Olin aina ollut hyvä piirtämään ja opiskellut muun muassa graafista suunnittelua ja visuaalista viestintää, mutta silti työskennellyt ravintola-alalla. Halusin tähdätä unelma-alalleni luovan työn pariin ja tehdä taiteeni avulla maailmasta vähän paremman paikan”, Äni kertoo. Tästä elämän käännekohdasta syntyi myös sarjakuvateos My Rosy Road.

Äni joutui opettelemaan uudelleen kaikki perustaidot kuten puhumisen ja kävelemisen, mutta toipui lopulta raskaiden vaiheiden jälkeen sairaudesta täysin. Sairasloman päätyttyä hän kävi nuoren yrittäjän starttikoulutuksen ja aloitti työt luovana yrittäjänä.

Äni liittyi mukaan BNI Flow Stadi -ryhmään heti ensimmäiset käyntikortit saatuaan. Alussa ryhmäläiset oppivat tuntemaan hänet toimijana, jolta voi tilata monenlaista taidetta mukaan lukien mittatilausteippauksia. Tämän alun perin sivutuotteen kysyntä kasvoi BNI:n avulla niin paljon, että Äni sai palkattua yritykseensä ensimmäiset työntekijät. Äni haluaa myös heidät mukaan BNI-toimintaan.

Änin yritys Teipit.com suunnittelee, valmistaa ja asentaa upeita teippauksia esimerkiksi autoihin ja liiketiloihin. Se on kotimainen pienyritys, jonka vahvuuksia ovat luovuus, tekninen osaaminen, positiivinen palvelu ja ekologiset ratkaisut. Teippausten lisäksi yritys tarjoaa esimerkiksi liiketilojen bränditoteutukset, roll upit, banderollit ja messuosastot.

Avoimella ja aurinkoisella Änillä on jatkuvasti käynnissä monenlaisia taideprojekteja. Hän toteuttaa esimerkiksi mittatilaustaidetta, animaatioita ja livekuvituksia useiden yritysten tarpeisiin.

Kokemuksia BNI-toiminnasta

Flow Stadi Helsinki on mukava ja energinen lounasryhmä, jossa positiivinen energia virtaa. Äni on halunnut auttaa ryhmää hoitamalla esimerkiksi tiedottajan ja vierasvastaavan tehtäviä.

”Luominen ja tuottaminen on usein aika yksinäistä työtä. BNI-kokous rytmittää mukavasti viikkoani. On mahtavaa päästä tapaamaan tuttuja yrittäjiä ja jakamaan kokemuksia heidän kanssaan”, Äni toteaa.

BNI Flow Stadi -ryhmän puheenjohtaja Petri Kiuru luonnehtii Äniä vahvaksi tiimipeluriksi, joka on aina valmis auttamaan muita. ”Hän on myös raudanluja business-mimmi, jolla on aina uutta tulilla”, Petri kertoo.

”BNI:ssä minua viehättää suora, aktiivinen toiminta, jossa palveluitaan voi tarjota ujostelematta. Olen nuorempana viettänyt paljon aikaa konseptin syntysijoilla USA:ssa ja pidän sikäläisestä viestintäkulttuurista, jossa ei himmailla”, Äni toteaa.

Hyväntekeväisyys on Äni Jaatiselle tärkeää. Hän on halunnut kertoa sairastumisestaan avoimesti ja tarjota näin tukea ja apua muille sairastuneille sekä heidän perheilleen. Äni on myös tehnyt seinämaalauksia sairaalan osastoille potilaiden arjen piristämiseksi.

Äni saa elää unelmaansa eikä stressaannu arjen kiireissä. Työnteon vastapainoksi hän käy kulttuuritapahtumissa ja maadoittaa itsensä mielellään miehensä Rudin kanssa sukulaisten maatilalla hevosten, koirien, kanojen ja taiteen keskellä.

Teksti: Hanna Kallio

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Pasi Pasanen

Pasi Pasanen

Lehdistön yhteyshenkilö Country Manager, BNI Finland +358445774011
Patrik Anckar

Patrik Anckar

Lehdistön yhteyshenkilö BNI Advisor Member, Regional Director +358 50 408 7730
Maini Schildt

Maini Schildt

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing and Customer Service Manager Markkinointiviestintä +358 40 590 7660

Liittyvä sisältö

Lisää kauppaa ja uusia asiakkaita suosittelujen avulla

Suurin osa yrityksistä saa parhaimmat kauppansa henkilökohtaisten suositusten avulla. Ne ovat ylivoimaisesti nopein ja kustannustehokkain tapa saada uusia asiakkaita. Tutkimusten mukaan kuitenkin vain harvalla yrityksellä on suunnitelma siitä, miten ne systemaattisesti voisivat hankkia henkilökohtaisia suosituksia.

BNI tarjoaa yksinkertaisen, organisoidun ja tavoitteellisen konseptin, joka synnyttää säännöllisen virran mahdollisuuksia kauppoihin henkilökohtaisten suositusten avulla.

BNI toimii 78 maassa yli 285 000 liikekumppanin voimin. Suomen ensimmäinen BNI-ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2008 ja tuona aikana BNI on tuonut kauppaa liikekumppaneilleen Givers Gain® -periaatteella jo yli 170 miljoonan euron edestä. Suomessa BNI ryhmiä löytyy 23 paikkakunnalta ja toimintaa ollaan laajentamassa uusille paikkakunnille mm. Vaasaan, Nokialle ja Kotkaan.

Lisää tietoa BNI:stä sekä Suomessa toimivista että tulevista ryhmistä löydät www.bni.fi.

BNI Finland
Vanha Kaarelantie 33 A
01610 Vantaa
Suomi