Ohita
350 miljoonaa euroa saatua kauppaa BNI-suosituksista Suomessa
350 miljoonaa euroa saatua kauppaa BNI-suosituksista Suomessa

Uutinen -

BNI Suomen liikekumppanit ovat tuoneet kauppaa toisilleen yli 350 miljoonaa euroa

Maailman suurin ja tuottavin liike-elämän suositusorganisaatio BNI erottuu muista yritysverkostoista erityisesti toimivaksi hiotun konseptinsa ja liikekumppaneiden saaman liikevaihdon mitattavuuden johdosta.

Tehdyn kaupan määrää on mitattu alusta alkaen myös Suomessa ja yli 15-vuotisen taipaleen aikana on raportoituja suosituksia jaettu jo sellaiseen tahtiin (yhteensä jo 284 981 kpl suosituksia), että kauppaa on tehty yli 350 000 000 euron arvosta. Huikea 350 miljoonan euron virstanpylväs on siis juuri ylittynyt.

Nämä luvut perustuvat Suomen BNI-liikekumppanien itse ilmoittamiin tietoihin heidän BNI-suosituksista saamansa kaupan määrästä Suomen BNI-toiminnan kokonaisajalta.

Maailman suurin ja tuottavin suositusorganisaatio

Suomessa yli 15 vuotta toiminut BNI® (Business Network International) on alun perin Yhdysvalloista lähtöisin oleva liike-elämän suositusorganisaatio. BNI-toiminta perustuu siihen, että ryhmään kuuluvat liikekumppanit tutustuvat toisiinsa viikoittaisissa myyntikokouksissa. He suosittelevat toistensa palveluita ja tuotteita ja luovat näin uusia kaupan mahdollisuuksia ja liikevaihtoa muille liikekumppaneille. Ryhmän sisällä ei ole kilpailua, vaan kutakin toimialan erikoisosaamista edustaa vain yksi yritys per ryhmä.

BNI on maailman suurin ja tuottavin liike-elämän suositusorganisaatio, ja se tarjoaakin yrityksille erittäin tehokkaan, huolellisesti organisoidun ja konkreettisesti mitattavan tavan verkostoitua ja vahvistaa yrityksen kasvun mahdollisuuksia.

Givers Gain® -periaate tuo kauppaa ja luo yhteishenkeä

BNI-ryhmiin kuuluvat liikekumppanit ovat bisnesmaailman huippuammattilaisia, jotka auttavat toisiaan kasvattamaan kunkin bisnestä sitoutumalla Givers Gain® - periaatteeseen. Tämän periaatteen mukaisesti liikekumppanit pyrkivät auttamaan oman ryhmänsä liikekumppaneita heidän liiketoiminnassaan ja luovat heille kaupan mahdollisuuksia omilla suosituksillaan.

Lisäksi BNI-liikekumppanuus tarjoaa pääsyn valmennuksiin ja vertaisoppimiseen, joten liikekumppanit saavat BNI:ssä hyvät eväät ammatilliseen kehittymiseen sekä oman yrityksen esittelytaitojen terävöittämiseen.

BNI tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja kaupantekoon paikallisten yritysten, lähiseudun liike-elämän ammattilaisten ja vaikuttajien kanssa. Paikallisten kontaktien lisäksi BNI:n kautta on mahdollisuus laajentaa omaa verkostoaan myös satojen yritysten kanssa ympäri Suomen tai jopa satojentuhansien muiden yritysten kanssa ympäri koko maailman.

BNI hakee vahvaa kasvua Suomessa

BNI-toimintaa on nykyisin lähes 80:ssä maassa, ja niissä toimii tällä hetkellä yli 11 135 BNI-ryhmää, joissa on mukana yhteensä yli 325 000 yritystä. Suomen ensimmäinen BNI-ryhmä avattiin Helsinkiin vuonna 2008. Nyt ryhmiä on ympäri Suomen jo yli 30, ja toimintaa on yli 20 paikkakunnalla. Suomen BNI-ryhmissä on mukana lähes tuhat yritystä, ja uutta kasvua on luvassa, sillä useita uusia BNI-ryhmiä on rakentumassa eri puolille Suomea.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Pasi Pasanen

Pasi Pasanen

Lehdistön yhteyshenkilö Country Manager, BNI Finland +358445774011
Patrik Anckar

Patrik Anckar

Lehdistön yhteyshenkilö BNI Advisor Member, Regional Director +358 50 408 7730

Lisää kauppaa ja uusia asiakkaita suosittelujen avulla

Suurin osa yrityksistä saa parhaimmat kauppansa henkilökohtaisten suositusten avulla. Ne ovat ylivoimaisesti nopein ja kustannustehokkain tapa saada uusia asiakkaita. Tutkimusten mukaan kuitenkin vain harvalla yrityksellä on suunnitelma siitä, miten ne systemaattisesti voisivat hankkia henkilökohtaisia suosituksia.

BNI tarjoaa yksinkertaisen, organisoidun ja tavoitteellisen konseptin, joka synnyttää säännöllisen virran mahdollisuuksia kauppoihin henkilökohtaisten suositusten avulla.

BNI toimii 78 maassa yli 325 000 liikekumppanin voimin. Suomen ensimmäinen BNI-ryhmä aloitti toimintansa vuonna 2008 ja tuona aikana BNI on tuonut kauppaa liikekumppaneilleen Givers Gain® -periaatteella jo yli 320 miljoonan euron edestä. Suomessa BNI ryhmiä löytyy 23 paikkakunnalta ja toimintaa ollaan laajentamassa uusille paikkakunnille.

Lisää tietoa BNI:stä sekä Suomessa toimivista että tulevista ryhmistä löydät www.bni.fi.

BNI Finland

Vanha Kaarelantie 33 A
01610 Vantaa
Suomi