Ohita
BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin. Kuva: Andreas Carlfors
BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin. Kuva: Andreas Carlfors

Tiedote -

Äänikirjapalvelu BookBeat jatkaa kasvuaan – ensimmäisen kvartaalin liikevaihto kasvoi 131%

Äänikirjapalvelu BookBeat jatkoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä kasvuaan kolminumeroisin lukemin. Yhtiön liikevaihto kasvoi 131 prosenttia* kun verrataan vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2018. Yhtiön kasvuvauhti oli siten edellisen vuoden tasoa nopeampi, kun koko vuoden 2018 tuotot kasvoivat 110%. Markkinoista Suomi vaikutti kasvuun eniten.

”Kolme vuotta ensimmäisen markkinan lanseerauksen jälkeen kasvuvauhtimme on jo ennestäänkin hyvää tasoa nopeampi,” toteaa BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin. ”Lukujen takana on niin ensimmäisen lanseerausmarkkinan, Ruotsin, vahvana jatkunut kehitys kuin muutkin vahvan potentiaalin markkinat, joihin olemme keskittyneet.”

”Suomi on markkinoistamme se, joka on kuluvan vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana vaikuttanut eniten kokonaiskasvuun. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä meillä oli Suomessa yli 200% enemmän maksavia asiakkaita kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Vuoden 2019 tavoitteena on ylittää 100 000 maksavan BookBeat-käyttäjän määrä Suomessa. Äänikirjojen kuuntelu on hyvässä vauhdissa ja tulee edelleen vain yltymään. Kesästä 2019 tulee Suomessa todellinen äänikirjakesä,” Sandin summaa.

Lisätiedot ja kysymykset:

Niclas Sandin, CEO, BookBeat, niclas.sandin@bookbeat.com

Sari Forsström, Business Development Manager, BookBeat Suomi, sari.forsstrom@bookbeat.com

Äänikirjojen kulutus kasvaa Suomessa jatkuvasti. Yksi kevään 2019 suosikeista on Laura Frimanin ja Anton Vanha-Majamaan teos Mikael Gabrielista (WSOY).


*BookBeat tytäryhtiöineen kuuluu Bonnier-konserniin ja sen talousluvuista tiedotetaan rajatusti merkittävien tavoitteiden saavuttamisen tai kvartaalin päättymisen yhteydessä. Taloustietoja jaetaan liiketoiminnan ja markkinan tilanteen ja muutoksen kuvaamiseksi. Ilmoitetut luvut ovat prosentuaalisia muutoksia.

Aiheet

Kategoriat


BookBeat on e- ja äänikirjasovellus, jossa käyttäjä saa lukea ja kuunnella kirjoja rajattomasti älypuhelimellaan tai tabletillaan. Viimeisen parin vuoden aikana äänikirjojen kuuntelu on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan, ja BookBeat on Suomen äänikirjapalveluiden markkinajohtaja. Vuonna 2016 lanseeratun BookBeatin päämarkkinat ovat tällä hetkellä Ruotsi, Suomi ja Saksa. BookBeatin omistaa ruotsalainen Bonnier, joka on yksi Euroopan suurimmista kustantamoryhmistä.

Yhteyshenkilöt

  • Mikael Gabriel: Alasti on kevään 2019 äänikirjasuosikki Suomessa
    Mikael Gabriel: Alasti on kevään 2019 äänikirjasuosikki Suomessa
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .png
    Koko:
    1506 x 884, 1,8 MB
    Lataa
  • BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin
    BookBeatin toimitusjohtaja Niclas Sandin
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2200 x 1467, 2,81 MB
    Lataa