Ohita

Tiedote -

Jare Tiihosen äänikirja valtava menestys BookBeatissa – kaikkien aikojen eniten aloitettu tietokirja rikkoi ensimmäisen ilmestymisviikon ennätykset

JHT – Missio vai mielenrauha on BookBeatin lähes kymmenvuotisen historian aikana ylivoimaisesti eniten ensimmäisen ilmestymisviikon aikana aloitettu tietokirja.

- Palautteen määrästä osasin päätellä, että kirjaa on taidettu kuunnella aika paljon. Kuitenkin lukujakin enemmän lämmittää ne positiiviset viestit ja se, jos olen onnistunut kirjan kautta antamaan jollekin jotain, kertoo Jare Tiihonen.

JHT – Missio vai mielenrauha julkaistiin 3. syyskuuta, ja alle kahdessa vuorokaudessa se oli kerännyt yli 10 000 kuuntelun aloitusta BookBeatin suomalaiskäyttäjien keskuudessa. Myös kirjalle annetut arviot ovat hyvin myönteisiä: 65 prosenttia kirjan aloittaneista on jo antanut sille korkeimman arvosanan 5/5. Jare Tiihonen lukee kirjan itse ja luentaa kiittää korkeimmalla arviolla 80 % käyttäjistä.

- Tietokirjoja genrenä kuunnellaan ja luetaan yleisesti ottaen hieman vähemmän kuin esimerkiksi dekkareita, mutta Tiihosen ja Saaren kirjaan kohdistuva kiinnostus ja suosio on poikkeuksellisen korkeaa. Juuri nyt ilmestyy paljon odotettuja, kiinnostavia uutuuksia ja jo pelkästään se, että tätä yhtä kirjaa kuunnellaan tällä hetkellä selvästi enemmän kuin yhtäkään muuta koko palvelussa, on aivan huikeaa ja osoittaa selvästi, että rehellinen, kiinnostava ja suorapuheinen kirja koskettaa monia, sanoo BookBeatin Suomen liiketoiminnan kehityksestä vastaava Sari Forsström.

    Jare Tiihonen on Suomen musiikkihistoriaa muuttanut artisti. Hän päätti musiikkiuransa näyttävästi vuonna 2018 ja on sen jälkeen pääosin pysytellyt poissa julkisuudessa.

    Oskari Saari on toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa teoksen Aki Hintsa – Voittamisen anatomia, joka on tähän mennessä BookBeatin kautta aikain kuunnelluin suomalainen tietokirja.

    Lisätiedot ja yhteydenotot:

    Sari Forsström, Director Business Development, BookBeat Suomi, sari.forsstrom@bookbeat.com

    Jare Tiihonen / Manageri Carla Ahonius, carla@manageme.fi

    Aiheet

    Kategoriat


    Suomen suosituin äänikirjapalvelu

    BookBeat on Suomen suosituin äänikirjapalvelu, jonka valikoimassa on yli miljoona e- ja äänikirjaa. Tällä hetkellä palvelu toimii Euroopassa 30 maassa. Suomessa BookBeat aloitti vuonna 2016. Sovelluksen suosio on kasvanut jatkuvasti: Suomessa käyttäjiä on yli 350 000. BookBeatin omistaa Bonnier, yksi Euroopan suurimmista kustantamoryhmistä.

    Yhteyshenkilöt

    • JHT_Missio ja mielenrauha_BookBeat.jpg
      Lisenssi:
      Käyttö mediassa
      Tiedoston tallennusmuoto:
      .jpg
      Koko:
      1920 x 1080, 205 KB
      Lataa