Ohita
Merijokasniitty © Pekka Tuuri

Tiedote

Canon World Unseen tuo Itämeren vedenalaiset tarinat viiteen rannikkokaupunkiin Itämeripäivän yhteydessä

John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina, tänä vuonna 27. elokuuta. Päivän tavoitteena on lisätä tietoa Itämerestä, vahvistaa sen arvostusta ja innostaa ihmisiä tekemään konkreettisia tekoja kotimeren hyväksi. Itämeripäivän yhteydessä Canon World Unseen -näyttelyt avautuvat viidessä suomalaisessa rannikkokaupungissa.

Näyttelyt nähdään Helsingissä, Hangossa, Turussa, Porissa ja Oulussa. Niiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta vedenalaisesta luonnosta ja tuoda sen tarinat mahdollisimman monien koettaviksi.

Näyttelyissä nähdään vedenalaiskuvaaja Pekka Tuurin kuvia Itämeren meriajokasniityistä ja muista vedenalaisen luonnon avainlajeista sekä Canon-lähettiläs Meeri Koutaniemen valokuvia valtamerten koralleista. Teokset kertovat vedenalaisen luonnon monimuotoisuudesta sekä meriympäristöjen merkityksestä luonnolle, ihmisille ja ilmastolle.

”Itämeripäivän ideana onkin tarjota ihmisille erilaisia tapoja tutustua kotimereen. Ohjelmasta löytyy kiinnostavaa koettavaa niin kulttuurin, tieteen, ruoan kuin luonnon ystäville”, toteaa Itämeripäivän tuottaja Oona Piiroinen John Nurmisen Säätiöstä.

Teknologia, taide ja luonnonsuojelu kohtaavat

World Unseen on Canonin kansainvälinen hanke, joka yhdistää valokuvauksen, teknologian ja tarinankerronnan luonnon monimuotoisuuden ja ympäristönsuojelun edistämiseksi. Näyttelyiden tavoitteena on tuoda luonnon tarinat mahdollisimman monien nähtäväksi.

"Olemme ylpeitä siitä, että teknologiamme avulla voimme tuoda näkyväksi sen, mikä muuten jäisi pinnan alle pimeyteen. Kun taide ja journalismi, liike-elämä, huipputeknologia sekä ympäristönsuojelun kärkitoimijat yhdistävät voimansa, voimme yhdessä luoda vahvan viestin sen puolesta, mitä haluamme suojella ja säilyttää", kertoo Suomen Canonin toimitusjohtaja Tommi Laitinen.

"World Unseen avaa näkymän vedenalaiseen luontoon, joka jää monille näkymättömäksi. Meriajokasniityt ovat Itämeren koralliriuttoja: ne tarjoavat elinympäristön lukuisille lajeille, puhdistavat vettä ja sitovat hiiltä. Samalla ne ovat herkkiä ympäristön muutoksille. Kun ihmiset pääsevät näkemään ja kokemaan tämän ainutlaatuisen vedenalaisen maailman, myös halu suojella sitä kasvaa. On hienoa, että näyttely rantautuu Itämeripäivän yhteydessä samanaikaisesti viiteen rannikkokaupunkiin ja tuo Itämeren tarinoita yhä useampien ulottuville", lisää Pekka Tuuri.

Näyttelypaikat

  • Pori, Promenadikeskus
  • Helsinki, Musiikkitalo
  • Hanko, Kaupungintalon galleria
  • Turku, pääkirjasto Rotunda
  • Oulu, Timosenkosken luontokoulu

Näyttelyiden päätteeksi taulut lahjoitetaan, myydään tai huutokaupataan. Teokset jäävät pysyvästi esille Ouluun Timosenkosken luontokouluun.

Tietoa Itämeripäivästä

John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Päivän ohjelma koostuu sadoista tapahtumista, teoista ja tempauksista, joita järjestetään eri puolilla Suomea sekä muissa Itämeren maissa. Päivän tavoitteena on lisätä tietoa Itämerestä, vahvistaa sen arvostusta ja innostaa mahdollisimman monia nauttimaan merestä itselle sopivalla tavalla.

Lisätietoa näyttelyistä

Hanko: https://itameripaiva.fi/tapahtumat/2026/world-unseen-hanko/

Helsinki: https://itameripaiva.fi/tapahtumat/2026/world-unseen-helsinki/

Turku: https://itameripaiva.fi/tapahtumat/2026/world-unseen-turku/

Pori: https://itameripaiva.fi/tapahtumat/2026/world-unseen-pori/

Oulu: https://itameripaiva.fi/tapahtumat/2026/world-unseen-oulu/

Lisätietoa World Unseen -hankkeesta

https://www.canon.fi/view/world-unseen-merten-tarinat/

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Alueet


Canon Oy kuuluu maailmanlaajuiseen Canon-ryhmään, joka toimii noin 120 maassa ja työllistää Euroopassa noin 12 850 ihmistä. Vuonna 1937 perustettu Canon on ollut edelläkävijä jo yli 80 vuoden ajan sekä ammattilaisille että kuluttajille suunnatuissa kuvaamisen ja tulostamisen ratkaisuissa. Yrityksille Canon tarjoaa laajan valikoiman toimistotulostamisen, tuotantotulostamisen ja tiedonhallinnan ratkaisuja

Canonin toiminnan perustana on Kyosei-yritysfilosofia, joka tarkoittaa elämistä ja työskentelyä yhdessä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Tuotteidemme, ratkaisuidemme ja palveluidemme avulla pyrimme kestävään liiketoiminnan kasvuun ja minimoimaan oman liiketoimintamme ja asiakkaidemme ympäristövaikutuksia.

Canonin tavoitteena on muuttaa maailmaa kuvantamisen avulla. Teknologioidensa ja innovaatioidensa avulla Canon koettelee rajoja siinä, mikä on mahdollista, auttaa ihmisiä kehittämään uusia luovia ratkaisuja ja katsomaan maailmaa uusin silmin. www.canon.fi

Yhteyshenkilöt

  • Meriajokas -Pekka-Tuuri.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    3240 x 2160, 1,64 MB
    Lataa
  • Rakkohauru-Pekka-Tuuri.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    3239 x 2160, 1,31 MB
    Lataa
  • Chromatic_Depth-Meeri-Koutaniemi.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2880 x 2160, 778 KB
    Lataa
  • Canon World Unseen 2026.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    2048 x 1366, 1,27 MB
    Lataa