Tiedote -
Canonille tunnustusta matkalla kohti vähähiilistä tulevaisuutta
Canonin tavoitteena on suojella maailmanlaajuista ympäristöä vähentämällä tuotteidensa ympäristövaikutuksia. Lisäksi yritys on sitoutunut nollaamaan hiilipäästönsä vuoteen 2050 mennessä.
”Nettonolla” toteutuu, kun ilmakehään lisätyn hiilen määrä on korkeintaan sama kuin ilmakehästä poistuva määrä. Canonin tavoitteena on vähentää tuotteiden elinkaaren aikana tuotettuja CO2-päästöjä 3 % vuodessa, joka tarkoittaa noin 50 prosentin päästövähennystä vuoden 2008 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamista seurataan jatkuvasti ja monet ulkopuoliset tahot ovat huomioineet Canonin maailmanlaajuisen pyrkimyksen vähentää hiilidioksidipäästöjä liiketoiminnassaan.
”Kestävän kehityksen ja ympäristön huomioiva toiminta on meille ensiarvoisen tärkeää. Vastuullisuudesta on kuitenkin paljon helpompi puhua kuin osoittaa toimivansa sen mukaisesti. Näemme, että ulkopuoliset tunnustukset ja vastuullisuuteen liittyvät kumppanuudet osoittavat, että olemme vakavissamme näiden asioiden suhteen. Jatkamme työtämme näiden arvojen edistämiseksi ja kiitämme saamistamme tunnustuksista”, toteaa palvelujohtaja Hemminki Sääksjärvi, Canon Oy.

Tutustu viimeisimpiin vastuullisuusuutisiin:
Johtava riippumaton toimija painoteollisuudessa, Quocirca, on nimennyt Canonin yhdeksi alan johtavista toimijoista vuosittaisessa Sustainability Leaders Report 2023 -raportissa. Raportti tarkastelee tulostuslaitteiden ja -palvelujen toimittajien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtääviä toimia. Raportissa korostetaan erityisesti Canonin jo toteuttamia vastuullisuuteen liittyviä toimenpiteitä, kuten sen kunnianhimoisia nollapäästötavoitteita ja erilaisia aloitteita, jotka tehostavat toimitusketjujen toimintaa. Raportissa mainitaan myös, että Canon huomioi vastuullisuuden tuotteidensa elinkaaren hallinnassa suunnittelemalla mahdollisimman kompakteja, kevyitä ja energiatehokkaita tuotteita.
Canon on hyväksytty mukaan Global Ecolabelling Network -järjestön kumppanijäseneksi. Järjestö on voittoa tavoittelematon ja asettaa ympäristömerkeille erittäin tiukat maailmanlaajuiset vaatimukset, pyrkien vähentämään viherpesua, kehittämään päätöksentekoa ja edistämään vastuullisten tuotteiden ja palvelujen maailmanlaajuisia markkinoita. Järjestön kumppanijäsenenä Canon tarjoaa luotettavia puolueettoman kolmannen osapuolen sertifioimia ympäristömerkkejä tuotteille ja palveluille, jotka täyttävät tuote- tai palvelukohtaisen arvion mukaan ympäristöjohtajuutta koskevat avoimuuskriteerit. Kriteerit perustuvat elinkaariajatteluun sekä useisiin ympäristö- ja terveysnäkökohtiin, joita voivat olla esimerkiksi myrkyllisyys, ilmanlaatu, energian- ja vedenkulutus, kierrätettävyys ja luonnonvarojen käyttö.
Vastuullinen toiminta on syvällä Canonin arvoissa – ollut jo vuosikymmeniä. Kyosei-yritysfilosofian ytimessä on eläminen ja työskenteleminen yhdessä paremman tulevaisuuden eteen. Vastuullisuus on mukana toiminnassa niin strategisena ohjenuorana kuin jokapäiväisten päätösten taustallakin. Canon Oy:n vastuullisuusraportti 2024 on ladattavissa verkkosivuiltamme: https://www.canon.fi/sustainab...
Lisätietoja: Canon Oy, palvelujohtaja Hemminki Sääksjärvi, hemminki.saaksjarvi@canon.fi, p. +358 105446608
Linkit
Aiheet
Kategoriat
Canon Oy kuuluu maailmanlaajuiseen Canon-ryhmään, joka toimii noin 120 maassa ja työllistää Euroopassa noin 12 850 ihmistä. Vuonna 1937 perustettu Canon on ollut edelläkävijä jo yli 80 vuoden ajan sekä ammattilaisille että kuluttajille suunnatuissa kuvaamisen ja tulostamisen ratkaisuissa. Yrityksille Canon tarjoaa laajan valikoiman tulostuksen-, dokumentin- ja informaationhallinnan sekä liiketoiminnan kehittämisen ja ulkoistusliiketoiminnan asiantuntijapalveluita.
Canonin toiminnan perustana on Kyosei-yritysfilosofia, joka tarkoittaa elämistä ja työskentelyä yhdessä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Tuotteidemme, ratkaisuidemme ja palveluidemme avulla pyrimme kestävään liiketoiminnan kasvuun ja minimoimaan oman liiketoimintamme ja asiakkaidemme ympäristövaikutuksia.
Canonin tavoitteena on muuttaa maailmaa kuvantamisen avulla. Teknologioidensa ja innovaatioidensa avulla Canon koettelee rajoja siinä, mikä on mahdollista, auttaa ihmisiä kehittämään uusia luovia ratkaisuja ja katsomaan maailmaa uusin silmin. www.canon.fi