Skip to content

Press release -

Vaarantaako kolmasosa autoilijoista lastensa turvallisuuden?


Yhä useammassa perheessä on kakkosauto, jolla hoidetaan kauppareissut ja kuljetetaan lapsia harrastuksiin. Usein kakkosauto on pieni ja jopa hiukan vanhentunutta tekniikkaa, mutta sillä ajetaan silti paljon. Kun kakkosauto mielletään toissijaiseksi autoksi, ei sen renkaisiin panosteta sillä tavalla kuin asiantuntijat toivoisivat. 

Kahdessa viime vuosikymmenessä autojen määrä on kasvanut noin kolmanneksen, ja nykyään noin kolmasosalla suomalaiskotitalouksista on käytössään kaksi autoa.

– Koska auton hankintakulut ovat vuosien aikana pienentyneet, on yhä useammalla perheellä mahdollisuus ostaa toinen auto. Kun liikenteessä on enemmän autoja, sattuu enemmän onnettomuuksiakin, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ryhmäpäällikkö Otto Lahti toteaa.

Liikenneturvan tekemän vertailun mukaan kakkosautoa käyttää yleensä perheen äiti, joka kyyditsee pääasiassa lapsia. Silloin renkaiden merkitys turvallisuutta lisäävänä tekijänä kasvaa.

– Huonolaatuiset renkaat ovat kohtalaisen iso turvallisuusriski liikenteessä. Yleensä perheen kakkosautolla ajelee perheen nuoriso tai äiti, ja heillä on vähemmän ajokokemusta. Silloin laadukkaat renkaat ovat ne, joihin kannattaa panostaa, koska muuten kakkosauton tekniikka esimerkiksi turvalaitteiltaan on useimmiten vanhempaa, Continentalin rengasasiantuntija Juhani Virasjoki toteaa. 

Renkaiden merkitys korostuu ääriolosuhteissa, joihin lukeutuu kesällä muun muassa vesisade.

– Kun sataa ja tiellä on vettä, jarrutusmatkat pidentyvät huomattavasti. Ja kun vettä sataa todella paljon, kasvaa vesiliirron vaara merkittävästi. Vesiliirrossa autoa on muutenkin haastava ohjata ja vielä vaikeampaa se on huonoilla renkailla, joissa ei ole urasyvyyttä jäljellä, Virasjoki kuvailee.

Lapset turvavöihin ja -istuimiin 

Rengasvalmistajat ja autoteollisuus pyrkivät parantamaan tieliikenteen turvallisuutta esimerkiksi kehittämällä renkaiden ääriolosuhdeominaisuuksia. Ongelmaksi kakkosautojen kohdalla voi koitua rengaskoko, jos auto on todella vanha.

– Rengasvalmistajat pyrkivät kuitenkin tuomaan markkinoille myös muita rengaskokoja, jotta kuluttajalla on mahdollisuus hankkia myös vanhaan autoonsa uuden tekniikan renkaat. Lisäksi on tärkeää kouluttaa jälleenmyyjiä, jotta he osaavat painottaa kuluttajille rengaskaupoilla oikeita asioita, Virasjoki kertoo.

Jokaisen autoilijan itsensä vastuulla on kuitenkin viime kädessä se, millaisessa kunnossa oma auto on, ja millaisilla renkailla ajelee. Pieniä lapsia kuljettaessa renkaiden turvallisuuden lisäksi on varmistettava, että jokaisella lapsella on oma lainmukainen turvaistuin ja turvavyöt ovat ajettaessa kunnolla kiinni. 

– Määräaikaishuoltojen lisäksi jokainen autoilija voi tarkastaa, että tuulilasi on puhdas, pyyhkijänsulat kunnossa, auton valot toimivat ja renkaissa on oikeat ilmanpaineet ja riittävästi urasyvyyttä. Ja tietysti kuljettajan rauhallinen ja ennakoiva ajotapa on turvallisin vaihtoehto, Otto Lahti sanoo.

Lisätietoja:

Juhani Virasjoki
rengasasiantuntija
Continental Rengas Oy
puh. 040 355 7461
juhani.virasjoki@conti.de
www.continentalrenkaat.fi

Related links

Topics

Categories

Contacts

Casper Svanemose

Casper Svanemose

Press contact Head of Marketing & Communications Subregion Nordics Marketing and Communication + 45 22 30 71 31
Antti Ahomäki

Antti Ahomäki

Press contact Product Manager Winter Tires, All Season Tires, Winter Van Tires 0406651802

Erik Lillefoss

Press contact Product Manager Truck and Commercial Specialty Tires +4790104846
Per Linder

Per Linder

Press contact Product Manager Summer Tires, All Season Tires, Summer Van Tires +46722454556

Premiumia auton ja tien välissä. Turvallisesti perille kaikissa olosuhteissa.

Continental kehittää edellä käyvää teknologiaa ja palveluita ihmisten ja tavaroiden vastuulliseen ja verkottuneeseen liikkumiseen. Vuonna 1871 perustettu teknologiayritys tarjoaa turvallisia, tehokkaita, älykkäitä ja edullisia ratkaisuja ajoneuvoja, koneita, liikennettä sekä kuljetuksia varten. Vuonna 2023 Continentalin liikevaihto oli 41,4 miljardia euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 200 000 työntekijää 56 maassa ja markkina-alueella.

Rengasdivisioonan rengasratkaistut tekevät liikkumisesta turvallisempaa, älykkäämpää ja kestävämpää. Continental tarjoaa laajan tuotevalikoiman henkilöautoille, hyötyajoneuvoille, erikoisajoneuvoille ja kaksipyöräisille. Yli 150-vuotias teknologiajohtajiin kuuluva yhtiö on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Vuonna 2023 myynti oli 14 miljardia euroa. Rengasdivisioona työllistää maailmanlaajuisesti yli 56 000 ihmistä, ja siihen kuuluu globaalisti 24 tuotanto- ja kehitysyksikköä.

www.continental-rengas.fi

Continental Rengas Oy
Hevosenkenkä 3/ P.O. Box 2
02661 Espoo
Finland