Ohita
Ignasi Argente nimitetty Danonen Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtajaksi

Tiedote -

Ignasi Argente nimitetty Danonen Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtajaksi

Ignasi Argente on nimitetty Danonen Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtajaksi (general manager) lokakuun alusta lähtien. Tehtävässään Argente johtaa Danonen kolmea näillä alueilla toimivaa liiketoiminta-aluetta: Essential Dairy and Plant, jonka tuotemerkkejä ovat muiden muassa Alpro, Proviva, Actimel, Activia ja YoPro; Danone Specialized Nutrition, jonka tuotemerkkejä ovat Nutricia ja Aptamil sekä Danone Waters, jonka tuotemerkki on Aqua d’Or.

Ignasi Argente seuraa tehtävässä Richard Trechmania, joka siirtyy Danonen Saksan, Itävallan ja Sveitsin toimitusjohtajaksi. Argenten syvällinen kokemus elintarvike- ja kulutustavarateollisuudesta perustuu yli 17 vuoden työskentelyyn Unileverillä markkinoinnin ja myynnin sekä strategian ja liiketoiminnan kehittämisen parissa.

Espanjalainen Argente aloitti työuransa Espanjan Unileverillä. Työskenneltyään useissa markkinoinnin ja myynnin tehtävissä Espanjassa ja Saksassa hänet nimitettiin Euroopan Unileverin Strategy & Business Development Foods -yksikön johtajaksi Hollantiin. Tämän jälkeen hän siirtyi markkinointijohtajaksi Hollannin Unilever Foodsiin. Kolme viime vuotta Argente on työskennellyt Unilever Perun toimitusjohtajana.

Uudessa roolissaan Danonen kaikkien liiketoiminta-alueiden Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtajana Argente vastaa noin 500 työntekijästä yhdeksässä toimipaikassa seitsemässä eri maassa.

”On innostavaa ottaa vastaan tehtävä Danonen Pohjoismaiden ja Baltian toimitusjohtajana ja jatkaa sen kasvupolkua vahvan NorBal-tiimin ja vahvojen tuotemerkkien kanssa ohjenuoranamme potilaiden, kuluttajien ja asiakkaiden tarpeet”, Argente kommentoi ja jatkaa:

”Myös siirtyminen Danonelle innostaa – yhtiö on minulle hyvin tuttu kuluttajan näkökulmasta. Sen tuotemerkit ovat erinomaisia ja sillä on pitkä historia kestävyysajattelussa, joka yhdistää taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen.”

Aiheet


Danone on johtava monikansallinen elintarvike- ja juomayhtiö, joka valmistaa tuotteita kolmessa eri tuoteryhmässä: maito- ja kasvipohjaiset elintarvikkeet, pullotettu vesi ja kliiniset ravintovalmisteet. Toimintaamme ohjaa One Planet. One Health' -periaate, joka korostaa, kuinka ihmisten ja maapallon hyvinvointi ovat sidoksissa toisiina, Danone pyrkii innostamaan terveellisempiin ja kestävämpiin ruokailu- ja juomatottumuksiin. Nopeuttaakseen elintarvikevallankumousta ja luodakseen kestävää ja kannattavaa arvoa kaikille sidosryhmilleen Danone on määritellyt yhdeksän vuoteen 2030 ulottuvaa tavoitetta ja viitoittanut tietä ottamalla käyttöön ensimmäisenä pörssiyhtiönä "Entreprise à Mission" -statuksen Ranskassa. Vuoteen 2025 mennessä Danonen tavoitteena on olla yksi ensimmäisistä monikansallisista yrityksistä, jotka saavat B Corp™ -sertifikaatin. Danone työllistää yli 100 000 työntekijää ja sen tuotteita myydään yli 120 markkina-alueella. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 23,6 miljardia euroa.

Danone on ollut Pohjoismaiden markkinoilla vuodesta 1999, ja se myy Pohjoismaissa useita konsernin monista tuotemerkeistä, kuten Alpro, Actimel, Activia ja Danonino sekä paikallista tuotemerkkiä Proviva. Etelä-Ruotsin Österlenin Lunnarpissa sijaitseva tuotantolaitos on Danonen ensimmäinen tuotantolaitos Ruotsissa vuodesta 2010 lähtien. Tehdas on valmistanut ainutlaatuista probioottista hedelmäjuomaa ProVivaa vuodesta 1994 lähtien ja vuodesta 2020 lähtien myös tuotteita kasvipohjaisen Alpron valikoimiin. Nutricia on ollut Suomessa markkinoilla vuodesta 1995 ja tarjoaa muun muassa tuotemerkkejä kuten Fortimel, Souvenaid, Neocate ja Ketocal.

Lisätietoja: www.danone.com, www.alpro.com, www.proviva.com, www.nutricia.com.

Yhteyshenkilöt

Helena Berglund

Lehdistön yhteyshenkilö Communications and Public Affairs Manager +46766980903

Tietoa Danonesta ja sen tuotannosta Pohjoismaissa

Danone markkinoi ja myy Pohjoismaissa useita konsernin monista tuotemerkeistä, joihin kuuluvat mm. Alpro, Actimel, Activia ja Danonino. Nutricia on ollut osana Danonen konsernia Suomessa jo vuodesta 1995 ja markkinoilla muun muassa tuotemerkeillä Nutridrink, Fortimel, Souvenaid, Neocate ja Ketocal. Danone työllistää yli 100 000 työntekijää maailmanlaajuisesti ja sen tuotteita myydään yli 120 markkina-alueella. Yhtiön liikevaihto vuonna 2021 oli 24,3 miljardia euroa.

Danone Oy
Siltasaarenkatu 8-10
00530 Helsinki
Finland
Vieraile muissa uutishuoneissa