Tiedote -

Hangon Satama – nopea ja kustannustehokas meriyhteys Euroopan ja Venäjän satamiin

Hangon Satamalla menee nykyisessäkin taloustilanteessa verrattain hyvin, sillä liikennevolyymit ovat kasvaneet tasaisesti muutamien viimeisten vuosien ajan ja näkymät myös tulevaisuuden osalta ovat myönteiset. Hangon Satamassa vieraili vuonna 2014 vajaat 1500 alusta, eli noin 3 prosenttia edellisvuotta enemmän. Lisäkasvua on siivittämässä vuoden 2015 alusta avattu Koverharin satama joka sijaitsee 20 km Hangosta itään.

Viime vuonna tavaraliikenteemme kasvoi 4-5% tonneissa, ja kasvua odotetaan myös tälle vuodelle. Vuoden alusta ruotsalainen SSAB, eli entinen Ruukki Oy, aloitti teräksen viennin Suomesta muualle Eurooppaan Hangon kautta. SOL Line puolestaan lisäsi yhden vuoron Rostockiin yhteensä viiteen vuoroon viikossa, ja Finnlines avasi uuden Hanko-Rostock -linjan. Lyypekkiin matkaa puolestaan joka päivä Hangosta Transfennica, ja Navirail varustamolla pääsee nyt jopa matkustajat Viroon nopeasti ja helposti, toteaa Hangon Sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik.

Sataman menestystä on siivittämässä sataman maantieteellisen sijainnin ohella palvelualttius.

Hangon Sataman sijainti on strategisesti hyvä. Tämä auttaa pitämään meritiekuljetusten polttoainekustannukset aisoissa siitäkin huolimatta, että uusi rikkidirektiivi lisää painetta merikuljetusten kustannusten nousulle.

Hangon Satamassa on asiakaspalvelun taso hiottu huippuunsa ja jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet huomioidaan.

Mikään asiakkuus ei ole meille liian pieni, eikä kuljetuserä liian haastava. Haastavatkin erikoiskuljetuserät ja raskaat kuljetukset hoidetaan meillä laadukkaasti alusta loppuun ammattilaisten toimesta.

Jäätön satama, hyvät yhteydet Euroopan satamista ovat tehneet Hangosta jo Suomen toiseksi suurimman yksikköliikennettä palvelevan ro-ro sataman.Hangon Satama on lisäksi maan suurin autoterminaali. Noin 75 prosenttia kaikista Suomeen tuoduista autoista saapuu Hangon sataman kautta.

Hangon Satama on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja läpi vuorokauden. Tämä tuo joustomahdollisuuksia asiakkaille tavaralastien käsittelyyn ja merikuljetusten suunnitteluun ja aikataulutukseen.

Hangon Länsisatama on auki myös öisin, eli sinne voi tuoda ja sieltä voi viedä tavaraa läpi vuorokauden asiakkaan oman aikataulun mukaan.

Yhteydenotot: Hangon Satama, Puh: +358 10 2355 000
Teksti: Editori.fi

Aiheet

  • Kuljetus

Kategoriat

  • logistiikka
  • liikenne
  • hanko
  • merenkulku
  • Satama

Editori Helsinki Oy -yritysviestinnän asiantuntija

Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat. www.editori.fi


Lisätiedot: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi