Uutinen -

Deloitte: Y-sukupolvi vaatii yrityksiltä vaikuttavuutta ja vastuunkantoa

Jopa 75 % niin kutsutusta milleniaalisukupolvesta kokee, että yritykset keskittyvät enemmän omaan agendaansa kuin ympäröivän yhteiskunnan auttamiseen. Yritysten on muutettava toimintaansa merkittävästi houkutellakseen tulevaisuuden parhaita työntekijöitä.

Milleniaalit, eli Y-sukupolven edustajat ovat tyypillisesti teknologian kasvatteja, sosiaalisesti verkostoituneita ja tasavertaisten oikeuksien puolestapuhujia.

Yrityksen päämäärät ja vaikuttavuus ovat Y-sukupolvelle tärkeitä kriteerejä työnantajaa valitessa. Tämä käy ilmi asiantuntijayritys Deloitten kansainvälisestä Millennial Survey -selvityksestä, jossa tutkittiin tulevaisuuden johtajia. Vastaajista 60 %:lla yrityksen päämäärä ja sen vaikuttavuus olivat osasyy siihen, miksi he ovat valinneet nykyisen työnantajansa. Tämä on tärkeä havainto elinkeinoelämälle.

Milleniaalit haluavat yritysten keskittyvän ihmisiin ja vaikuttavuuteen yhtä paljon kuin he keskittyvät tuotteisiin ja voittoihin. Heistä jopa 75 % uskoo, että yritykset keskittyvät usein omiin agendoihinsa ympäröivän yhteiskunnan auttamisen ja kehittämisen sijaan. Y-sukupolvi haluaa myös työskennellä organisaatiossa, joilla on selvä tarkoitus ja jossa he kokevat merkityksellisyyttä.

Lue lisää


Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu
  • deloitte
  • millenial survey 2015

Yhteyshenkilöt