Ohita
Syksyn uutuus Hetki Voimasalaatti on helppo tuunata salaattiateriaksi tai lisukesalaatiksi.
Syksyn uutuus Hetki Voimasalaatti on helppo tuunata salaattiateriaksi tai lisukesalaatiksi.

Tiedote -

Neljä uutuustuotetta, joilla lisätä kasviksia arkeen!

Hetki lanseeraa uutta valmiiksi pestyihin ja pilkottuihin salaatti- ja kasvissekoituksiin. Uutuustuotteet löytyvät kauppojen hyllyiltä 8.10.2020 alkaen.

Talvisalaatti 130 g on syys-talvikauden salaatti. Kauniista puna-vihreästä salaattisekoituksesta löytyy vihreän friseesalaatin lisäksi salaattisekoituspusseissa harvemmin nähtyä lollo rossoa ja viinijuurikasta. Salaatin mukana tulee erikseen pakattuna makeita kuivattuja karpaloita sekä suosittu Hetki Valkoinen balsamico -kastike, jonka ansiosta salaattiannos on myös hyvä pehmeiden rasvojen lähde. Salaattia on helppo tuunata esimerkiksi pakkauksesta löytyvän tuunausvinkin mukaan! Miltä kuulostaisi kirsikkatomaateilla, mozzarellalla ja hunajapaahdetuilla siemenillä tuunattu Talvisalaatti?

Voimasalaatti 130 g sisältää ravinteikkaan sekoituksen punaista- ja vihreää friseesalaattia sekä babypinaattia. Lisukkeena salaatissa on erikseen pakattuna kuluttajien toivomia salaattisiemeniä, jotka tuovat salaattiin hyviä rasvoja. Lisäksi salaattia voi tuunata esimerkiksi pitkillä vihreillä pavuilla ja vesimelonilla tai päärynällä. Lopuksi salaatti on helppo viimeistellä pakkauksen mukana tulevalla sitruuna-appelsiinivinegretellä. Pakkauksen mukana tulevien salaattisiemenien ja kastikkeen ansiosta salaattiannos on myös hyvä pehmeän rasvan lähde.

Hetki Värikäs wokmix 300 g sisältää porkkanaa, punakaalia, purjosipulia, lehtikaalia ja tatsoita. Suomessa vielä tuntemattomampi tatsoi on ravinteikas, hieman babypinaattia muistuttava tumman vihreä babyleaf, joka soveltuu hyvin myös kuumennettaviin ruokiin. Reilun kokoisesta pakkauksesta riittää syötävää koko perheelle. Värikään wokmixin pakkauksista löytyy vaihdellen respetit Pähkinäiseen broileriwokkiin ja helppoon Chow mein -kastikkeella maustettuun Arkiwokkiin.

Hetki-wokkikasvisten valikoimaa täydentää myös paljon toivottu sipuliton vaihtoehto, Hetki Arkiwokmix 200 g. Arkiwokmixissä on tuttuja ja hyviksi havaittuja perusraaka-aineita wokkiin, eli porkkanaa, kiinankaalta sekä punaista ja vihreää paprikaa. Arkiwokmix sopii myös fodmap-ruokavaliota noudattaville. Arkiwokin pakkauksista löytyy vaihdellen reseptit Katkarapuwokkiin ja Hapanimeläwokkiin.


Kohti 500 g päivässä -tavoitetta

Ravitsemussuositusten mukaan kasviksia tulisi syödä 500 g päivässä. Päivittäistä kasvisten määrää on helppo lisätä omaan ruokavalioon valmiiksi pestyjen ja pilkottujen kasvissekoitusten avulla. Valmiiksi pestyistä salaattisekoituksista saa tuunattua helposti omaan makuun sopivan lisukesalaatin tai salaattiaterian. Kun taas valmiiksi pilkottuja wokkikasviksia käyttämällä saa vaivattomasti monipuolisesti erilaisia kasviksia wokkiin tai mihin tahansa ruokaan. Hetki-pakkaukset ovat kooltaan pieniä, joten kasvikset on helppo käyttää kerralla kokonaan, jolloin myös ruokahävikkiä syntyy vain vähän tai ei ollenkaan.

Ole osa hyvä ketjua - Osta työtä Suomeen

Kaikki valmiiksi pestyt ja pilkotut Hetki-tuotteet valmistetaan Suomessa, ja tästä merkkinä niiden pakkauksissa onkin Avainlippumerkki. Hetki-tuotteita käyttämällä on siis helppo tukea suomalaista työtä sen lisäksi, että tekee itselleen hyvää.

Syksyn uutuustuotteiden lisäksi Hetki-valikoimasta löytyy useita muitakin valmiiksi pestyjä ja pilkottuja salaatti- ja kasvissekoituksia. Tutustu koko valikoimaan hetkessa.fi

Lisätiedot:

Tuotepäällikkö Elina Välisaari, puh 040 8322 866, elina.valisaari@fresh.fi

Toimitusjohtaja Sami Haapasalmi, puh 044 781 2430, sami.haapasalmi@fresh.fi

Aiheet

Kategoriat


Fresh Servant Oy on vuonna 1995 perustettu hedelmiin ja vihanneksiin erikoistunut yritys. Tunnetuimmat brändimme ovat Hetki-salaatit ja SalaattiMestari-salaattibaari. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 66,9 M€. Toimipisteet meillä on Edsevössä, Seinäjoella ja Lapualla. Yrityksessä työskentelee tänä päivänä noin 500 henkilöä. Lisätietoja www.fresh.fi

Yhteyshenkilöt

Sami Haapasalmi

Sami Haapasalmi

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 044 781 2430
Arja Sarre

Arja Sarre

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointijohtaja Fresh Servant brändit 040 630 9911
Elina Välisaari

Elina Välisaari

Lehdistön yhteyshenkilö Tuoteryhmäpäällikkö Hetki-valmisruoka +358 40 832 2866

Fresh Servant Oy

Fresh Servant Oy on vuonna 1995 perustettu voimakkaasti kasvava ja kehittyvä elintarvikealan yritys. Tunnetuimmat brändimme ovat Hetki–salaatit ja SalaattiMestari–salaattibaari. Hetki-salaatit on markkinajohtaja kuluttajapakatuissa salaattiaterioissa, joiden osuus valmisruoasta on noin 10 %. Toimipisteet meillä on Edsevössä, Seinäjoella ja Lapualla. Yrityksessä työskentelee tänä päivänä noin 500 henkilöä lähes 30:stä eri maasta. Lisätietoja www.fresh.fi.

Fresh Servant Oy
Marjasaarentie 12
68870 Edsevö
Suomi