Ohita
Geberit 150 vuotta – Tulevaisuutta perinteisiin tukeutuen

Tiedote -

Geberit 150 vuotta – Tulevaisuutta perinteisiin tukeutuen

Geberit juhlii 150-vuotista taivaltaan yhden miehen yrityksestä maailmanlaajuiseksi konserniksi.

Geberitin tarina käynnistyi vuonna 1874 yhden miehen yrityksenä Sveitsin Rapperswilin historiallisessa keskustassa. 30 vuotta myöhemmin yrityksen perustaja Albert Gebert kehitti lyijyvuoratun puisen huuhtelusäiliön. Menestystarina jatkui ensimmäisen muovisen huuhtelusäiliön keksimisellä vuonna 1952 ja seinän taakse piilotettavan huuhtelusäiliön esittelyllä vuonna 1964.

Albert Gebertin vuonna 1905 kehittämä lyijyllä vuorattu puinen säiliö Phönix saatiin sarjatuotantoon vuonna 1909. Tuote oli yksi yrityksen menestyksen ensiaskelista.

Nykyään konserni, jonka pääkonttori sijaitsee edelleen Rapperswil-Jonassa, työllistää yli 10 000 ihmistä maailmanlaajuisesti ja valmistaa tuotteita 26 tuotantolaitoksessa.

Nyt vuonna 2024 Geberit-konserni juhlistaa 150 vuoden yrityshistoriaansa. Organisaatio on ollut saniteettialan edelläkävijä vuodesta 1874 saakka, jolloin menestystarina sai alkunsa Sveitsin Rapperswilissä, Zürich-järven rannalla.

Kuva Albert Gebertistä perheineen. Kuvassa hänen vaimonsa Josefina ja pojat Albert Emil (vasemmalla) ja Leo vuoden 1892 jälkeen.


– Kattavat ratkaisumme ovat asettaneet standardeja niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin, toteaa Geberitin toimitusjohtaja Christian Buhl.

Tekninen neuvonantaja esittelee yhtä varhaisista PVC:stä valmistetuista säiliömalleista. Geberitin kokonaan muovista valmistetut säiliöt olivat 1950-luvulla ensimmäisiä maailmassa.

“150 Years of Tomorrow” – 150 vuotta laatua, innovaatioita ja yhteistyötä

Asentajat, jälleenmyyjät, rakennuttajat ja loppuasiakkaat ovat luottaneet yrityksen innovaatioihin jo 150 vuoden ajan.

– Hyvien asioiden kehittäminen entistä paremmiksi on ollut periaatteemme ensimmäisestä päivästä lähtien. Sen teemme aina asiakas edellä, Buhl sanoo.

Geberitin ensimmäinen piilohuuhtelusäiliö, UP 15.000, sekä ensimmäinen painikelaatta vuodelta 1964.

Yksi esimerkki tuotekehityksen innovatiivisuudesta on Geberitin piiloasenteinen wc-huuhtelusäiliö, tunnettu lyhenteellä UP, joka tuli markkinoille vuonna 1964. Nykypäivänä Geberitin piilohuuhtelusäiliöt ja siniset Geberit Duofix -asennuskehykset ovat saniteettialan standardi.

Geberitin vakaa perusta

Geberitin arvot ja tavoitteet ovat säilyneet suurelta osin muuttumattomina viimeisen 150 vuoden ajan. Maanläheinen asenne, laatutietoisuus ja täydellisyyden tavoittelu leimaavat yrityskulttuuria edelleen.

Kolmannen sukupolven edustajat, veljekset Heinrich (vasemmalla) ja Klaus Gebert, kasvattivat perheyrityksestään yhden Euroopan johtavista saniteettiteknologiavalmistajista.

Vaatimattomasta perheyrityksestä on tullut Euroopan markkinajohtaja saniteettituotteiden saralla. Nykyään maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni työllistää yli 10 000 ihmistä ja valmistaa tuotteita 26 tuotantolaitoksessa, joista neljä sijaitsee Euroopan ulkopuolella.

Asiakas keskiössä. Asiakaskoulutuksia on järjestetty 1950-luvulta lähtien. Kursseilla esiteltiin esimerkiksi helppoa työskentelyä PE-liittimien kanssa.

Juhlatunnelmaa

Geberit juhlistaa merkkivuottaan yhdessä työntekijöiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Erilaisia tapahtumia ja juhlallisuuksia järjestetään läpi vuoden. Geberit muistelee menneitä yrityshistoriasta kertovan 150-vuotisjuhlakirjan muodossa sekä juhlavuoden omilla verkkosivuilla.


Geberitin toimitusjohtaja Günter Kelm yhdessä Sveitsin pörssin presidentti Antoinette Hunziker-Ebneterin kanssa listautumisannissa Zürichissä 22. kesäkuuta 1999.



Aiheet

Kategoriat


Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Vuonna 2024 150-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Geberitillä on vahva paikallinen edustus useimmissa Euroopan maissa. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa. Geberitillä on 26 tuotantolaitosta, joista 4 on Euroopan ulkopuolella. Konsernin pääkonttori on Rapperswil-Jonassa Sveitsissä. Konsernin CHF 3,1 miljardin liikevaihtoa (2023) on tekemässä yli 11 000 työntekijää lähes 50 maassa. Geberit on listattuna Sveitsin pörssissä, ja vuodesta 2012 Geberitin osake on ollut mukana SMI:ssä (Swiss Market Index).

Geberitin palveluksessa Suomessa on noin 200 henkilöä. Suomen myynti, markkinointi ja hallinto toimii Vantaalla. Geberit Oy:n toimitusjohtaja on Kim Lövkvist, ja Geberit Production Oy:n Tammisaaren keramiikkatehtaan johtajana toimii Volodymyr Romanenko.

Yhteyshenkilöt

Sonja Nurminen

Sonja Nurminen

Lehdistön yhteyshenkilö markkinointipäällikkö +358 50 3514941
Eveliina Miettunen

Eveliina Miettunen

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Consultant, Drama Queen Communications +358 407 784 866

Innovatiivisia, nykyaikaisia kylpyhuoneratkaisuja

Maailmanlaajuisesti toimiva Geberit-konserni on saniteettiteollisuuden eurooppalainen markkinajohtaja. Vuonna 2024 150-vuotisjuhlavuottaan viettävällä Geberitillä on vahva paikallinen edustus suurimmassa osassa Euroopan maista. Yritys valmistaa erittäin korkealaatuista saniteettitekniikkaa ja -keramiikkaa.

Geberit Oy
Lumijälki 2
01740 VANTAA
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa