Blogikirjoitus -

”Älä koskaan sano ei koskaan” - Kokkolan Gigantissa vaihtui sukupolvi, ja elämä on yllättänyt molemmat kauppiaat

Kesäkuun 1. päivänä Kokkolassa vaihtui sekä Gigantti-kauppias että taustayhtiön toimitusjohtaja. 27 vuotta Kokkotel Oy:tä ja 15 vuotta myymälää luotsannut Peter Holm antoi kapulan pojalleen Thomas Holmille. Jälkikasvu on ollut muuraamassa jo myymälän peruskiveä 2006, mutta sitä ennen ja sen jälkeen elämässä on tapahtunut kaikenlaista - sukelletaan siis Kokkolan Gigantin vaiheisiin yhdessä isä ja poika Holmin kassa.

Se oli 1920-lukua, kun Peter Holmin isoisä aloitteli linja-autoyrittäjänä Pohjanmaalla. Liiketoiminta kasvoi vuosikymmenien saatossa menestyksekkääseen autotaloon Kokkolassa, jonka sivuliikkeitä oli lopulta Närpiöstä Ylivieskaan asti. Myös Peteristä piti tulla autokauppias, mutta elämä yllätti.

”Monien vaiheiden jälkeen päädyimme myymään autobisneksen 1980-luvun lopulla. Vedin silloin henkilöautomyyntiä, ja tipahdin vähäksi aikaa tyhjän päälle pohtimaan, mitähän seuraavaksi. 90-luvun alku oli teknologian nousun aikaa, ja meillekin tarjoutui mahdollisuus siirtyä elektroniikka-alalle. Siitä alkoi historiamme Kokkotel Oy:n kanssa.”

Vuosi oli 1995, never forget.

”Se oli hurjaa aikaa, Nokia kasvoi ja valloitti maailmaa. Jossain vaiheessa liityimme nykyisen Telian Päämies-ketjuun, jonka osakkaina oli 13 kauppiasta. Kunnes päästiin 2000-luvun alkuun, ja kännykkäbisnes muuttui niin paljon, ettei pelkillä laitteilla ja liittymillä enää kasvettu. Sitten uusi Suomeen rantautunut kodinelektroniikkaketju herätti kiinnostukseni.”

Tiedätte jo varmaan, mistä oli kyse.

”Niinhän siinä kävi, että aloimme suunnitella Gigantin myymälää Kokkolaan. Olin käynyt jututtamassa Tammisaaressa Michael Rönnblad-nimistä kauppiasta, joka oli kertonut minulle toiminnasta. Sen jälkeen pistimme päät yhteen Kai Brückin kanssa, joka toimi Gigantin franchise-päällikkönä. Auto-Haro-yhtiömme, jonka nimi oli siinä vaiheessa muuttunut Haro-Investiksi, lähti rakentamaan liikekiinteistöä. Ja lopulta, marraskuussa 2006, avasimme uuden upean Gigantti-myymälän Kokkolaan.”

Avajaisista se alkoi

”Oli se varsinaista markkinahumua. Tarjosimme lohikeittoa joka loppui kesken, ja makkaroilla jatkettiin. Naapurissa toimi kuorma-autojen päällisrakenteita valmistava firma, josta hieman harmistuneena soitettiin, että nämä teidän asiakkaanne täyttävät jo meidänkin pihan. Myyntiä tehtiin kovasti, mutta tuotto ei ollut niin hurja, koska markkinointikulut veivät oman osansa,” Peter muistelee.

Ja siitähän se tarina sitten lähti. Entä muistaako jälkipolvi alkuajat millaisina?

”Kyllähän myymälässä tuli pyörittyä alusta alkaen mukana. 2006 olin 18-vuotias, ja sinä kesänä rakennusfirmassa töissä, kun peruskiveä muurattiin. Muistan hyvin, kun parin kaverin kanssa autoimme norjalaisia kasaamaan myymälää ja avajaisissa kannettiin kovasti putkitelkkareita. Mutta silti sanoin, että menen ihan muualle kuin Giganttiin töihin.”

”Ja kyllähän minä kunnioitin Thomaksen ratkaisua”, isä nyökkää.

”Aikoinaan lapsen silmissä siitä konttorityöstä oli jäänyt vähän tylsä kuva. Joten menin ammattikoulun rakennuspuolelle, hankin myös kuljettajan ammattipätevyyden. Olen testannut lisäksi opettajan sijaisuuksia ja ollut lastensuojelualalla. Jatkoin kuitenkin emoyhtiössä työskentelyä osa-aikaisesti, halusin pysyä ajan tasalla. Kunnes isä soitti vuonna 2016 yhtiön hallituksen kokouksesta ja sanoi, että tässä päätetään nyt tulevaisuudesta, haluatko olla mukana toiminnassa. Sanoin että joo”, Thomas naurahtaa.

Eli se tuli kumminkin selkärangasta, paljoa miettimättä?

”Niin se taisi mennä. Hyppäsin After Sales Manageriksi ja työskentelin varaston puolella nelisen vuotta. 2020 myymälässä tapahtui paljon eläköitymisten ja muiden muutosten myötä, joten ehdotin isälle, että voisin ottaa kodinkoneosaston vastuulleni. Kunnes tuli eräs joulunaluspäivä, 23.12.2020…”

Muistorikas käännekohta

”Sinä aaton aattona saimme puoli tuntia ennen myymälän sulkeutumista reklamaatiokeissin, jossa toimituksemme eivät olleet menneet ihan nappiin. Noin parinkymmenen kilometrin päässä odotteli integroitavan astianpesukoneen asennus, jonka halusin saada aatoksi hoidettua. Asiakas oli laittanut kotinsa avaimet kouraan, joten soitin siltä istumalta isälle, lähtisikö keikalle mukaan. Lähtihän se.”

Ja sitten siellä autossa, metsätien pimeydessä, hankien keskellä…?

”…isä alkoi jutella, että kiinnostaisikohan minua jatkaa kauppiaana toimintaa. Ja olihan siinä asennuksen keskellä aikaa puhua, mitä on olla Gigantin franchise-kauppias. Ymmärsin kyllä vastuusta jo jotain, olin nähnyt ja tehnytkin myymälässä monenlaista, mutta kokoluokka oli silti ihan eriluokkaa, kuin omassa rakennusfirmassani.”

Vaikuttaa lähes leffakohtaukselta. Ja pohtimista varmasti riitti?

”Kyllä, halusin käydä asiat läpi rauhassa. Lopullisen päätöksen tein vasta huhti-toukokuussa, mutta se oli selvä. Vaakakupissa painoi se, etten halunnut kieltäytyä kerran elämässä -mahdollisuudesta, ja toisaalta se, että halusin aidosti jatkaa isäni työtä. Sitä käy myös läpi painia itsensä kanssa, haluaa olla luottamuksen arvoinen kaikille.”

Entä miten tämän koki isä itse?

”Eihän se pelkästään helppoa ollut. Tuollaisen päätöksen vieressä on hyvin tietoinen ihan kaikesta: yrittäjänä on nähnyt ilot, mutta myös kovat realiteetit. Valvonut monta yötä erilaisina aikoina. Että haluaako sen kaiken vastuun ja taakan siirtää lopulta lapselleen.”

Tuo on hurjan ymmärrettävää.

”Mutta onhan tässä myös jotain aidosti huvittavaa. Sanoin aikoinaan avajaisissa että ’ei koskaan’ töihin Gigantille. 2016 olin jo hallituksessa, mutta silti tuumasin, etten koskaan lähde kauppiaaksi. Ja nyt, 1.6.2022, aloitan Gigantin kauppiaana”, Thomas nauraa – ja isääkin selvästi huvittaa.

Tulevaisuuden valtit

Voidaan siis sanoa, että elämä on yllättänyt kummatkin Gigantti-kauppiaat. Se olisi vielä mielenkiintoista tietää, millaisia oppeja tai kiitosta haluaisitte koetusta jakaa?

”Ala kehittyy koko ajan nopeammin ja nopeammin. Kodinelektroniikalla tulee olemaan aina kysyntää, mutta myös kilpailua. Se mikä ratkaisee, on hyvät tekijät, palvelu ja jatkuvuus. Ihmiset ovat hintatietoisia, mutta valmiit maksamaan laadukkaasta, henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta. Siihen olemme panostaneet ja siihen tulemme myös jatkossa panostamaan”, Thomas summaa.

”Asiakaspalvelu on ollut keskiössä jo autoalan ajoiltamme, ja se on myös Gigantissa erittäin tärkeässä roolissa. Se on tarpeiden aitoa ymmärtämistä, ja luottamuksen voittamista joka päivä. Meilläkin on paljon kanta-asiakkaita, jotka ovat olleet jo avajaispäivänä asioimassa. Hyvästä asiakaspalvelusta huolehtiminen tarkoittaa myös sitä, että pidämme henkilökunnasta ja koko talosta huolta”, Peter alleviivaa.

”Meillä on paljon hienoja uratarinoita, ja hyvää porukka muutenkin kasassa. Pidempiä työuria mainitakseni: tavaratalopäällikkömme Matti Tunkkari on ollut mukana jo Kokkotelin ajoista 1995, Esa Viitala vielä pari vuotta pidemmällä kokemuksella ja viime vuonna eläköitynyt Juha Tikkakoski vuodesta 1994. Taustalla on uskomattoman paljon osaamista”, Thomas luettelee.

Hattu päästä, äärimmäisen kunnioitettavaa. Entä vietettiinkö henkilöstön kesken kesäkuun vaihteessa millaisia kinkereitä, kauppiaan virallisen kapulanvaihdon kunniaksi?

”Meillä oli henkilökunnan kesäpäivä 4.6., jossa jätettiin astetta virallisemmat hyvästit. Jään toki emoyhtiön vastuuhenkilöksi, mutta en jarruksi tai takapiruksi. Nykyisestä työhuoneesta muutan pois, mutta sellaiseen paikkaan, josta minut tavoittaa aina, jos apua tarvitsee”, Peter virnistää.

”Mikä on minulle myös helpotus. Vaikka olen nyt istunut 2 kuukautta kauppiasopissa, ei se varsinaisesti 15–16 vuotta isäni Gigantti-kokemusta korvaa. Mutta pala kerrallaan edetään, ja yhdessä tämä tehdään”, Thomas hymyilee.

Yhteystiedot

Gigantti-kauppias Thomas Holm
Email. thomas.holm(a)gigantti.fi, p. 0400 939 600

Teksti: Rita Pasanen

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Kategoriat

  • franchise
  • kokkola
  • kauppias
  • henkilöstötarinat
  • henkilöstö
  • gigantti
  • myymälä

Alueet

  • Keski-Pohjanmaa

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664