Ohita
Gigantti ja Pelaajat.com aloittavat esports-yhteistyön

Uutinen -

Gigantti ja Pelaajat.com aloittavat esports-yhteistyön

Gigantti ja pelaajayhteisö Pelaajat.com ovat aloittaneet kilpapelaamiseen liittyvän yhteistyön. Gigantti on jatkossa sponsorina mukana tukemassa Pelaajat.comin toimintaa ja kasvattamassa yhtä Suomen suosituimmista esports-alustoista.

Gigantti on jo aiemmin vastannut muun muassa Pelaajat.comin Jyväskylässä sijaitsevan esports-studion varustamisesta ja tuotteista. Studiossa tehdään mm. Pelaajat.comin esports-podcastia ja suomenkielisiä selostuksia eri peleihin. Studiossa on viime aikoina tehty selostuksia muun muassa Dota 2 ja CS:GO major-turnauksiin sekä pienempiin Counter Strike -liigoihin. joissa suomalaisjoukkueet ottelevat.

Pelaajat.com on Suomen suurin eurheiluun keskittyvä alusta, jonka kanavien sisällöistä vastaa yli 20-henkinen tiimi. "Pelaajatcom" Twitch-kanavalla yli 30 000 seuraajaa. Gigantti puolestaan tunnetaan eurheilupiireissä parhaiten Overwatch-joukkueestaan, jolla on tähän mennessä kaksi Euroopan Contenders -mestaruutta ja useita suomalaisia kärkisijoja. Joukkue on myös pitkään toiminut ponnahduslautana Suomesta maailmalle, sillä usea sen entinen jäsen pelaa nyt Overwatch Leaguessa.

- Pelaajat.com on kovassa kasvussa oleva suomalainen esports-yhteisö, ja nyt alkava yhteistyö on Gigantille hieno mahdollisuus. Olemme ylpeitä että pääsemme tukemaan kotimaista esports-kulttuuria ja saamaan lajille lisää näkyvyyttä, sanoo Gigantin esports-kumppanuuksista vastaava päällikkö Jukka Erkinheimo.

Gigantin kanssa aloitettava yhteistyö takaa Pelaajat.comille mahdollisuuden laajentaa lähetystoimintaa entisestään ja tarjota entistä enemmän suomalaista huippu-kilpapelaamista suomenkielisellä selostuksella.

- On upeaa lähteä toimimaan suuren ja tunnetun yrityksen kanssa, jolla on jo vahva pohja kotimaisessa esportsissa. Gigantti tulee varmasti näkymään vahvasti Pelaajat.comin arjessa,” kommentoi Pelaajat.comin perustaja, Olli-Pekka “Lelu” Ojansivu.

Linkit

Aiheet

Tunnisteet


Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Gigantilla on Suomessa 41 myymälää. Yrityksemme palveluksessa työskentelee 1500 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa. Liikevaihtomme on 596 miljoonaa euroa.

Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen.

Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa gigantti.fi.

Lehdistön yhteyshenkilöt

Anniina Korpela

Anniina Korpela

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö Lehdistön haastattelu- ja kuvapyynnöt 0408264664

Lisää uutisia aiheesta