Tiedote -
Suomessa nopeasti laajentuvalla GlobalConnectilla vahva kasvu vuonna 2024 – laajensi toimintaansa entisestään Pohjois-Euroopassa
Yksi Pohjois-Euroopan johtavista digitaalisen infrastruktuurin ja tietoliikenteen tarjoajista GlobalConnect on tänään julkaissut vuoden 2024 vuosituloksensa. Yhtiö kasvatti oikaistua käyttökatettaan (EBITDA) 10 prosentilla ja teki 4,8 miljardin Ruotsin kruunun (noin 418 miljoonaa euron) investoinnit verkkoonsa Pohjois-Euroopassa. Yhtiö laajensi valokuituverkkoaan 28 000 kilometrillä ja toteutti myös suurimman pohjoismaisen valokuituhankkeen vuosikymmeneen. Yhtiö eteni vastuullisuustavoitteissaan ja saavutti päästövähennystavoitteensa etuajassa. Tilikautta leimasivat lisääntyneet turvallisuushuolet, mutta myös kasvava kysyntä luotettavalle digitaaliselle infrastruktuurille. GlobalConnect keskittyi päätehtäväänsä eli luotettavien, laajamittaisten yhteyksien tarjoamiseen yrityksille, julkisille toimijoille ja kotitalouksille koko toiminta-alueellaan.
Vuonna 2024 GlobalConnect kasvatti liikevaihtoaan merkittävästi ja vahvisti taloudellista tulostaan Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Liikevaihto ja muut tuotot kasvoivat 6,9 prosenttia ja nousivat 8,1 miljardiin Ruotsin kruunuun (noin 705 miljoonaan euroon). GlobalConnect-konsernin toimitusjohtaja Martin Lippertin mukaan tulos heijastaa yhtiön kykyä vastata kasvavaan turvallisen digitaalisen infrastruktuurin kysyntään:
”Vuonna 2024 digitaalisen infrastruktuurimme merkitys yhteiskunnalle korostui entisestään. Yhä useammat asiakkaat pitävät meitä liiketoimintansa kannalta kriittisenä kumppanina. Vahva tuloksemme osoittaa, että suuntamme on oikea: olemme vakiinnuttamassa asemaamme johtavana yhteyksien tarjoajana Pohjoismaissa ja luotettavana kumppanina yrityksille ja julkisille toimijoille, jotka tarvitsevat varmoja ja tulevaisuudenkestäviä yhteyksiä."
Turvallisuustilanteen vuoksi GlobalConnect lisäsi verkkonsa valvontaa ja tehosti valmiuttaan verkkovalvontakeskuksessaan (Network Operations Center). Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa eri maissa ja on ollut mukana edistämässä kriittisen infrastruktuurin suojelun tunnistamista osaksi yhteiskunnan turvallisuutta.
Yhtiö jatkoi vahvaa alueellista kasvuaan
GlobalConnect on investoinut laajasti verkkojen kehittämiseen siitä lähtien, kun yhtiöstä tuli alueellinen toimija vuonna 2020. Vuonna 2024 yhtiö laajensi valokuituverkkoaan 28 000 kilometrillä ja teki 4,8 miljardin kruunun (noin 418 miljoonan euron) investoinnit. Samalla yhtiön verkon piiriin pääsi 100 000 uutta kotitaloutta. Yhtiön verkon kokonaispituus kasvoi vuoden aikana 244 000 kilometriin. Tilikauden aikana saatiin valmiiksi myös vuosikymmenen suurin pohjoismainen kuituhanke: 2 600 kilometrin pituinen superkuitukaapeli Pohjois-Ruotsista Berliiniin.
”Yhdistämällä paikallisen kattavuuden ja kansainvälisen ulottuvuuden olemme rakentaneet Pohjois-Euroopan johtavat yhteydet”, Lippert toteaa. ”Alueellisena toimijana ajattelemme toimintaamme kansallisten rajojen yli. Emme ainoastaan vastaa kasvavaan asiakastarpeeseen, vaan mahdollistamme myös tarvittavan mittakaavan ja ammattitaidon, joilla rakennamme tulevaisuudenkestävä infrastruktuuria, olipa kyse uusista superkuitukaapeleista tai kvanttiturvallisen viestinnän kehittämisestä.”
Kannattavuus vahvassa kasvussa
GlobalConnectin oikaistu käyttökate kasvoi 10 prosenttia edellisvuodesta: 4,0 miljardista kruunusta (noin 348 miljoonasta eurosta) 4,4 miljardiin kruunuun (noin 383 miljoonaan euroon). Oikaistu käyttökateprosentti oli 53,7 %.
”Tulosta syntyy keskittymällä vahvaan operatiiviseen tekemiseen ja kannattavuuden jatkuvaan parantamiseen. Myös investointiemme mittakaavaedut alkavat näkyä. Odotamme vuoden 2025 olevan käännekohta, jolloin kannattavuus ohittaa investoinnit ensimmäistä kertaa. Samalla jatkamme laajentumista eri puolilla Pohjois-Eurooppaa, erityisesti Suomessa, jossa kysyntä luotettaville valokuituyhteyksille on vahvassa kasvussa,” Lippert jatkaa.
Vuonna 2024 GlobalConnectin verkon piiriin saatiin 100 000 uutta kotitaloutta, jolloin kotitalouksien kokonaismäärä nousi 730 000:een. Yritysasiakaspuolella aktiivisten yritysasiakkaiden määrä nousi 97 000:een. GlobalConnect käynnisti Suomessa kuluttajaliiketoiminnan vuonna 2023 ja sen liiketoiminta on kehittynyt Suomen markkinoilla suotuissa. Vuonna 2024 yhtiön verkon piiriin liitettiin 10 000 uutta kotitaloutta, ja kokonaismäärä nousi 11 000:een. Kuluttajaliiketoiminnan toistuvien tuottojen orgaaninen liikevaihto kasvoi 14,1 %.
Päästöjä vähennettiin ja verkon resilienssiä lisättiin
GlobalConnect on sitoutunut ympäristövaikutustensa vähentämiseen. Yhtiö saavutti vuoden 2030 Scope 3 -päästötavoitteensa jo vuonna 2024 ja eteni suunnitellusti Scope 1 ja 2-tavoitteidensa osalta. Merkittävä askel oli vanhojen järjestelmien, laitteiden ja palvelinten laajamittainen alasajo.
”Teemme aktiivisesti työtä päästöjemme vähentämiseksi koko arvoketjumme läpi SBTi-hyväksyttyjen tavoitteidemme mukaisesti. Alasajoprojekti ei ainoastaan vähentänyt energiankulutusta ja päästöjä, vaan parantasi samalla verkon resilienssiä, turvallisuutta ja kustannustehokkuutta. Tämä osoittaa, kuinka tehokkuus ja vastuullisuus voivat kulkea käsi kädessä”, GlobalConnectin strategiasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Sofia Lisa Dinesensanoo.
📄 Vuoden 2024 vuosikertomus ja vastuullisuusraportti ovat saatavilla osoitteessa:
https://globalconnectgroup.com/annual-report/
Avainluvut 2024 GlobalConnect-konserni
SEK miljardia | 2024 | 2023 |
Liikevaihto ja muut tuotot | 8.1 | 7.6 |
Liikevaihdon ja muun liiketoiminnan tuottojen kasvu | 6.9% | 6.2% |
Oikaistu käyttökate (EBITDA) | 4.4 | 4.0 |
Oikaistu käyttökate-% | 53.7% | 53.2% |
Investoinnit (CAPEX) | 4.8 | 5.8 |
Linkit
Kategoriat
GlobalConnect on yksi Pohjois-Euroopan johtavista digitaalisen infrastruktuurin ja tietoliikenteen tarjoajista. Yhtiön kautta kulkee noin puolet kaikesta Pohjoismaiden dataliikenteestä. Konserni toimittaa kuitu kotiin -palveluja 800 000 kuluttajalle ja päästä päähän -yhteysratkaisuja 30 000 yritykselle sen 244 000 kilometriä ulottuvan kuituverkon kautta Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa. GlobalConnect työllistää noin 2 000 henkilöä, ja sen liikevaihto vuonna 2023 oli noin 705 miljoonaa euroa.