Blogikirjoitus -
Suomen uusi lisenssijärjestelmä voimaan kesällä 2027
Rahapelijärjestelmän uudistus on ollut puheenaihe siitä lähtien, kun Petteri Orpon hallitus kirjasi sen ohjelmaan. Aluksi hitaasti edennyt uudistus on toteutumassa, koska eduskunta hyväksyi uuden rahapelilain joulukuun puolivälissä.
Uuden lisenssijärjestelmän myötä osa rahapeleistä vapautetaan kilpailulle, ja kansainväliset toimivat voivat hakea toimilupaa niiden tarjoamiseen. Lottopelit, arvat ja fyysinen pelaaminen jää kuitenkin yksinoikeusmarkkinaan, ja ainoastaan Veikkaus voi hakea toimilupaa niiden tarjoamiseen.
Lisenssijärjestelmä tuo useita muutoksia pelaamiseen. Ne näkyvät ainakin bonuksissa, mutta myös pelivoittojen verotusta tullaan tarkastelemaan uudelleen.
Rahapelijärjestelmän uudistus edennyt lähes aikataulussa
Orpo kirjasi hallitusohjelmaan rahapelijärjestelmän uudistuksen, jonka tavoitteena on vapauttaa osa rahapeleistä kilpailulle. Syynä uudistukselle on se, että netin pelisivustojen myötä pelaajat ovat siirtyneet yhä suuremmissa määrin yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle pelaamaan.
Muutos on nähty jo vuosien ajan, kertovat Nettikasinot24 -sivuston asiantuntijat. Kansainvälisten sivustojen pelivalikoima, toimivuus ja bonukset ovat olleet yksinkertaisesti paremmat kuin ainoan kotimaisen vaihtoehdon. Kun huomioidaan vielä muiden Euroopan maiden myöntämillä lisensseillä toimivien sivustojen turvallisuus ja voittojen verovapaus, on valinta ollut monen pelaajan kohdalla selkeä.
Tanska ja Ruotsi vapauttivat rahapelit kilpailulle ennen Suomea, ja kokemukset molemmissa maissa ovat olleet positiiviset. Muiden Pohjoismaiden järjestelmiä arvioitiinkin kattavasti Suomen lisenssijärjestelmää valmistellessa.
Suunnitelmien mukaan lisenssien hakeminen piti tulla mahdolliseksi heti vuoden 2026 alussa, mutta lopulta tästä aikataulusta jäätiin jonkin verran. Kansainväliset toimijat voivat hakea toimilupaa maaliskuun alusta, ja rahapelien tarjoaminen alkaa aikaisintaan heinäkuun alussa 2027.
Kilpailulle vapautuneet rahapelit tarkentuneet
Uudistuksen alkuvaiheesta lähtien oli selvää, että kaikki rahapelit eivät vapaudu kilpailulle. Lottopelit ja fyysinen pelaaminen oli tarkoitus jättää yksinoikeusjärjestelmään, ja tämä toteutui myös eduskunnan hyväksymässä lakiuudistuksessa.
Aluksi myös totopelit jäivät yksinoikeusjärjestelmään, mikä aiheutti valtavasti kritiikkiä. Moni hevosalan toimija oli jo tehnyt valmisteluita uutta rahapelijärjestelmää silmällä pitäen, ja yksinoikeusjärjestelmään jäämisen pelättiin olevan kuolinisku koko alalle.
Kritiikki huomioitiin, ja lakiin tehtiin päivityksiä vielä loppuvaiheessa. Sen myötä totopelit vapautuvat muun vedonlyönnin kanssa kilpailulle, ja toimiluvan saaneet sivustot voivat tarjota niitä valikoimissaan.
Myös yksinoikeusjärjestelmän alle jäävien rahapelien tarjoamiseen tarvitaan toimilupa, mutta ainoastaan Veikkaus voi hakea sitä. Se pätee peliautomaatteihin, fyysisiin kasinoihin ja arpoihin, jotka pysyvät uudistuksesta huolimatta yhden toimijan käsissä. Kasinopelit netissä vapautuvat sen sijaan kilpailulle, mikä lisää valikoimaa niiden osalta kotimaan markkinoilla.
Lisenssien hakeminen mahdollista keväällä 2026
Kansainväliset toimijat voivat hakea toimilupaa rahapelien tarjoamiseen keväästä 2026. Toimivaltaisena viranomaisena on uusi Lupa- ja valvontavirasto, joka aloitti toimintansa saman vuoden alusta.
Lupa- ja valvontaviraston tehtävät ovat monipuoliset, ja rahapelit ovat vain yksi osa-alue virastossa. Se tarkistaa kaikki lisenssihakemukset, myöntää toimiluvat ja valvoo lisäksi lisenssin saaneita toimijoita.
Lisenssin suurimmaksi kilpailuvaltiksi katsotaan, että sen hankkimisen jälkeen voi markkinoida toiminta. Pelialan yhtiöt voivat myös sponsoroida täysi-ikäisiä urheilijoita ja erilaisia urheilutapahtumia. Uudistuksen myötä onkin oletettavaa, että pelialan yhtiöiden nimet näkyvät nykyistä enemmän sosiaalisessa mediassa ja katukuvassa.
Itse pelaamisen markkinointi on kuitenkin kiellettyä. Hillityn markkinoinnin sallimisen tavoitteena on tehdä lisenssistä kilpailukykyinen, mutta myös ohjata pelaajia valvonnan piiriin.
Mitä muutoksia uudistus tuo pelaajille?
Rahapelaamisen harrastajien mielessä on ollut koko ajan kysymys siitä, miten uusi lisenssijärjestelmä vaikuttaa käytännössä pelaamiseen.
Vaikka rahapelijärjestelmän uudistamisen perimmäinen tavoite on saada nykyistä suurempi osa pelaajista valvotun toiminnan piiriin, ei kansainvälisillä sivustoilla pelaamista estetä. Myös jatkossa voi valita itse ne sivustot, jossa halutaan pelata.
Bonusten osalta muutokset ovat isoja silloin, kun siirrytään Suomen lisenssillä toimiville kasinoille. Niille on asetettu tiukkoja rajoitteita bonusten osalta, eikä esimerkiksi tervetuliaisbonusta saa tarjota.
Kampanjoita ei kuitenkaan kielletä kokonaan, ja vakituisille pelaajille saa tarjota bonuksia. Niiden kierrätysvaatimus on rajoitettu, eikä bonusta voi edellyttää pelaamaan läpi kasinon peleissä viittä kertaa enempää. Bonuksen määrä ei saa kasvaa keskittämällä.
Pelivoittojen verotus on kuitenkin aihe, jossa saatetaan nähdä isoin muutos. Jatkossa myös muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden myöntämillä lisensseillä toimivilta kasinoilta saadut voitot muuttuvat todennäköisesti verollisiksi. Tätä osaa uudistusta kannattaa seurata tarkkaan artikkeleista ja uutisista, jotta asia ei tule yllätyksenä jälkikäteen.
Lisenssijärjestelmän vaikutus nähdään kokonaisuudessaan sitten, kun toimiluvan saaneet yhtiöt pääsevät aloittamaan. Myös viranomaisten tulkinnat laista esimerkiksi markkinoinnin suhteen nähdään tulevaisuudessa.