Ohita
Euroopan teillä kohtaa erilaisia kuljettajapersoonallisuuksia

Tiedote -

Euroopan teillä kohtaa erilaisia kuljettajapersoonallisuuksia

Olipa kyseessä kesäloma tai työmatka, ihmisten tien päällä kuluttama aika voi olla stressaavaa ja turhauttavaa, kuten Lontoon talous- ja poliittisten tieteiden koulun (London School of Economics and Political Science, LSE) sosiaalipsykologit ovat osoittaneet.

LSE:n ja rengasvalmistaja Goodyearin yhdessä tekemässä, jatkuvassa liikenneturvallisuuden sosiaalipsykologiaa koskevassa tutkimuksessa ihmisillä on tunnistettu erilaisia vuorovaikutustapoja muiden kuljettajien kanssa liikenteessä. Nämä tavat perustuvat siihen, miten ihmiset käsittelevät omia tunteitaan ja epävarmuuteen, jota he tuntevat muita tienkäyttäjiä kohtaan.

Kohderyhmien ja eurooppalaisten kuljettajien syvällisten haastattelujen kautta tutkijat havaitsivat seitsemän usein ilmenevää perusoonallisuutta:

1)opettaja: tuntee tarvetta varmistaa, että muut kuljettajat tietävät toimineensa väärin, ja odottaa tunnustusta yrityksistään opettaa muita

2)kaikkitietävä: ajattelee olevansa epäpätevien hölmöjen ympäröimä ja tyydyttää itsensä huutamalla alentavasti muille kuljettajille oman autonsa suojista

3)kilpailija: tuntee tarvetta päästä kaikkien muiden kuljettajien edelle ja ärsyyntyy, jos joku asettuu tämän tarpeen tielle. Tällainen ihminen saattaa kiihdyttää jonkun yrittäessä ohittaa hänet tai ajaa lähelle edellä ajavaa estääkseen ketään pääsemästä edelleen

4)rankaisija: haluaa rangaista muita kuljettajia havaitsemastaan huonosta liikennekäyttäytymisestä. Saattaa jopa poistua autostaan tai lähestyä muita kuljettajia suoraan

5)filosofi: hyväksyy huonon liikennekäyttäytymisen helposti ja yrittää selittää sen järkiperäisesti. Pystyy hallitsemaan tunteensa autossa

6)välttelijä: kohtelee huonosti käyttäytyviä muita kuljettajia persoonattomasti ja sivuuttaa huonon käytöksen sattumana

7)pakenija: kuuntelee musiikkia tai puhuu puhelimessa eristääkseen itsensä. Pakenijat kääntävät huomionsa toisaalle valikoiduilla sosiaalisilla suhteilla, jottei heidän tarvitse olla yhteydessä

Näitä "ajopersoonallisuuksia" ilmenee erilaisissa tilanteissa kuljettajien ollessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa liikenteessä.

”Suuren osan ajasta voimme istua mukavasti autojemme muodostamassa mukavassa kuplassa, mutta minkä tahansa kulman takana saatamme joutua vuorovaikutukseen muiden kuljettajien kanssa.Tämä tekee liikenteestä haastavan ja epävarman sosiaalisen ympäristön. Vaikka saatamme murehtia muiden kuljettajien ajamista, tämä tutkimus osoittaa, että heidän käytöksensä riippuu myös siitä, mitä itse teemme. Luomme itse niitä persoonallisuuksia, joista emme pidä. Psykologisesta näkökulmasta tarkastellen nämä erilaiset persoonallisuustyypit edustavat erilaisia keinoja, joita kuljettajat käyttävät käsitelläkseen turhaumiaan ja voimakkaita tunteitaan. Emme aina ole kokonaan vain yhtä tyyppiä. Tilanteesta ja muiden kanssa vuorovaikutuksesta riippuen useimmat meistä havaitsevat useita näistä profiileista ilmenevän itsessään”, kertoi LSE:ssä tätä tutkimushanketta johtava sosiaalipsykologi tri Chris Tennant.

”Useimmat näistä käyttäytymistavoista voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin liikenteessä. Sen ymmärtäminen, minkä tyyppistä käyttäytymistä ilmennämme ja millaiset tilanteet saavat sen ilmenemään, on meille kaikille ensimmäinen askel sen parempaan hallitsemiseen, jolloin voimme luoda turvallisemman liikenneympäristön itsellemme ja muille tielläliikkujille”, suositteli Goodyearin kuluttajarenkaiden Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan alueen varatoimitusjohtaja Olivier Rousseau.

Mainitut persoonallisuustyypit ilmenivät yhteistutkimushankkeen ensimmäisessä osassa. Hankkeessa tutkitaan kuljettajien käyttäytymistä kvalitatiivisesta näkökulmasta kohderyhmien ja syvällisten haastattelujen kautta. Tutkimuksen avulla LSE ja Goodyear pyrkivät tunnistamaan, miten kuljettajat vaikuttavat toistensa käyttäytymiseen liikenteessä.

Hankkeen toinen osa on yleiseurooppalainen 15 maassa tehtävä tutkimus. Koko Euroopan kattavan tutkimuksen lopulliset tulokset ja analyysi odotetaan saatavan lokakuussa.

Tietoja Goodyearista

Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Sillä on noin 67 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 50 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Sen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja.

Tietoja LSE:stä

London School of Economics and Political Science (LSE) on yksi maailman parhaista sosiaalitieteiden yliopistoista. LSE on kansainvälinen ja maailmanlaajuisesti toimiva erikoistunut yliopisto. Sen tutkimus- ja opetusala kattaa koko sosiaalitieteiden alan taloudesta, politiikasta ja lainsäädännöstä sosiologiaan, antropologiaan, kirjanpitoon ja rahoitukseen. Yliopisto perustettiin vuonna 1895 ja se on saavuttanut erinomaisen maineen akateemisista ansioistaan. 16 Nobelin palkinnon saajaa on ollut LSE:n henkilökuntaa tai entisiä opiskelijoita. Yliopiston opiskelijakunta on kosmopoliittinen; yliopistossa on noin 9 500 kokoaikaista opiskelijaa 140 maasta. LSE:llä on henkilökuntaa yli 3 000 henkeä, joista noin 46 prosenttia on peräisin Ison-Britannian ulkopuolelta.

Huomautuksia toimittajille

Tietoja aiemmasta nuorten (alle 25-vuotiaiden) kuljettajien tutkimuksesta:

  • 65 %:lla nuorista kuljettajista on autossa häiriötekijöitä nyt      enemmän kuin koskaan aiemmin
  • 40 % nuorista kuljettajista on valmis ottamaan enemmän riskejä
  • 29 % nuorista kuljettajista jättää todennäköisemmin noudattamatta      ajokoulutuksessa saamiaan neuvoja
  • 29 % nuorista kuljettajista ei näe autokoulun opetustuntien arvoa
  • 76 % autokoulun opettajista toivoo vanhempien näyttävän lapsilleen      parempaa esimerkkiä.

Goodyearin valkoisen kirjan "Driving Safety First: Improving road safety for novice drivers" (Turvallisuus edellä ajaminen: aloittelevien kuljettajien liikenneturvallisuuden parantaminen) uusin versio on ladattavissa tästä.

Goodyearin aiemmin teettämien liikenneturvallisuustutkimusten täydelliset tulokset ovat saatavissa pyynnöstä.

Aiheet

Kategoriat


Tietoja Goodyearista

Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Sillä on noin 67 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 50 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Sen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja.

Yhteyshenkilöt

Jenny Wahlsten

Jenny Wahlsten

Lehdistön yhteyshenkilö Group Communications Manager Nordic +46 70 203 30 23

Liitetyt tapahtumat

Johtaja rengasalan innovaatioissa

Goodyear on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Goodyearillä on noin 71 000 työntekijää ja se valmistaa tuotteita 55 tuotantolaitoksessa 22 maassa ympäri maailmaa. Yrityksen kahdessa innovaatiokeskuksessa Akronissa Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa ja Colmar-Bergissä Luxemburgissa pyritään kehittämään huippuluokan tuotteita ja palveluita, jotka määrittävät alan teknologia- ja suorituskykystandardeja. Lisätietoja Goodyearista ja sen tuotteista on osoitteessa www.goodyear.com/corporate.